Tämä on neljäs perustamani blogi. Tähän asti blogit ovat keskittyneet jonkin tietyn teeman ympärille: ensimmäinen koulutuspolitiikkaan, toinen ja kolmas vaihtovuoteeni Ranskassa. Toista ei sinänsä lasketa koska perustin sen vahingossa US:n blogimoottorille ja yksi sivulause pakkoruotsista sai aikaan kommenttiraidan tukkeutumisen. Blogi jäi siihen. En oikein tiedä mikä tämän blogin teemaksi muodostuu- mitään selvää kokonaisuutta en ole vielä hahmotellut.

Bloggaaminen on hauskaa mutta jonkin verran aikaa vievää. Vaihtovuoden blogiani yritin päivittää vielä vaihtovuoden jälkeen, mutta projektistigma ja aikatauluongelmat tappoivat blogin. Viime vuoden toimin ylioppilaskuntani puheenjohtajana. Jouduin ihan työni puolesta kirjoittamaan ja lukemaan ihan helvetisti ja vieläpä materiaalia, joka ei ole kaunokirjallisesti imponoivaa. En kertakaikkiaan jaksanut enää kirjoittaa blogia kaikkien lausuntojen, raporttien ja työryhmäprujukommenttien alta.

Kun vuosi vaihtui vaihtuivat toimijatkin, jolloin minulle jäi enemmän aikaa tehdä mitä haluan. Päätin käyttää sen viisaasti ja liityin Vihreään liittoon (rp). Minut tunteville tämä ei varmastikaan tullut yllätyksenä. Olen ruiminut vihreitä aiemmassa blogissani usein enkä varmaan puolueen uskollisena soturina malta tästä pidättäytyä jatkossakaan. Tulevissa entryissä yritän avata juuri vihreiden valintaa.

Aion kirjoittaa minulle tärkeistä asioista, joista suurin osa varmasti liittynee jollain tapaa PK-seudun kuntapolitiikkaan ja valtakunnanpolitiikan ihmettelyyn. Katsotaan mitä tapahtuu.

Advertisements