Katsoin Ylen Silminnäkijä- ohjelman. Ohjelmassa oli suurimpana teemana kakanhaistelu, taas kerran. Pispalalainen vaihtoehtotaiteilija Viljami ilmoitti ettei ota palkkatyötä vastaan missään tilanteessa vaan elää työkkärin ja fattan rahoilla. 

Voin kuvitella kuinka jo tässä kohtaa koko Suomi on närkästynyt. Mitä ihmettä? Että ei aio töihin? Jumalauta meidän rahoilla! Niinpä. Minunkin verorahoillani Viljami tekee ihan siistin näköisiä taideduuneja ja viettää pientä elämäänsä.

Nyt pitäisi päättää onko tämä moraalinen vai pragmaattinen ongelma. Käytännöllisesti Viljami ei maksa yhteiskunnalle juuri mitään. Viljami maksaisi siinä kohtaa jos Viljami ryyppäisi holtittomasti, sairastaisi maksatulehduksen, jos viljamin koulutukseen olisi satsattu useampia satoja tuhansia (kuten minun) tai jos viljami joutuisi linnaan. Pispalalaisen vaihtoehtohipin ylläpitokustannukset lienee yhteiskunnalle noin 700 euroa kuussa. Suhteutetaan: yhden pahasti järkkyneen lapsen kuntouttaminen yhteiskuntakelpoiseksi kestää vuosia ja maksaa jopa 1,7 miljoonaa euroa per pentu. Ihan jo tolla rahalla (yhden ainoan lapsen hoitokuluilla) pitäisi Viljamin tekemässä, no mitä se nyt milloinkin tekee, noin 200 vuotta. Ja vaikka Viljamin elämäntyylin valitsisi sata, tuhat tai kymmenentuhatta ihmistä, ei mikään muuttuisi.

Ideologisesti juttu on sitten hankalampi. Mitä Viljamin pitäisi tehdä? Mennä töihin josta Viljami ei pidä? Tässä on tietty ristiriita: suuret ikäluokat ovat sitä mieltä että työ on ihmisen elämän suurin sisältö. Tätä taustaa vasten tuntuu jotenkin karmaisevalta ajatus, että Viljami pitäisi laittaa töihin joissa Viljami ei viihdy- ja suurten ikäluokkien sukupolvien mukaan tämä on sitten se elämän kovin juttu. Tehdä duunia josta ei pidä. Aikamoinen maailmankuva. Toinen kysymys on kuinka järkevää elämää on arvottaa työn mukaan ja voisiko maailmaa hahmottaa jotenkin muutenkin kuin palkkatöiden kautta. Viljamin taideduunit on varmasti tuoneet iloa ja sisältöä jollekulle: kuinkahan tämä lasketaan jos ollenkaan? No, ei varmaan lasketa.Viljamin duuneissa on vaan se ongelma että niillä ei eläkepommia pureta. Tämä on se varmaan mikä suuria ikäluokkia tässä ajatuksessa eniten nielettää.

Toinen dokkarin päähenkilöistä on medianomi AMK Antti. Olen joskus esittänyt väitteen että työkkäristä on tullut työelämän joustojen puskuri. Olin väärässä, Antti nimenomaan kertoi ettei edes kannata ottaa vastaan tarjottuja pätkätöitä: tuet menisi ja työmarkkinatuen uudelleenmiettimiseen menisi vain aivan suhteettomasti aikaa, puhumattakaan negatiivisesta tulovaikutuksesta.

Antti on koulutushuijauksen uhri. Kovan rahan koulutus jolla ei saa muuta kuin harjoittelupaikkoja on sekin todellisuuttta suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Karua? Kyllä.

Antilla on jonkinlaiset eettiset standardit ja hän yrittää saada koulutustaan vastaavaa työtä. Yhteiskuntatakuun mukaan tarjolla olisi koulutusta, työpajaa tai opiskelupaikka. Siis media-alan kalliisti koulutetulle ammattilaiselle. Naurattaisi ellei itkettäisi. 

Dokkarissa Antin touhua vähän ihmetellään ja näytetään, miten nuoria ei kiinnosta puhelinmyynti tai siivoaminen. Antti sanoo sen suoraan: moraalinen perälauta kulkee siinä ettei viitsi leipänsä eteen valehdella ihmisille.

Minäpä väitän, että tässä ei ole kyse nuorison ongelmista vaan ennenkaikkea työmarkkinoiden ja koulutuspolitiikan ongelmista, parillakin tavalla. Antin kaltaisten hukkatutkintojen tuottamisen pitäisi olla rikollista. Koulutuksella ei voi säädellä työmarkkinoita eikä koulutusvolyymin pitäisi olla riippuvainen työmarkkinoista, mutta kyllä vähän järkeä saisi käyttää juuri näissä medianomi AMK- tutkinnoissakin. Työmarkkinoilla on selkeästi ihmetelty nuorison omanarvontuntoa: työmarkkinat eivät ole enää Waldenin tai Finlaysonin kaltaisia patruunoita, jotka hyvyyttään antavat työtä. Nuorilla on työelämälle tiettyjä vaatimuksia- jos ne eivät täyty, niin sitten ollaan mieluummin toimeentulotuella. Miten ne kehtaa tollai? kyllä töitä pitää tehdä!

En usko että kukaan voisi faktuaalisesti väittää, että medianomi siivoamassa olisi järkevää Suomen resurssien käyttöä tai että vaatimus työnantajan eettisestä käytöksestä olisi jotenkin ylimitoitettu. Asiallinen palkkakin on tietysti kiva, ei mikään työharjoittelun 8€/päivä. Jos vaihtoehtona on työpajan 8€ päivässä versus toimeentulotuki, niin itse ottaisin toimeentulotuen ellei työpaja olisi oikeasti mielenkiintoinen. Jos Viljamin kuvaus pitää vähääkään paikkaansa ottaisin minäkin silmää räpäyttämättä karenssin.

Toinen asia on työn muuttuminen. Suuret ikäluokat lähtivät tekemään vetureita Neuvostoliittoon ja rakentamaan suomea. Tässä maailmassa kaikilla oli töitä ja hommaa varmasti riitti. Nyt maailma on kuitenkin toisenlainen: koulutusta fokusoidaan yhä kapeammalle sektorille. Tämä lisää työmarkkinaepävarmuutta tai aiheuttaa luuttuavia maistereita. Työelämässä ei ole enää sijaa sellaisille ihmisille joita vielä 25 vuotta sitten tarvittiin. Ja ennenkaikkea: me olemme automatisoineet maailman valmiiksi. Jos työvoimaa tarvitaan aina vain vähemmän, niin ei siitä nyt pidä nuorisoa syyttämän.

Yhteenvetona: nuorisotakuu lienee tapa saada lisää ihmisiä kaikenlaisiin työpajoihin tai JAKK:n kaltaisiin kuntayhtymien koulutuskeskuksiin. Jos naama on vino, ei siitä käy peiliä syyttäminen. Te teitte nämä työmarkkinat, me käytämme niitä.

Mainokset