Jari Sarasvuolla ja Pekka Himasella on paljon yhteistä. Jari on ammatiltaan yritysvalmentaja – hän siis koutsaa yrityksiä saavuttamaan korkeimmman tason tuloksia. Pekka taas on ammatiltaan… no, ehkä samaa analogiaa noudattaen valtiovalmentaja. Hän siis koutsaa pääministeri Kataista paremmaksi pääministeriksi korkeimman tason tutkimuksen kautta.

Viime aikoina on paljon puhuttu Pekasta (1, 2, 3). Pekan toimintaa on kritisoitu ja pääministeri Kataisen roolia tutkimusrahoituksen järjestelyissä on ihmetelty. Ihmettely on koskenut muutamaa kohtaa:

  • Ovatko Himasen tekemät duunit filosofiaa? (1)
  • Ovatko Himasen duunit niistä maksetun rahan arvoisia? (1)
  • Ovatko Himanen ja Katainen olleet rehellisiä? (1)
  • Onko pääministeri Jyrki Katainen toiminut oikein, varsinkin rahoituksen järjestelyn suhteen (siis ei lain ja säädösten mukaan vaan moraalisesti oikein)? (1)

Keskustelu on pysynyt hyvinkin tiukasti näissä kysymyksissä. Oikeastaan kukaan ei ole arvoitellut onko Himanen ns. paska jätkä, vihaako Himanen kissanpentuja, onko Himasella ruma tukka tai haiseeko Himanen epämiellyttävälle. Himasen alkoholinkäytöstä on ollut pari viittausta.

Varsinkin tätä taustaa vasten Jari Sarasvuon jeesustelu tuntuu vähän kummalliselta. Sarasvuo kirjoittaa:

Ymmärsin suuttumuksen, joka syntyi tohtori Himasen toimeksiannosta, tekstin laadusta ja palkkiosummasta. Havahtuminen todellisuuteen oli tarpeen sekä tilaajalle että tekijälle. En silti voinut hyväksyä tapaa ja mittaa, jolla käsiteltiin Pekka Himanen –nimisen ihmisen arvoa ja oikeutusta ammattiinsa.

Kävin aiheesta puoli päivää debattia yhteisöpalvelu Twitterissä. Minua järkytti perusfiksujen ihmisten kyvyttömyys erottaa kritiikin oikeutusta hekumasta, joka syntyy tilaisuudesta haavoittaa jonkun identiteettiä. Henkilöön keskittyvä sosiaalinen pahoinpitely aiheuttaa kohteessaan identiteettistressiä.

Pekka Himanen -nimisen ihmisen ammatti on filosofia. Nyt on syntynyt julkista närää siitä että Pekka Himanen -nimisen henkilön työn laatu ei ole sillä tasolla millä sen pitäisi valtiovalmentajalla olla. Pekka Himanen -niminen henkilö myy Pekka Himanen -nimistä tuotetta. Ymmärrän Sarasvuon kritiikin Pekka Himanen -nimisen henkilön hypoteettisesta loukkaantumisesta. Jos joku sanoo minulle että minä olen huono muusikko, minä loukkaannun. Tai oikeastaan lamaannun  — koen että minua on loukattu.

Tämä on kuitenkin asia minkä kanssa jokaisen ammattimuusikon pitää tehdä töitä ja tulla sinuiksi. Jos se ei onnistu, pitää olla joko parempi kuin kukaan muu tai on parempi lopettaa. Muusikkoidentiteetti (kuten epäilemättä filosofi-identiteetti, tässä Sarasvuolaisessa viitekehyksessä) kietoutuu tiukasti oman indetiteetin ympärille. Siksi on raastavaa kuulla, että on huono muusikko. Olen sen monta kertaa kuullut ja ei se hyvältä tunnu. Mutta siihen pitää kyllä tottua: maailmassa saattaa käydä niin että joku arvostelee tekemääni työtä. Ja on käynytkin. Yritän ajatella tätä aina niin että tekemääni musiikia tai muusikkoutta arvostellaan, ei minua. Ja pyrin tästä joskus jopa oppimaan jotain.

Jos minua pyydetään myymään tuubansoittoa pääministeri Kataiselle, pyrin tämän ammatti-identiteetin ongelmallisuuden mukaan varmistumaan että pääministeri Kataisen tilaama tuubansoitto on korkeimman tason kansainvälistä tuubansoittoa. Ymmärrän myös, että jos pöristelen menemään maakuntatason tuubansoittoa ja kuittaan siitä korkeimman tason kansainvälisen palkkion, sanomista saattaa tulla. Identiteetti toimii näinkin päin. Luonto ei anna myöden myydä paskaa. Joskus toki tulee mokia, jopa minulle. Mutta ymmärtänette periaatteen.

Siis: kukaan ei ole tähän mennessä koulukiusannut Himasta. En tiedä onko Himasella ja Sarasvuolla ollut keskenäistä kontaktia, mutta Sarasvuo on vasta matkalla itsesäälin märkiin galakseihin:

Lauman laidalle syrjitty omegaparka maksaa kiusatuksi tulemisestaan kovan hinnan. Hän heikkenee, menettää elämänhaluaan, laiminlyö itseään, läheisiään ja mahdollisuuksiaan. Hän suostuu osaansa, suistuu minäparkakäytökseen ja kerjää lisää kuritusta, joskus kirjaimellisesti. Uhri kieltää itseltään luvan rakastaa elämää.

Vau. Tämä Sarasvuon Himasen puolesta suorittama spekulatiivinen itsesäälissä rypeminen on aikamoisella tasolla. Saattaa toki olla, että tällä hetkellä Himanen menettää elämänhaluaan, laiminlyö itseään, läheisiään ja mahdollisuuksiaan, kerjää lisää kuritusta joskus jopa kirjaimellisesti. Ja ehkäpä Himanen kieltää itseltään luvan rakastaa elämää, kuka tietää. Tai sitten Himanen on tällä hetkellä juomassa Pina Coladaa Ranskan Guyanassa, tai tekemässä lumitöitä mökillään Parikkalassa tai kirjoittaa uutta kirjaa. Kuka tietää. En minä, eikä varmasti Sarasvuokaan.

Sen minä tiedän että kun jään kiinni Kataisen ostamasta paskasta tuubansoitosta, en toivo Sarasvuon kirjoittavan minun puolestani laskuhumalaisia itsesäälisiä tilityksiä. Lyökää perkele, niin menen takaisin harjoittelemaan.