Hyvät ystävät, kirjoitan nykyään siis kokonaan omalle saitilleni http://www.saloniemi.net. Tulkaa sinne keskustelemaan ja ihmettelemään.
Rakkaat lukijat, siirryn käyttämään omaa blogialustaa osoitteessa http://www.saloniemi.net. Postaan lyhyen siirtymäajan molemmille saiteille, mutta suunnatkaa siis kokonaan omalle saitilleni tulevaisuudessa.
Minun piti kirjoittaa Eläketurvakeskuksen johtajan Jukka Rantalan lausunnoista, mutta nyt en tee niin. Minun piti kirjoittaa siitä miten on kummallista, että korkeassa asemassa olevat ihmiset kuvittelevat työelämän tervehtyvän sillä, että nuoret voidaan irtisanoa kaikissa tilanteissa aina ensimmäisenä. Minun piti kysyä, miten tämä auttaa rakentamaan parempaa tulevaisuutta meille kaikille. Minun piti vähän ironisesti miettiä, miten tämä malli saisi aikaan sluibailevien eläkettä odottelevien setien ja tätien rälssin, jonka ei täytyisi huolestua sitäkään vähää omasta tulevaisuudesta kuin nyt.
Mutta sitten oman ammattiliittoni suuri päällikkö, Sture Fjäder, kertoi että tämähän on vallan loistava idea. Fjäder kertoo:
”Rantala on täysin oikeassa. Jos ikärasismia ei saada kuntoon, pitää muuttaa irtisanomisjärjestystä”, Fjäder sanoo.
Hänen mukaansa muutos ei olisi pois nuorilta, koska heillä on selvästi vahvempi työmarkkina-asema. Fjäderin mukaan Akavan jäsenten työttömyystilastoista ilmenee, että yli 50-vuotiaiden ja varsinkin yli 55-vuotiaiden on paljon muita vaikeampi löytää uutta työtä.
Miksei, tosin vain kaksi viikkoa sitten Akava itse kertoo, kuinka korkeakoulutettujen nuorten työttömyys on jatkuvassa nousussa ja miten
Alkuvaiheen työttömyysjaksot näkyvät läpi työuran. Koulutus on vasta ajokortti työelämään, eikä enää itsessään takaa työpaikkaa. Korkeasti koulutettujen nuorten työllistymistä on tuettava nykyistä tehokkaammin. Paras vaihtoehto olisi tietysti, että nuori saisi jo koulutuksen aikana paremmat valmiudet työuralle. Työelämän ja opintojen yhä parempi sitominen toisiinsa edistäisi vastavalmistuneiden työllistymistä ja mahdollistaisi sujuvan siirtymän opinnoista työelämään.
Akava siis expressis verbis kertoo, että vaikka puheenjohtajan esittämät keinot olisivatkin täysin tilastojen tai liiton omien tavoitteiden vastaisia, vanhojen ihmisten edut menevät edelle. Sture Fjäder on siis julistanut sodan nuorisoa vastaan. Koska nuoriso on Akavan mukaan työelämän säätövoima, jolla varmistetaan viisikymppisten lokoisat olot.
Minä kuulun Akavaan. Mutta minun Akavani ei syrji. Se ei syrji naisia tai vammaisia ja se ei varmasti syrji nuoria. Minun Akavani ei esitä sosiaaliturvan lopettamista syrjäytymisvaarassa olevilta nuorilta, minun Akavani ei vaadi omien jäsentensä koulutusalojen leikkaamista. Minun Akavani ei esitä täysin järjettömiä ja tehottomia heikennyksiä opintotukeen. Minun Akavani ei kerro, että syrjäytyneet nuoret saavat vain syyttää itseään syrjäytymisestään.
Mutta minun Akavani puheenjohtaja näin tekee. Meidän täytyy pelastaa Akava Sture Fjäderiltä. Ammattiyhdistysliike on aivan liian arvokas asia näivettyäkseen viisikymppisten puheenjohtajien sukupolvisotafantasioiden alle. Ammattiyhdistysliikkeen voima on aina ollut solidaarisuus, heikompien auttaminen ja yhteisvastuullisuus. Sture Fjäderin Akava ei ole mitään tätä. Se on vain kopea varjo, ammattiyhdistysliikkeen kuori, joka on paremman maailman tavoittelun sijasta siirtynyt turvaamaan kissanpäivät itselleen ja kavereille. Ja minun ikäluokkani ei todellakaan kuulu näihin valittuihin. Näin sanoi Sture hesarissa. Sturen pitää mennä.
Mitä siis tehdä? Ammattiyhdistysliikkeessä on aina ollut joukon voimaa. Joukko on joskus kokoontunut torille, se on joskus mennyt yleislakkoon tai se on joskus vaatinut 8 tunnin työpäivää. Ja se on aina toiminut.
Lähettäkäämme siis ainakin alkuun sähköpostia Sture Fjäderille (sture.fjader@akava.fi). Kertokaa että meidän Akavamme välittää myös nuorista. Lähettäkää Sturelle tekstiviesti (0400 609 717). Kertokaa, että meidän Akavamme ei vaadi sosiaaliturvan lopettamista syrjäytyneiltä. Olkaa kohteliaita, mutta tiukkoja. Kertokaaa oman ammattijärjestönne aktiiveihin ja sanokaa, että nyt riittää. Vaatikaa Akavan opiskelijavaltuuskunnalta joitain toimia. Opiskelijavaltuuskunta ei saa katsoa vieressä, kun Sture Fjäder sementoi Akavan suulla työmarkkinoista keski-ikäisten lokoisaa olokotia. Ottakaa yhteys oman poliittisen järjestönne Aktiiveihin. Vaatikaa kannanottoja ja kannan ottoa.
Liittykää Facebookissa Akavakapinaan. Näytetään, että joukossa on edelleenkin voimaa. Tämä ei käy!
Helsingin Sanomat julkaisi aamulla jotain todella järisyttävää. Tämän aamun hesarin kannessa olikin nimittäin automainoksen tilalla Timo Soinin mainos. Tämä järisyttävä journalistinen pommi noteerattiin Uudessa Suomessa (ykköspaikka lehdessä), Yle uutisissa, Aamulehdessä, Keskisuomalaisessa, Savon Sanomissa, Iltasanomissa ja Iltalehdessä. Tämän lisäksi Hesari vielä teki uutisen etusivunsa ilmoituksesta, mikä lienee myös poikkeuksellista. Jos kaiken tämän medianäkyvyyden saa vajaalla 50 000 eurolla (jonka siis sunnuntaihesarin etusivu listahintana maksaa), kyseessä lienee Suomen poliittisen historian yksinkertaisesti nerokkain kampanja. Timo Soini sai siis hesarin lehtimainoksella ostettua palstamereittäin näkyvyyttä koko Suomen mediasta.
Illan tv-uutisia odotellessa, koska on täysin ennenkuulumatonta että puolue mainostaa vaalien välillä lehdessä.
Haluaisin lausua myös erityiset kiitokseni Valtiovarainministeriölle. Valtiovarainministeriön mediastrategia on ollut hillitön yhdistelmä 70-lukulaista setien kättäpäällepolitiikkaa, kömpelöitä salailuyrityksiä ja ihan pelkkiä mokia. Siis juuri sitä polttoainettta, josta Timo Soini ammentaa aiheensa hesarin etusivun mainokseensa.
Erityisesti mieleen jää Jutta Urpilainen. Kun kaikkien muiden oikeusasteiden tavoin Korkein hallinto-oikeus on huomauttanut että myös Valtiovarainministeriön pitää ihan aikuisten oikeasti noudattaa lakia, jutta Urpilainen totesi:
– Tämä selkeyttää tilannetta ja julkisuuslain tulkintaa. Nyt pelisäännöt ovat kaikkien osapuolten tiedossa, Urpilainen toteaa tiedotteessa.
Että nyt Valtiovarainministeriökin tiedossa on myös se osa pelisäännöistä, että lakia pitää noudattaa.
Muutamia päiviä ennen Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä myös pääministeri Katainen otti asiaan kantaa. Katainen kertoi, että
Pääministeri Katainen torppaa sopimusta kohtaan esitetyn arvostelun ja sanoo, että sopimuksen salaaminen ei riko julkisuuslakia. Katainen sanoi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että salassapitopäätös tehtiin kreikkalaispankkien vaatimuksesta.
– Sopimus tuli salaiseksi meidän sopimuskumppanien vaatimuksesta. Tätä on arvioitu Suomessa avoimuuslainsäädännön puitteissa ja julkisuuslain mukaan voimme pitää itse sopimuksen salaisena. Sisältö on kerrottu julkisuuteen, kansanedustajille ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet voivat käydä tutustumassa itse tähän sopimukseen, Katainen sanoo.
No mikäpä siinä. Alunperin päätös julkisten asiakirjojen salaamisesta oli tehty brittiläisen asianajotoimiston ehdotuksesta. Professori Olli Mäenpään mukaan tilanne kertoo siitä, että ministeriössä ei ole julkisuuslainkäytön osaamista, mikä tietysti kuulostaa hieman koomiselta mutta mikäpä tässä sotkussa ei.
Toinen mielenkiintoinen lausunto oli lainsäädäntöneuvos Tytti Noraksen toteamus, että
–Miksi on merkityksellistä, mitä siinä [Suomen ja Kreikan välisessä sopimuksessa] lukee? Eikö tärkeintä ole, että vakuudet on saatu, sanoo lainsäädäntöneuvos Tytti Noras Helsingin Sanomille.
Noras kertoo, että ministereillä oli yhteisymmärrys siitä, että paperi sitoo Kreikan vakuuksiin. Asiakirjaan vakuuksia ei kuitenkaan merkitty hienotunteisuussyistä, koska Kreikan tilanne oli tulenarka.
Minähän en juuri mitään näistä asioista tiedä, mutta jotenkin tuntuu hiukan kummalliselta että Suomen valtio tekee kreikkalaisten pankkien kanssa sopimuksia, joista ei kehdata kirjoittaa Suomen ja Kreikan välisiin sopimuksiin mitään hienotunteisuussyistä.
Kreikan vakuudet on sikäli merkillinen poliittinen asia, että kukaan ei ole oikein pystynyt kertomaan mistä loppuviimein on kysymys. Se mitä tiedetään on, että kummalliset total return swap- lainajohdannaiset tehtiin siksi, että demarit pelästyivät perussuomalaisten suosiota ja reivasivat kurssiaan pari piirua ihmisen suuntaan. Siis kalastelivat Timo Soinin vesillä. Ja huonostihan siinä kävi.
Sen sijaan kysymys siitä mitä nämä total return swapit ylipäätään ovat ja mitä niillä voi tehdä on edelleen ratkaisematta. Taloussanomien mukaan vakuuksia ei varsinaisesti ole ja nykyinen total return swap on ehdoiltaan Suomelle heikko. Helsingin Sanomat kirjoittelee vuoronperään että vakuuksia ei ole, toisaalta taas että vakuuksia on ja perkeleen hyvät onkin.
Vakuuksiin liittyvät epäselvyydet, sotkut, huono retoriikka ja valehtelu kertoo ainakin siitä, että kukaan ei oikein tiedä missä mennään. Poliitikkojen, politiikan, pankkien ja rahan väliset suhteet ovat menneen niin pahasti solmuun, että tässä kaatopaikassa on vain yksi voittaja.
Nimittäin tuleva pääministeri Juha Sipilä. Jotenkin politiikka on mennyt tässä maassa sellaiseen asentoon, että Sipilän ei tarvitse tehdä muuta kuin pitää huolestunut ilme naamalla ja suu kiinni, niin hän vaikuttaa fiksulta sillanrakentajalta. Timo Soini hoitaa riidanhaastamisen, valtiovarainministeriö ihmisten suututtamisen. Sateenkaarihallitus pitää huolta siitä että minkäänlaisia päätöksiä ei tehdä.
On noi keput kyllä fiksuja.
(Tämä juttu on ilmestynyt uusimmassa Pax– lehdessä)
Euroopan Unionia sanotaan rauhanprojektiksi ja miksei sanottaisi. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on ollut yhtenäinen rauha ja ihmisillä hyvä tahto – toki Balkanin kansanmurhat ja IRA:n pommikampanjat ja muut ikävät sattumukset tätä vähän himmentävät mutta yhtäkaikki – rauhanprojekti.
Minä olen saanut EU:lta kaiken mitä olen koskaan kehdannut pyytää. Opiskelupaikan Ranskan parhaassa konservatoriossa ja Suomen kovimmassa yliopistossa, maksuttoman terveydenhuollon Suomessa ja Ranskassa, halpaa viinaa Virosta ja tomaatteja helmikuussa Espanjasta. Minä ja sukupolveni olemme tässä suuressa suuressa rauhanprojektissa suurimpia voittajia.
Tai ehkä emme. Euroopan Unionin ideana oli alunperin pitää venäläiset ulkona, amerikkalaiset sisällä ja saksalaiset matalana. Tässä on kyllä onnistuttu, mutta aikamoisella hinnalla. Euroopan integraatio alkaa nimittäin repeytymään sukupolvittain. Suurten ikäluokkien keskivartalolihavat sedät ryyppäsivät ulkopolitiikan kuntoon ja tekivät maailmasta itselleen hyvän. Sen jälkeen asialle ei tehtykään juuri mitään.
Maailma on edelleen sedille hyvä, meille muille ei niinkään. Naisille tietysti maailma on aavistuksen kovempi paikka (lasikatot ja naisten eurot) mutta huolestuttavin jakolinja kulkee itseasiassa pohjois-eteläsuunnassa. Tuoreen lehtijutun mukaan viimeisimmän, edelleen jatkuvan laman aikaan Espanjaan on syntynyt sukupolvellinen nuoria jotka ovat päätoimisesti talouskriisin ja työnantajien päähänpotkimia. Mitäs luulette, kuinka paljon tätä porukkaa kiinnostaa yhteinen rauhanprojekti? Onko espanjalainen nuorisotyötön valmis tekemään melkein mitä tahansa saadakseen vakituisen kohtuuliksaisen työpaikan ja jotain horisonttia elämäänsä? Minä ainakin olisin.
Sama kehitys on tietysti Suomessakin. Koko unionin idea oli niputtaa kaikki maat niin tiukasti yhteen, että sodankäynti ei kertakaikkiaan kannattaisi. Joku ampuisi aina itseään vahingossa polveen. Se valitettavasti tarkoittaa sitoutumista aika monella tasolla myös keskinäisiin ongelmiin. Integraatio tarkoittaa myös vastuuta muiden ongelmista. Ne pitää oikeasti hoitaa. Pelkkä säästöjen vaatiminen muilta ei ole ongelman hoitamista.
Ja täsmälleen samat ongelmat ovat Suomessakin vielä edessä. Nuorisotyöttömyys nousee täälläkin. Keskustelua on täällä käyty lähinnä nuorison laiskuudesta ja kiittämättömyydestä, vaikka sitä oikeasti pitäisi käydä työmarkkinoiden oikeudenmukaisuudesta ja koko yhteiskunnan legitimiteetistä. Siitä miksei nuorille ole töitä ja siitä, miksi työmarkkinat kohtelevat juuri nuoria ihmisiä huonosti.
Rakenteet ovat kivoja, ja perinteet vielä hauskempia. On suorastaan riemullista kilistellä keväisenä Eurooppa-päivänä miten hyvin rauhanprojekti on onnistunut. Miksei olisi. Mutta jostain tulee aina se mörkö joka kuiskuttelee juuri niiden korvaan, joiden kohdalla rauhanprojekti ei ole antanut mitään. Ja möröllä yleensä on tarjota koko paketti: syylliset, syyttömät ja ratkaisut.
Ollaanpa kerrankin positiivisia. Helsingissä oli joku tehnyt puistoon laittoman kasvimaan, josta Rakennusvirasto suuttui vallan helvetisti ja teki rikosilmoituksen poliisille. Koska puistoihin nyt ei vaan saa tehdä kasvimaita. Kauppahallissa kiellettiin kala- ja liharavintolan yhteinen anniskelualue, koska lain mukaan vain yksi ravintola voi hoitaa anniskelua. Kansanedustaja suivaantui ravintolapäivästä, koska ruuan tarjoileminen omakustanteisesti on harmaata taloutta. Valtiovarainministeriö pimittää Kreikkaa koskevia julkisuuslain mukaan julkisia asiakirjoja, vaikka korkein hallinto-oikeus on ne määrännyt julkiseksi.
No eihän tässä ole mitään hyvää? Ei ole ei — kaikki esimerkit kertovat siitä miten ankeuttajat tekevät Helsingistä ikävän. Mutta ne ovat uutisia. Se tarkoittaa että niissä on jonkun mielestä joku asia, joka tekee ne niin poikkeuksellisiksi että niiden julkituomiseen kannattaa käyttää aikaa. Tehdäänpä ajatusharjoitus: olisiko 80-luvulla ollut uutinen se, että valtiovarainministeriö ei anna dokumenttejaan julki? Olisiko ollut uutinen, että hankalat anniskelulait estävät kahden ravintolan yhteisen anniskelutilan? Tai olisiko 80-luvulla ollut uutinen se, että kansanedustajan mielestä ravintolapäivä on veronkiertoa vai se, että joukko ihmisiä järjestää spontaaneja ravintoloita? Se olisi varmasti ollut lähinnä todella omituinen teekkariläppä.
Ystävät: tähän on kuitenkin tultu. Ollaan päästy tilanteeseen, jossa politiikka (jota kaikki edellä olevat esimerkit ovat pohjimmiltaan) on tuotu julki. Kaupunkia suunnitellaan verkkoon kytketyssä internetissä, Valtiovarainministeriötä painostetaan antamaan julki ihan kaikki dokumentointi kreikan diileistä, maailmanpyörän saa pystyttää Katajanokan rantaan, 151 658 suomalaista vaikuttaa lainsäädäntöön sukupuolineutraalista avioliitosta ja Jouko Skinnari suomii hyväveliverkostojen vaikeuttavan vientiä. Tätä ei olisi 80-luvulla tehty. Tämä on muutos ja me teemme sitä.
Tähän ei kuitenkaan saa tyytyä. Nyt valta pitää riistää ankeuttajilta. Meidän täytyy siirtyä kysymään miksi ei sen sijaan että kysyisimme aina miksi pitäisi. Miksi ei kahden ravintolan pitäisi saada pitää anniskelualuetta? Miksi ei juhannuksena voisi pitää juhannustansseja Tervasaaressa? Miksi ei ravintolasta voisi myydä kaljapulloa mukaan? Miksi ei tehtäisi Helsinkiin lisää umpikortteleita? Miksi ei tehtäisi Helsingistä ihan kokonaan esteetöntä?
Ja tämä, tämä on oikeasti tärkeää. Kaltaisilleni latteliberaaleille tämä tehdään vaan- henki näyttäytyy helposti skumppahuuruiselta ravintoloiden ja viinanjuonnin vapauttamiselta. On se varmasti sitäkin, mutta tämä asenne pitää saada siirrettyä ennenkaikkea Kallion hipsterireservaatista niihin kaikista näköalattomimpiin lähiöihin. Vallilan vapputanssit on tietysti hauska juttu, mutta miten saataisiin aikaan Jakomäen juhlaviikot, sissipuutarhoja Mellunmäkeen, asukaslähtöistä kaupunkisuunnitelua Kivikkoon? Tehdään vaan- henki ei saa olla paksusankaisten kalliolaisten oma juttu. Vailla parempaa tietoa väitän, että yksi syy sosiaaliseen eriytyvyyteen on tunne kyvyttömyydestä vaikuttaa omaan elämään. En ole niin naiivi että kuvittelisin yhden sissipuutarhan tai lattetykin parantavan kenenkään elämänlaatua. Mutta miksi ei? Miksi ei ainakin pyrittäisi siihen, että ihmisten omia juttuja tuettaisiin, hyviä ideoita kokeiltaisiin, kuntavaalien aktivointitoimenpiteitä suunnattaisiinkin vanhainkotien sijasta ammattikouluihin ja lukioihin?
Ja tärkeää on säilyttää tämä eetos siitä että kaikki asiat kuuluvat kaikille. Ei siksi että on kivaa juoda ravintolasta ostettua pienpanimo-olutta Torkkelinmäen puistossa (mikä on toki kivaa), vaan siksi että vaakasuorassa vesisateessa ja marraskuun loskassakin tämän (tai tuon, koska olen espoolainen) kaupungin pitää kuulua meille kaikille, ei ankeuttajille.
Ettei aina kysyttäisi miksi pitäisi.
Tuskin on pöly ehtinyt laskeutua edellisen valtuuston Guggenheim- päätöksen päälle, kun uutta alkaa olla jo putkessa. Suhtauduin edelliseen G-miesten operaatioon penseästi. Miksi tätä nyt taas? Mikä on muuttunut? Muutama asia.
Ensinnäkin toxic assetiksi muodostunut Janne Gallen-Kallela Sirén on saatu siirrettyä syrjään. Originelleista tv-lausunnoistaan tuttu hahmo oli ylimielisyydessään ja markkinahenkisyydessään hyvin nopeasti pelkkää haitallista painolastia Guggenheim- hankkeelle.
Toiseksi valtuusto on vaihtunut. Edellinen valtuusto pätti Guggenheimin hylkäämisestä lähes viime töikseen. Uudessa valtuustossa voimasuhteet ovat muuttuneet. Mihin suuntaan, sitä ei tiedetä. Ja tätä lähdettiin selvittämään.
Kolmanneksi on muuttunut viestintä. Vai onko? Yksi syy Guggenheimin epäonnistumiseen oli huono viestintä, joka sai hankkeen kuulostamaan salamyhkäiseltä kähminnältä johon liittyi mysteerisiä säätiöitä, kosmisia liikemiehiä ja transatlanttinen hyväveliverkosto.
Viestintää ajateltiin oikein parantaa, palkattiin oikein viestintätoimiston, Miltton. Miltton on kovan luokan viestintätoimija, eikä varmasti halvimmasta päästä. Viestintä onkin mennyt hienosti: Yle otsikoi Guggenheimia pusketaan uudestaan helsinkiin, Hesari puolestaan että Guggenheim yrittää haudasta. Molempien lehtien viesti on sama: mystinen Taho lobbaa Guggenheimia taas Helsinkiin. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen pääsi jäätteenmäkimäisiin sfääreihin tässä kuolemattomassa one-linerissaan:
– En käyttäisi sanaa lobbaaminen. Olen tavannut erään viestintätoimiston toimitusjohtajan, jonka kanssa olen keskustellut hankkeesta.
Koko viestintäkakku kuorrutettiin vielä rahoitusepäselvyyksillä siitä kuka Milttonin palkan maksaa. En tiedä oliko ihan tällainen osaaminen Richard Armstrongin mielessä, kun hän on käynyt syöttämässä helsinkiläisiä kuntapäättäjiä ja lobbaamassa museotaan.
On tietysti aina katkeransuloista nähdä, miten jotkut ei kertakaikkiaan opi virheistään. Että jos kähmintä ja viestintä oli loppuviimein se, joka Guggenheimin viime kerralla kaatoi, niin ehkä tökerö lobbaus ja huono medianhallinta tällä kertaa siivittävätkin hankkeen voittoon.
Tai miten olisi, mitä jos ei kokeiltaisi tätä lobbaamista ja suhmurointia? Kun se meni niin hienosti viime kerralla. Miten olisi ideatyöpajoja, kansalaiskeskustelua, aloitteen pitämistä, kunnanvaltuutettujen kuuntelemista, positiivista viestintää, taidepöhinän luomista, ihmisten mukaanottamista, facebook-ryhmiä, nettimeemejä ja vaikka mitä?
Että ei aina pönöpönö- setiä, sikalan worscmarkia, matalalla äänellä kuiskattuja salaisuuksia ja telkkarissa kiusaantunutta kaupunginjohtajaa. Kun näitä on jo kokeiltu.
Eilen keskustellun ajatuspaja Liberan sivuilta löytyi tänään mielenkiintoinen vieraskolumnisti. Aiemmin kirjoittaneet talousteoreetikot Pasi Matilainen, Björn Wahlroos, Thomas Taussi, Elina Lepomäki, Anne Brunila ja Vesa Kanniainen ovat saaneet seurakseen SDP:n entisen puoluesihteerin ja nykyisen kansanedustajan Mikael Jungnerin.
Ja voi pojat, kun Jungner kirjoittaa. Tekstin otsikkona on kuin kunnianosoituksena tasavallan kokoomuslaiselle tasavallan presidentille mainostoimisto Taivaan keksimä kaikkien aikojen paras vaalilause ”Vastakkainasettelujen aika on ohi.” Mippe todella tykittää — itseasiassa hän on saanut aikaan tekstin, josta kukaan ei voi olla eri mieltä. Koska siinä ei oikein sanota mitään. Esimkerkiksi näin:
Tällaisessa maailmassa kannattaa panostaa ketteryyteen ja pyrkiä kaikin tavoin edesauttamaan kansalaisten ja yhteisöjen luovuutta, oma-aloitteisuutta ja intohimoa. Yrittäjyydessä tämä ketteryys on vahvimmillaan, mutta mikään ei estä luomasta vastaavaa muihinkin yhteisöihin, virastoihin ja suuryrityksiin. Esimerkiksi Royal Ontario Museum Kanadassa on saavuttanut menestystä tuomalla vahvan vision, asiakasnäkökulman ja innovatiivisen tavan toimia perinteisen kuivakkaaseen museomaailmaan.
Voisiko kukaan olla eri mieltä siitä, että kansalaisten luovuutta, oma-aloitteisuutta ja intohimoa ei pitäisi edesauttaa? Tai että ROM:in ei pitäisi saavuttaa menestystä vahvan vision, asiakasnäkökulman ja innovatiivisen toimintatavan kautta? No ei tietenkään. En usko kenenkään olevan myös eri mieltä siitä että
Suomessa asuu reilusti yli viisi miljoonaa ihmistä. Näistä ihmisistä löytyy huikea potentiaali, jota hyödynnetään hämmentävän vähän.
Suomessa todella asuu yli viisi miljoonaa ihmistä. Näissä ihmisissä on varmasti huikea pontentiaali. Ja kuinka kukaan voisi koskaan olla sitä mieltä, että potentiaalia ei pitäisi käyttää vielä vähän enemmän hyväkseen?
Jungnerin ainoa varsinainen asia on kolumnin lopussa.
Konkreettista tekemistä isänmaan hyväksi löytyy mittaamattomasti. Siksi kannattaa keskittyä olennaiseen ja vähentää loputonta pohdiskelua oikeiston ja vasemmiston perinteisistä kiistakysymyksistä.
Konkreettista tekemistä isänmaan puolesta aivan varmasti löytyy mittaamattomasti. Tästäkään ei olla kukaan voine eri mieltä. Sen sijaan vastakkainasettelujen aika ei todellakaan ole ohi. Koko politiikka on vastakkainasetteluja. Vasemmiston ja oikeiston perinteisest kiistakysymykset ovat juurikin politiikan ydintä.
En tiedä kuinka demaritoverit kokevat Jungnerin ajatuksen siitä, että pitäisi keskittyä olennaiseen ja vähentää loputonta pohdiskelua oikeiston ja vasemmiston perinteisistä kisitakysymyksistä. Mitä on se olennainen? Eikö Jungnerin mielestä tarvita politiikkaa?
Kirjoitin viikko sitten Alexander Stubbista ja tämän näkemyksistä siitä, että lobbarit voisivat aivan hyvin korvata asiantuntijat. Tässä on nyt jotain samaa. Että politiikka voidaan korvata pragmaattisella yhteisten asioiden hoitamisella, missä ei tarvita mitään inhottavia vastakkainasetteluja. Olen aiemminkin sanonut että politiikassa sana on teko. Jos SDP:n kansanedustaja siis poliitikkona julkaisee libertaarin ajatuspajan kolumnisarjassa dadaistisen jutun ikäänkuin kädenojennuksena, niin vallankumous on todella syönyt lapsensa.
Samanlaista epäpuhetta on myös Himasen sininen kirja. Minua huolestuttaa lähinnä se, että samaan aikaan kun Jungner, Himanen ja Niinistö puhuvat vastakkainasettelun ajan loppumisesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta, jossain on samaan aikaan se joka nauraa matkalla pankkiin. Lepomäenkin julkilausuttuna tavoitteena on julkisen sektorin alasajo. Mikä olisikaan mukavampaa että tunnettu demari syöttää kaikille sillä aikaa vähän naminamia?
Ajatuspaja Libera on vilahtanut tälläkin blogilla kertaalleen. Kyseessä on siis Libertaarioikeiston ajatuspaja. Tiesittekö muuten, että Liberankin hallituksessa istuva Björn Wahlroos on myös Mannerheim-säätiön hallituksessa?
Mutta mutta. Liberasta julkaistiin aamun hesarissa henkilökuva. Tai puoliksi Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäestä, puoliksi Liberasta.
Lepomäen perusteesit ovat yksinkertainen:
- Suomi on vielä lähes suunnitelmatalous
- Valtio sääntelee liikaa
- Kovin monista asioista Suomessa vielä vaietaan, kun on yksi totuus.
Lepomäki ei kyllä anna yhtään esimerkkiä mistä Suomessa vaietaan. Että vain yksi totuus? Sikäli kun me nyt kuitenkin elämme länsimaisessa demokratiassa jossa jokainen saa sanoa oman totuutensa tämä väite kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Lepomäen jos kenenkä pitäisi tutkimusjohtajana olla asemassa, jossa Libera voisi esimerkiksi julkaista tutkimuksen siitä, mistä Suomessa vaietaan. Jos ollaan ihan tarkkoja niin Libera ei ole julkaissut yhtään tutkimusta, vaan pamfletteja.
No se valtion sääntely sitten. Lepomäki antaa tästä vakuuttavia esimerkkejä: Valtio säätelee kauppojen aukioloaikoja ja Yleisradio lähettää ”viihteellistä tanssiohjelmaa”. Aukioloajoista tietysti trendinä on ollut vuodesta 1969 suunta kohti sääntelemättömyyttä. Kuka vielä muistaa aikaa ennen 2009, jolloin kaupat menivät yhdeksältä kiinni? Jos minä olisin Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja, en ihan tästä asiasta olisi mutrusuin. Valoa kohti mennään.
Hesarin haastattelussa voin tietysti kuulla toimittaja Katja Boxbergin hyrisevän kun Lepomäki pistää Yleisradion viihteelliset tanssiohjelmat paikalleen. Hesarin sota Yleisradiota kohtaan on tietysti yleisesti tiedossa, eikä toimittaja Katja Boxbergin oma, kirjallinen taistolaisten ruoskinta (Lumedemokratia, 2009) varmasti tilannetta helpota.
Mutta sitten päästään julkisen sektorin kokoon, joka on varmasti koko jutun ydin.
Lepomäki perustelee väitettään julkisen sektorin osuudella bruttokansantuotteesta. Suomessa julkisten menojen osuus oli viime vuonna noin 56 prosenttia. Se on Tanskan ja Ranskan jälkeen kolmanneksi eniten EU:ssa.
”Julkisen sektorin alasajo on myytti”, Lepomäki sanoo.
Nojoo.
Julkiseen sektoriin kuuluvat valtio ja kunnat. Valtiosektoriin luetaan valtion hallinto, yliopistot, Kansaneläkelaitos, Suomen Pankki ja valtion liikelaitokset. Kuntiin ja kuntayhtymiin luetaan kunnan hallinto, kunnallinen koululaitos, kuntien ja kuntayhtymien palvelulaitokset ja toimipaikat, jotka eivät ole yhtiömuotoisia, kuten terveyskeskukset, sairaalat, päiväkodit sekä kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset.
Ja sikäli kun Suomen valtion suurimmat kuluerät ovat sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutus, niin olen ihan tyytyväinen että julkisen sektorin alasajo on myytti. Rohkeaa Lepomäeltä tietysti vaatia terveydenhuollon ja koulutuksen alasajoa. Onhan hänkin saanut Suomelta peräti 2 loppututkintoa ja aivan pian messevän työpaikan eduskunnasta.
Mikä on totuus asiasta? No, Suomen julkisen sektorin osuus BKT:stä on ollut laskusuunnassa jo muutaman vuoden. EU:n tilastot yltävät vuoteen 2011, jolloin Suomen luku oli 55%. Tämä on tullut hiljalleen alas kaikkien aikojen piikistä (2009, 56,1%) ja koko ajan pyörinyt 45-55 prosenttiyksikön tuntumassa. Julkisen sektorin palkkakulut ovat lähteneet alaspäin.
Lepomäki siirtää katseensa kaihoten länsinaapuriin.
Ruotsissa on edetty Lepomäen mukaan fiksumpaan suuntaan.
No, Ruotsissa on aina ollut asiat paremmin. Saman Eurostatin tilaston mukaan Ruotsin luvut ovat noin 4 prosenttiyksikköä pienemmät. Trendi on kohtuullisen samanlainen. Voi olla että Ruotsissa ollaan menty 4 %-yks fiksumpaan suuntaan, mutta näkyykö se… niin missä? Ruotsin talous vaikuttaa huomattavan samanlaiselta kuin Suomenkin.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan että ihmisillä on ideologioita, mutta olisin mielellään kuullut Lepomäeltä jonkun perusteen, miksi julkista sektoria pitäisi leikata. Mitä tapahtuisi? No, siis jutun perusteella me pääsisimme siten irti lähellä suunnitelmataloutta olevasta talousjärjestelmästämme, ja Yleisradiokaan ei enää lähettäisi viihteellisiä tanssiohjelmia. No, en tiedä miten ekonomi Lepomäki näkee suomalaisen suunitelmatalouden. Täällä toki valmistetaan vain yhtä matkapuhelinta, pian ei enää yhtäkään autoa ja televisiopajakin Salossa meni konkurssiin, mutta Suomen sanominen melkein suunnitelmataloudeksi on, no, hymyilyttävää.
Julkisen sektorin koosta on julkaistu hyviä tutkimuksia (tämä, esimerkiksi, pdf) joissa on päädytty siihen että julkisen sektorin koon määrittely absoluuttisena prosenttiyksikkönä ei toimi vaan
Julkisen sektorin koko korreloi vahvasti sen kanssa, miten paljon tai vähän maan talous on avautunut kansainvälisille markkinoille. Yhtä varakkaiden talouksien eri suurten julkisten sektorien kokoa selittää _kansainvälisen kaupan_ osuus maan talouden koosta.
(yhteenveto Martti Tulenheimon, en minäkään sitä kokonaan ehtinyt lukemaan)
Mutta olihan se nyt helvetin hyvä mainos, ja vielä sunnuntain hesarissa. Teurastakaa minut tilastoista tai tulkintavirheistä, jos sellaisia löydätte.
On jotenkin karua että Lepomäki vaatii Kokoomukselta libertarismia ja on ilmeisen pettynyt kun rakkautta ei tule. Se on kutakuinkin sama kuin vaatisi SDP:tä toteuttamaan Juche- kommunismia ja olisi kovin pettynyt kun sitä ei kuitenkaan saa. On ihan tietysti toinen kysymyksensä minkälaista talouspolitiikkaa Kokoomus on toteuttanut ja siitäkin on varmasti niin monta mielipidettä kuin on tulkitsijaakin. Minä kyllä toivon että kokoomus ei tulevaisuudessakaan aja julkista sektoria alas.
Kuten jotkut teistä tietävät, vietän jonkin verran aikaa Hommaforumilla. Miksi ihmeessä luen Hommaa? En itsekään oikein tiedä. Itseasiassa minä olen aivan helvetin pettynyt kyseiseen lautaan. Vaikka olen suunnilleen kaikesta eri mieltä homman ja hommalaisten eetoksen kanssa, odotin muutama vuosi sitten Hommaforumilta paljon. Oli siistiä nähdä miten ihmiset tekivät puoluetta, kirjoittivat puolueohjelmaa ja tekivät vanhoja juttuja uudella tavalla. Mutta, mutta. Jätkät pilas.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta kaikki mielipiteet eivät todellakaan ole samanarvoisia. Itseasiassa iso osa mielipiteistä on aivan järjettömän tyhmiä. Kansalaiskeskustelun velvollisuus on seuloa mielipiteiden merestä hyviä juttuja ja promota niitä sekä pilkata ja nauraa vähäarvoisemmille ajatuksille. Mutta se edellyttää laajaa pohjaa ja paljon erilaisia ihmisiä. Demokratia ja kansanedustuslaitos on yksi tapa ratkaista tämä ongelma.
Hommaforumin ongelma on juuri Hommaforum. Hommaforumilla on niin kovin vähän poliittista keskustelua. Sama ongelma on yleisesti kaikissa foorumeissa joissa samanmieliset ja tietty prosenttiosuus totaalisia sekopäitä kokoontuu: keskustelu redusoituu selkääntaputteluksi ja niille vittuiluksi, jotka ovat asiasta eri mieltä. Lopuksi keskustelusta ei ole jäljellä mitään, on vain ennakkoluuloinen, omalakinen porukka jonka kanssa kukaan ulkopuolinen ei viitsi keskustella ja joka sitten keskustelee itsensä kanssa ironisesti siitä, milloin kukkahattusuvaitsevaisto haluaa rakentaa Rautatientorille moskeijan.
Minuahan sinänsä tämä ei haittaa, mutta politiikan foorumeita on Suomessa niukanlaisesti; olisi mukavaa ihan keskustella politiikasta. Myös niiden kanssa jotka ovat asioista eri mieltä. Mutta keskustelu sisältää elimellisesti dialogin käsitteen. Ongelmia tulee myös siitä, että Hommaforum ajaa maahanmuuttokritiikkiä nurkkaan ja polarisoi keskustelua. Epäkohdista keskustelunkin voi turhan helposti kuitata ”hommalaisten mölinänä” vaikka kyseessä olisi ihan oikea asia. Hyvät ajatukset jäävät Hommalle, koska niitä ei kukaan sieltä nouki ja tämä taas on sitten vihervasemmistostalinistisen median syy. Talvella valitin facebookissa Homman kurjuudesta ja yksi vanha lukiokaverini (joka sitä siis osaltaan pyörittää) huokaisi, että pelkästään homman moderoimisessa edes lailliseksi on jo kova homma. Niinpä.
Joulun alla Jemenissä siepattu ja sittemmin vapautettu pariskunta toimii hyvänä esimerkkinä tästä keskustelukulttuurin puutteesta. Aktiiviupseeri ja hänen reservinupseeripuolisonsa siepattiin. Tarinan yksityiskohdista ei varmaan koskaan saada täyttä selvyyttä, eikä kukaan julkistanut keissistä juuri mitään tietoja. Hommalla alkoi joulun alla spekulointi:
”Itse veikkaan kotimaisia käännynnäisiä tai sitten muslimimamua. Tuskimpa tuonne kukaan muu haluaa lähteä. Suomalaisuus ei kyllä nykypäivänä sano uutisessa oikeastaan yhtään mitään muuta kuin sen, että on notkunut Suomessa riittävän kauan, osaa kieltä kohtuullisen huonosti ja ei ole rötöstellyt liian pahasti viime aikoina.
Yhteisymmärrys kappattujen arabiudesta saavutettiin nopeasti.
Ja mikäs siinä, jos resursseja ja sotavoimia riittää hakemaan kollot takaisin. Mutta pitäisi myös määritellä ne ”omat”, joita haetaan. Voi esimerkiksi pohtia sitäkin, onko ilmiselvästi arabimaailmaa palvova ihminen meikäläisiä, van vain vahingossa suomalaisen kehoon syntynyt henkinen arabi, joka nyt saa vastata valinnoistaan.
Joku oli jo nähnyt kuvankin ja oli täysin varma siitä että kyseessä on arabi.
IL:ssä oli voimakkaasti pikselöiyty kuva tästä matkustelemaan lähteneestä neropatista, ja joko hän on kotoisin Lähi-Idästä, tai sitten kyseessä on larppaaja. Niin tai näin, parempi että omaiset maksavat mitä maksavat, jos hekään haluavat tapausta takaisin, ja nyt ei ollut kyse viranomaisen maksamisesta.
Tämän lisäksi raikas salaliittoteoria ”sieppauksesta” saapui myös ilahduttamaan joulun odotusta.
sekö että vihervasemmistolaista monikulttuurisontaa levittävä lehdistö kertoo että kaksi suomalaista siepattiin. Haluamatta kuulostaa tylyltä, on pakko todeta että juuri mikään mitä vihervasemmistolehdistö kertoo terrorista, terrorismin torjunnasta tai arabiväkivallasta ei ole paikkaansapitävää. Lähes kaikki uutiset ovat enemmän tai vähemmän valhetta yhdistettynä al quaida sympatiseeraajien kykyyn levittää ja suvaita terroristisia pyrkimyksiä kun ne ovat sopusoinnussa poliittisten toimittajien omien mielipiteiden kanssa.
Mitä tapahtui ja mitä väitetään tapahtuneen?
Kaksi suomalaista ei ole enää tavoitettavissa. Mikä todistaa että he eivät tietoisesti olleet etsimässä al quaidaa kontaktin saadakseen? Terroristiverkosto ei ole mikään katuosoitteiden perusteella löydettävä. On siis hyvin mahdollista että henkilöt ovat itse halunneet tai suorastaan lavastaneen kaappauksen. Näin toivotaan että tilanne olisi kotipuolesssa selitettävissä ja äkilliseen rahapulaan löytyisi ulkopuolinen maksaja. Aina on mahdollista että joutuu terroristin kaappaamaksi. Mutta Jemenissä opiskeleva pari ei ole tällainen satunnainen uhri vaan tarkoituksellisen valinnan tehnyt.
Terrori on lehtien avustuksella toteutettua väkivaltamanipulointia. Al quaida on tässä mestari. Voi olla myös niin että maan turvallisuusjoukot ovat kyllästyneet itsemurhapommeja viljeleviin ulkomaisiin terroristeihin eli kielenopiskelijoihin ja iskeneet ennenkuin nämä ehtivät. Al quaidan kanssa kaikki on mahdollista..
Ketju oli pitkään hiljaa, kunnes toukokuun alussa todellakin kävi ilmi että kaapatut ovat intin kapiainen ja Nesteen dirika — ja täysin umpisuomalaisia molemmat. Harvoin ihmiset itse kirjoittavat olevansa väärässä, en minäkään. Itseasiassa nimimerkki Emo tiivistää kaiken sen mitä tässä yritän sanoa:
Ihan typerää taas alkaa ripotella tuhkaa itsensä ja muitten päälle… yrittäkää nyt oppia että itsensä päälle ei pidä paskantaa…siihen löytyy vapaaehtoisia ulkopuoleltakin. Itse asiasta sanon että erittäin mielenkiintoinen juonenkäänne, mitä äsken kuulin.
Minkäänlainen itsereflektio on turhaa. Muut kyllä hoitavat sen. Emo on täysin oikeassa, mutta ongelmana on juurikin se että… no, muut sitten tosiaan hoitavat sen. Ja nimenomaan niin, että näiden pölhöjen salaliittoteorioiden tahmainen jälki jää sitten Hommaforumista mieleen. No, salaliittoteoriat eivät todellakaan jääneet tähän. Seuraavaksi Hommalla analysoitiin Atte Kalevan tieteellinen kompetenssi ja väitöskirjan metodi sekä Leila Kalevan uskonnollinen suuntautuminen:
Hyvin outo tapaus. Milleköhän oppiaineelle herra yliluutnatti oli tekemässä väitöskirjan valmistelutyötä? Ei vaikuta ihan kulttuuriantropogian peruskauralta. Jo kysymyksenasettelu on ihmeellinen: ”Miten ihmisestä tulee terroristi?” Ihmisestä tulee Jemenissä ensin islamisti ja sitten hän valitsee sodankäyntimuodokseen esim. terrorismin. Tämän verran tietää, vaikka ei ole käynyt lähelläkään Jemeniä. Miten Luti uskoi hoitavansa haastattelut tieteellisesti pätevällä metodilla, Jemenin kaltaisessa maassa? Luti oli selittänyt, ettei ota riskejä, vaikka jo meno Jemeniin oli emäriski valkonaamalta, jonka pieni lapsikin tunnistaa heti ulkomaalaiseksi vääräuskoiseksi.
Onko Lutin arabian taito jo niin hyvä, ettei hänelle kelvannut yhtään vähäisempi ympäristö ”arabian opiskeluun”, vaan piti valita se paras paikka, missä puhutaan ”puhtainta arabiaa”. Esim. Saudeissa ei siis olisi oppinut kyllin hyväksi arabian taitajaksi. Ihailtavaa perfektionismia!
Lehtikuvissa herätti outoa kuumotusta vaimon asu. Vaimo oli edelleen pukeutuneena oikeauskoiseen hiukset peittävään mustaan kauhtanaan, vapauttamisensa jälkeenkin ja myös lentokoneen ovella lähdössä Wieniin? Oliko se jokin statementti vai oliko kauhtana vaan jotenkin unohtunut päälle? Pukeutuminen ei yleensä ole naisille mikään yhdentekevä juttu. Onko pariskunta kenties kääntynyt oikeaan uskoon? Radiosta kuului tänään pätkä ohjelmasta, missä Luti innostuneeseen sävyyn puhui siitä, miten Osma Bin Ladenin haave maallisten arabihallitusten kaatamisesta on nyt toteutumassa ”arabikevään” avulla. Mikä on lutin tausta?
Ja niin edelleen. Tällä hetkellä keskustelua herättää se, kuka maksaa 500 000 euron kulut. (Suunnilleen samaan hintaan oltaisiin muuten päästy jos pariskunta olisi ajanut omaa syytään pahan autokolarin). Samanlainen keskustelun kehitys tapahtuu poikkeuksetta kaikissa mielenkiintoa herättävissä, politiikkaan tai maahanmuuttoon liittyvissä tapahtumissa. Jyväksylän kirjastopuukotusta Hommafoorumilla ensin arvioitiin false flag- operaatioksi. Iskun paljastuttua äärioikeiston puukotukseksi keskustelua herätti lähinnä se, oliko puukotetulla järjestyksenvalvojakorttia ja mitä poliisi aikoi tälle tehdä. Breivikin kohdalla meno meni Hommalla niin kertakaikkisen pahasti yli, että koko lauta pistettiin päiväksi kiinni.
Miksi sitten keskustelu Hommafoorumissa on mahdotonta? Sama ilmiö toimii itseasiassa kaikilla edes heikosti polarisoituvilla keskustelupalstoilla. Hopeisessa omenassa ei Microsoftin tuotteita hyvällä katsota, Puuveneharrastajien sivustolla lasikuituveneet saavat täystyrmäyksen. Suomi 24:ssä kaikki saa täystyrmäyksen, mutta se on oma juttunsa. Takkulla luontevasti vain anarko-ihmiset on hyvien puolella.
Voisiko tälle tehdä jotain? Perusuomalaisethan ovat jo ehdottaneet nimettömän nettikirjoittelun kieltämistä. Koko idea on tietysti täysin päätön ja mahdoton toteuttaa. Mutta jotain tarvitsisi tehdä. Otakantaa- palvelu oli hyvä esimerkki hankkeesta, jonka määrätietoiset mouhot pilasivat. Poliittinen foorumi tukkeutui pakkoruotsijankuttamisesta josta kaikki saivat kyllikseen.
Me tarvitsisimme uuden homman. Parempaa keskustelua. Vähemmän salaliittoteorioita ja enemmän dialogia. Erimielisyyttä ilman vittuilua. Jollain tapaa saman horisontin josta puhua. Olisiko tämä nyt aivan liikaa vaadittu?
Tutustuin Cai-Göran Alexander Stubbiin. En ole koskaan tavannut Alexanderia, mutta mikä este se näinä internetin aikoina olisi. Luin Alexanderin twiittauksia 5 kuukautta taaksepäin, tammikuun puoleen väliin asti. Twiittejä on useampi sata, ja ne piirtävät omalta osaltaan melko tarkan kuvan Cai-Göranista.
Twitterin mukaan Cai-Göran seuraa aktiivisesti urheilua, urheilee itse, lesoilee urheilutuloksillaan, pitää työstään, matkustaa vallan mahdottomasti, lesoilee matkustamisellaan, mainostaa Finnairia ja, no, on nyt sellainen kuin työstään pitävät urheiluun hurahtaneet keski-iän kynnyksellä olevat ihmiset noin yleensä ovat. Varmasti livenä rasittava, mutten väitä etten itse olisi.
Cai-Göran tekee sellaisia juttuja kuin Westendissä asuvat rikkaat suomenruotsalaiset tapaavat tehdä. Cai-Göran golffaa, fanittaa Kira Korpea, patistaa ihmisiä lahjoittamaan rahaa tukikummeille ja lesoilee tapaamistaan julkkiksista. Cai-Göran hehkuttaa pääministeri Kataisen Paulo Coelho-maisia viisauksia
Tai pohdiskelee kyynisyyden merkitystä itselleen.
Eihän Stubbillakaan aina elämä paistetta ole. Takavuosina Stubb kuittasi yhden Pohjoismaiden ministerineuvoston pullansyöntikokouksista (sinänsä aivan oikein) toteamalla ’vittu mitä paskaa’. Twitteriin asti tämä ei ehtinyt, joten lienee myös todettava että Stubb on hyvin tarkka internetkuvastaan.
Stubbin twiiteistä silmiinpistävää on, että niissä on aivan todella vähän politiikkaa. Itseasiassa lähes kaikki Stubbin twiittaukset ovat joko tosiasiain kuvauksia menneistä tapaamisista, matkaraportteja tai urheilutuloksia. Ne mitkä eivät ole ovat mielestäni hölmöjä, virheellisiä tai kertovat tiedon puutteesta. Vai mitä sanotte tästä?
Mitä tähän nyt pitäisi sanoa? Wrong. Quite positively wrong. Muistakaa toki, että Cai-Göran Alexander Stubb on tehnyt väitöskirjansa kuuluisaan London School of Economicsiin. Mahtaa olla Alma Mater ylpeä alumnistaan. Austerity-politiikasta itsestään voi olla tietysti montaa mieltä, mutta London School of Economicsista väitelleen ihmisen voisi olettaa ymmärtävän siihen liittyvää problematiikkaa edes elementaarisilta osin. Cai-Göran, vyönkiristyspolitiikka on siis muutakin kuin julkisen talouden turvallista managerointia. (1, 2, 3, 4, 5)
Stubb myöhemmin veti keskustelua yhteen:
Ongelma talouspolitiikassa oli siis se että siitä oli tulossa ideologista. Ai kamala. Että oikein ideologiat vaikuttavat. Ei kai?
Isompi Cai-Göranin arvuuttelu törähti eetteriin alkuvuodesta, kun uusnatsi puukotti kirjanjulkistamistilaisuudessa ihmistä. Stubb pohdiskeli:
Tästä nyt Stubbia ihan julkisestikin ripitettiin, onneksi. Mutta kysymys tietysti pysyy: Miten poliittisesta historiasta väitellyt ihminen ei tiedä, mikä ero on äärioikeistolla ja äärivasemmistolla? Vai onko tämä vain joku retorinen kysymys, jolla pyritään pyyhkimään äärioikeiston tahraa oikeiston kilvestä?
Mutta kaikista tolkuttomin töräys Cai-Göranilta liittyi kyllä lobbareihin. Stubb totesi sinänsä hyvin, että valiokuntaistuntojen (jossa siis lait oikeasti säädetään) tulisi olla avoimia. Olen samaa mieltä. Mutta mitä pitäisi ajatella tästä lauseesta?
Stubb kannattaa ajatusta jonkinmuotoisesta rekisteristä, jota pidettäisiin päättäjiin vaikuttavista etujärjestöistä. Suomessa suhtaudutaan vanhanaikaisesti asiantuntijuuteen ja lobbaamiseen, Stubb huomauttaa. Hänen mielestään asiantuntijat ja etujärjestöjen edustajat ovat oikeastaan sama asia.
Tätä Cai-Göranin ajatusta kannattaa lähestyä esimerkin kautta. Asiantuntijalausuntoja tupakoinnista lainsäädäntötyöhönkin antaa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL voi lähettää valiokuntakuulemiseen asiantuntijalääkärin, joka kertoo ex cathedra mitä tupakointi lääkärin mielestä ihmisille tekee, ja minkälaisilla toimilla tupakoinnista aiheuttavia haittoja voidaan välttää, onko tupakointi hyvä vai huono asia ja niin edelleen. Tupakkateollisuus lähettää tietysti paikalle lobbarinsa, jonka tavoitteena on kaikin mahdollisin keinoin kertoa asioita, jotka ovat edullisia hänen päämiehelleen. Eikä tietenkään tässä nimenomaisessa tilaisuudessa, vaan vaikuttaa koko lainsäädäntöprosessiin.
En oikein millään voi ymmärtää miten etujärjestön lobbari voisi olla edes samasta lähtökohdasta liikkellä kuin asiantuntija. Jos näin on, lobbari ei tee työtään kovin hyvin ja pitää vaihtaa. Asiantuntijakaaderi ei ole tietysti ole sekään mikään universaali oraakkeli, esimerkiksi Tampereen yliopisto on profiloitunut tupakkateollisuudelle tehtävällä tilaustutkimuksella. Mutta tässä tapauksessa Pertti Haapala on siis tupakkateollisuuden palveluksessa; sai sieltä palkkansa. Lobbari mikä lobbari.
Toinen esimerkki. Minulle kovin rakas Suomen Ylioppilaskuntien liitto on etujärjestö. Se on lobbausorganisaatio. Vaikka minun mielestäni SYL:n tavoitteet ovat yleensä järkeviä ja palvelevat isänmaata ja ihmiskuntaa, ei SYL oikeasti ole puolueeton asiantuntija. Sen tehtävänä on toimia tietyn intressiryhmän puolesta.
Lobbaus tuo parhaimmillaan lisäarvoa lainsäädäntötyölle. Minun mielestäni on tärkeää että SYL on mukana tekemässä opiskelijoita koskevaa lainsäädäntöä. Mutta kansanedustajien pitää kyllä tietää että kuka puhuu. Lobbari tuntee varmasti asian mutta ei ole asiantuntija. Hyvä lobbari ei koskaan valehtele, mutta saattaa jättää jotain tärkeää kertomatta. Miten ihmeessä asiantuntija voisi olla ”oikeastaan sama asia” etujärjestön edustajan kanssa? Ei se ole oikeasti sama.
En oikein ymmärrä miksi Cai-Göran kytkee yhteen valiokuntien avoimmuuden ja lobbaristatuksen häivyttämisen. Ne ovat kaksi toisistaan täysin erillistä asiaa joista toinen on hyvä ja toinen on huono. Näitä minä vain mietin.
saloniemi 
