Jari Sarasvuolla ja Pekka Himasella on paljon yhteistä. Jari on ammatiltaan yritysvalmentaja – hän siis koutsaa yrityksiä saavuttamaan korkeimmman tason tuloksia. Pekka taas on ammatiltaan… no, ehkä samaa analogiaa noudattaen valtiovalmentaja. Hän siis koutsaa pääministeri Kataista paremmaksi pääministeriksi korkeimman tason tutkimuksen kautta.
Viime aikoina on paljon puhuttu Pekasta (1, 2, 3). Pekan toimintaa on kritisoitu ja pääministeri Kataisen roolia tutkimusrahoituksen järjestelyissä on ihmetelty. Ihmettely on koskenut muutamaa kohtaa:
- Ovatko Himasen tekemät duunit filosofiaa? (1)
- Ovatko Himasen duunit niistä maksetun rahan arvoisia? (1)
- Ovatko Himanen ja Katainen olleet rehellisiä? (1)
- Onko pääministeri Jyrki Katainen toiminut oikein, varsinkin rahoituksen järjestelyn suhteen (siis ei lain ja säädösten mukaan vaan moraalisesti oikein)? (1)
Keskustelu on pysynyt hyvinkin tiukasti näissä kysymyksissä. Oikeastaan kukaan ei ole arvoitellut onko Himanen ns. paska jätkä, vihaako Himanen kissanpentuja, onko Himasella ruma tukka tai haiseeko Himanen epämiellyttävälle. Himasen alkoholinkäytöstä on ollut pari viittausta.
Varsinkin tätä taustaa vasten Jari Sarasvuon jeesustelu tuntuu vähän kummalliselta. Sarasvuo kirjoittaa:
Ymmärsin suuttumuksen, joka syntyi tohtori Himasen toimeksiannosta, tekstin laadusta ja palkkiosummasta. Havahtuminen todellisuuteen oli tarpeen sekä tilaajalle että tekijälle. En silti voinut hyväksyä tapaa ja mittaa, jolla käsiteltiin Pekka Himanen –nimisen ihmisen arvoa ja oikeutusta ammattiinsa.
Kävin aiheesta puoli päivää debattia yhteisöpalvelu Twitterissä. Minua järkytti perusfiksujen ihmisten kyvyttömyys erottaa kritiikin oikeutusta hekumasta, joka syntyy tilaisuudesta haavoittaa jonkun identiteettiä. Henkilöön keskittyvä sosiaalinen pahoinpitely aiheuttaa kohteessaan identiteettistressiä.
Pekka Himanen -nimisen ihmisen ammatti on filosofia. Nyt on syntynyt julkista närää siitä että Pekka Himanen -nimisen henkilön työn laatu ei ole sillä tasolla millä sen pitäisi valtiovalmentajalla olla. Pekka Himanen -niminen henkilö myy Pekka Himanen -nimistä tuotetta. Ymmärrän Sarasvuon kritiikin Pekka Himanen -nimisen henkilön hypoteettisesta loukkaantumisesta. Jos joku sanoo minulle että minä olen huono muusikko, minä loukkaannun. Tai oikeastaan lamaannun — koen että minua on loukattu.
Tämä on kuitenkin asia minkä kanssa jokaisen ammattimuusikon pitää tehdä töitä ja tulla sinuiksi. Jos se ei onnistu, pitää olla joko parempi kuin kukaan muu tai on parempi lopettaa. Muusikkoidentiteetti (kuten epäilemättä filosofi-identiteetti, tässä Sarasvuolaisessa viitekehyksessä) kietoutuu tiukasti oman indetiteetin ympärille. Siksi on raastavaa kuulla, että on huono muusikko. Olen sen monta kertaa kuullut ja ei se hyvältä tunnu. Mutta siihen pitää kyllä tottua: maailmassa saattaa käydä niin että joku arvostelee tekemääni työtä. Ja on käynytkin. Yritän ajatella tätä aina niin että tekemääni musiikia tai muusikkoutta arvostellaan, ei minua. Ja pyrin tästä joskus jopa oppimaan jotain.
Jos minua pyydetään myymään tuubansoittoa pääministeri Kataiselle, pyrin tämän ammatti-identiteetin ongelmallisuuden mukaan varmistumaan että pääministeri Kataisen tilaama tuubansoitto on korkeimman tason kansainvälistä tuubansoittoa. Ymmärrän myös, että jos pöristelen menemään maakuntatason tuubansoittoa ja kuittaan siitä korkeimman tason kansainvälisen palkkion, sanomista saattaa tulla. Identiteetti toimii näinkin päin. Luonto ei anna myöden myydä paskaa. Joskus toki tulee mokia, jopa minulle. Mutta ymmärtänette periaatteen.
Siis: kukaan ei ole tähän mennessä koulukiusannut Himasta. En tiedä onko Himasella ja Sarasvuolla ollut keskenäistä kontaktia, mutta Sarasvuo on vasta matkalla itsesäälin märkiin galakseihin:
Lauman laidalle syrjitty omegaparka maksaa kiusatuksi tulemisestaan kovan hinnan. Hän heikkenee, menettää elämänhaluaan, laiminlyö itseään, läheisiään ja mahdollisuuksiaan. Hän suostuu osaansa, suistuu minäparkakäytökseen ja kerjää lisää kuritusta, joskus kirjaimellisesti. Uhri kieltää itseltään luvan rakastaa elämää.
Vau. Tämä Sarasvuon Himasen puolesta suorittama spekulatiivinen itsesäälissä rypeminen on aikamoisella tasolla. Saattaa toki olla, että tällä hetkellä Himanen menettää elämänhaluaan, laiminlyö itseään, läheisiään ja mahdollisuuksiaan, kerjää lisää kuritusta joskus jopa kirjaimellisesti. Ja ehkäpä Himanen kieltää itseltään luvan rakastaa elämää, kuka tietää. Tai sitten Himanen on tällä hetkellä juomassa Pina Coladaa Ranskan Guyanassa, tai tekemässä lumitöitä mökillään Parikkalassa tai kirjoittaa uutta kirjaa. Kuka tietää. En minä, eikä varmasti Sarasvuokaan.
Sen minä tiedän että kun jään kiinni Kataisen ostamasta paskasta tuubansoitosta, en toivo Sarasvuon kirjoittavan minun puolestani laskuhumalaisia itsesäälisiä tilityksiä. Lyökää perkele, niin menen takaisin harjoittelemaan.
Vaikka minäkin olen Himasen juttuja pilkannut, niin kyllä siinä touhussa on viimeisen viikon aikana mopo karannut käsistä sen verran pahasti, että Sarasvuon kiusausvertaus oli ihan paikallaan. Tuo muusikkovertaus on myös aika lohduton: minusta artisteja todellakin kohdellaan aivan tarpeettoman rankasti lokalehdistössä, eikä sen armottomuuden soisi tulevan miksikään standardiksi.
Jos täytyy kuulua yhteiskunnan paksunahkaisimpaan promilleen kestääkseen julkisessa keskustelussa, herää kysymys, onko se joukko enää se, jonka haluamme pitelevän ohjaksia.
Montako tuubistia olet kuullut teilattavan lokalehdistössä? Muusikoista vain osa tekee poppia ja hyvin pieni osa sellaista, josta keskustellaan lehdistössä. Palautteen ei tarvitse olla julkista että se sattuu. Siitä voi olla kiinni todella monta asiaa, oli se julkista tai ei. Sikäli muusikkovertaus toimii että muusikko laittaa itsensä peliin joka kerta kun esiintyy julkisesti. Siis nimenomaan tuo itsensä ja taiteensa framille ja pyytää hyväksyntää. Joskus rakkautta tulee, joskus ei.
Julkisuuden henkilön tulee kestää enemmän painetta kuin tavisten. Ja pääministerille korkeimman tason tutkimusta tekevä huippufilosofi on julkisuuden henkilö, halusi tai ei. Toisena pointtina huomautan edelleen, että suurin julkinen paine on keskittynyt kyllä Kataiseen ja kyseenalaisiin rahoituskuvioihin. Kollateraalina on tietysti Himanen jonka tieteellisiä ansioita on kyllä suurennuslasin kanssa tarkasteltu. Ja edelleen; Katainen nimenomaan peräänkuulutti, että huippufilosofin tuotoksilla on nimenomaan annettavaa kansalaiskeskusteluun.
Miten oikeassa hän olikaan.
Toisaalta ei ole kovin vilpitöntä todeta ykskantaan että joku on huono muusikko. Asioita pitäisi pystyä erittelemään ja analysoimaan yhtä hyvin kuin sinä tuossa kirjoituksessa tai muuten herää aiheellinen epäilys että mahtaako puhuja itsekään olla hyvä muusikko. Himasskandaali lienee alittanut asiallisen kritisoinnin riman siinä vaiheessa kun sitä puidaan iltapäivälehdistössä ja niitä lukevien aiheesta muuten mitään tietämättömien ihmisten puheissa. Kaupassa äsken näkemäni lööpit valitettavasti kyllä vaikuttaa vähän sellaselta loanheitolta..
En tarkoittanut, ettei muusikkovertauksesi kuvaisi todellisuutta, vaan että toivoisin myös muusikoita arvostellessa noudatettavan Jarin loppusanoja “Kohtele ihmistä paremmin kuin viettisi yllyttävät sinua kohtelemaan toista.”
Kataisen rahoituskuvioiden kritisoiminen on tietenkin aiheellista, koska tällaiset hyvä veli -järjestelyt ovat laaja yhteiskunnallinen ongelma.
Mutta iltasanomat julkaisi Yli-Vakkurin nimettömien facebook-kavereiden “tylyn tyrmäyksen” ikään kuin jokin ulkomaalainen tieteellinen elin olisi sen tyrmännyt. Tietenkin sieltä löytyy joka päivä paljon paskempia ja räikeämmin harhaanjohtavia uutisia, mutta minusta pitäisi miettiä kaksi kertaa ennen kuin tuollaista uutisointia alkaa puolustamaan.
Tuntuu, että Suomen somessa on nyt tuhansia kirjoituksia ja satoja tuhansia julkisia kommentteja, joiden sisältö on, että Himanen on vitun tyhmä. Siis ei väärässä jostakin asiasta tai huono työssään, vaan vitun tyhmä. Se on vähintään ala-arvoista keskustelua.
Rajat on vaikea määrittää. Minä julkaisin itse ilkeän puhekuplaviraalin Himasesta pari viikkoa sitten, koska se tuntui osuvalta ja hauskalta piikiltä. Mutta nyt kun viimeiset kaksi viikkoa facebook-feedini on vyöryttänyt tätä “Himanen on vitun tyhmä” -settiä, en voi olla ajattelematta, että siinä tyydytetään täysin samoja viettejä kuin kiusaamisessa: meillä on uhri, jota voi lyödä, ja hyväksyntää vain sataa.
Noista toisen kappaleesi neljästä pointista olisi voinut keskustella myös tavalla, joka olisi oikeasti muistuttanut keskustelua eikä yläasteen pihaa.