Suomen maassa on ongelma. Suomi ja suomalaiset eivät millään tasolla ole Helsingin Sanomien arvoisia. Tätä dispariteettiongelmaa sanomalehden ja kansan välillä on yritetty ratkoa eri tavoilla. EU-jäsenyyden aikaan Helsingin Sanomat riisuivat sen pienenkin häveliäisyyden kaavun päältään ja kertoivat suomalaisille miten siunauksellinen EY olisi. Ja katso: se oli. Sama temppu euron kanssa, ja vieläpä samalla lopputuloksella.

Mutta mitä tapahtuikaan Guggenheim- museon kanssa! HS kertoi taas ihmisille mitä mieltä tästä hankkeesta tulee olla. Ja mitä teki kiittämätön kansa? Potki vastaan! Ei kuunnellut, levitti sosiaalisessa mediassa kuulopuheita, kansalaiskeskusteli ja kertakaikkisesti teki aivan toisin kuin hesari olisi halunnut.

Ei siis ihme, että Antti Blåfieldiä vituttaa. Blåfield on kansakunnan isänä harmistunut, että uhmaikäinen lapsi teki taas toisin kuin olisi pitänyt- perusteista välittämättä, järkipuhetta kuuntelematta. Kunnon kasvattajan tavoin Blåfield reflektoi mikä meni vikaan. Katsotaanpa minkälaisia kysymyksiä Blåfield esittää kansallisen Guggenheim- hankkeen katastrofin tiimoilta:

  • Johtuuko se siitä, että taidesäätiön perustaja oli juutalainen liikemies?
  • Johtuuko se siitä, että amerikkalainen taidemuseo on suuren rahan hapattama?
  • Johtuuko se siitä, että museon takana oleva säätiö vaatii yhteistyöstä miljoonapalkkion?
  • Johtuuko se siitä, että hankkeen alle hukkuu jotain kansallisesti arvokasta?

Jaa-a. Vaikeita kysymyksiä, juuri sellaisia pähkinöitä joita vain HS:n pääkirjoitustoimitaja osaa esittää. Esimerkiksi antisemitismi Guggenheim- hankkeen epäonnen syynä on jotain niin päätöntä tuubaa että minulle ei tällainen olisi koskaan tullut mieleenikään. Luotan toki Blåfieldin arvioon ja harkintakykyyn. Näin täytyy olla, onhan mediana HS.

Blåfield jatkaa urheasti käymällä itse rakentamansa olkiukon kimppuun. Pääkirjoitustoimittaja epäilee kainosti, että kyseessä olisi hippien ja Juhana Vartiaisen suosima korporativismin vastustaminen. Voi olla! Kuka tietää. Miljoonapalkkiot? Ehkäpä. Kansallisesti arvokkaan hukkaaminen? Totta Mooses.

Sen jälkeen Blåfield tekee hattutempun.

On mielenkiintoista, että tämä nurkkakuntaisuuden ja itsetyytyväisyyden ilmapiiri tuntuu vahvistuneen sinä aikana, kun Suomi lopulta on täysivaltaisesti voinut osallistua eurooppalaiseen yhteistyöhön ja integraatioon.

On kuin rajojen madaltuminen olisi saanut meidät säikähtämään, että hei, mehän ei pärjätäkään tässä pelissä. Muut ovat parempia, ovelampia, rikkaampia, onnekkaampia.

Näin on kytketty yhteen Guggenheim, Euroopan unioni ja kansallinen epäilty huono itsetunto. Tähän, hyvät lukijat, ei riitä tavallinen bloggaaja. Tarvitaan pääkirjoitustoimittaja.

Mieto ristiriita kahden peräkkäisen lauseen sisällä minua hiukan toki epäilyttää. Yhtäältä olemme siis säikähtäneitä että hei, emme pärjääkään pelissä. Muut ovat parempia, rikkaampia ja onnekaampia. Mutta toisaalta itsetyytyväisyyden ilmapiiri on vahvistunut. Suomen kansa elää siis ilmeisesti jonkinlaisessa kollektiivisessa bipolaarisessa harhassa. Ja kaiken tämän Blåfield päättelee siitä että ihmiset vastustavat Guggenheimia argumenteilla, jotka Blåfield on itse keksinyt. Tämä nyt kuitenkin ehkä kertoo ennen kaikkea Blåfieldin hybriksestä. Ainakin enemmän kuin suomalaisesta itsetunnosta.

Pääkirjoitustoimittaja on kuitenkin vasta pääsemässä vauhtiin, suureen kliimaksiin:

Suuret murrokset idän ja lännen rajapinnassa ovat aina olleet Suomelle kriisejä mutta lähes aina myös uuden kehityksen sysäyksiä. Me emme ole suuri keksijäkansa, mutta ainakin me olemme olleet suuria sopeutujia, ja siitä olemme hyötyneet.

Nyt olemme taas murroskohdassa, ja taas meidän tulisi löytää uuden menestyksen siemen. Idän ja lännen rajaviiva on ehkä siirtynyt, mutta ei se ole mihinkään kadonnut.

No niinpä.Älä muuta sano. Yhtenä tämän murroksen merkitsevänä tekijänä pitäisin juuri tiedonvälityksen murtumista ja ruohonjuuristumista- sitä nimenomaista Gutenbergin galaksia, josta Guggenheim- hankkeen puuhamies Janne Gallen-Kallela Siren on tullut surullisenkuuluisaksi.Sanelevat ja päähäntaputtelevat pääkirjoitukset kuulunevat sinne itärajan toiselle puolelle, netissä tapahtuva kansalaiskeskustelu ja ruohonjuuritason aktivismi ehkäpä länteen.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää että Blåfieldiä vituttaa. Guggenheim-hanke ei mene yhtään niinkuin HS haluaisi. Tilanne on- ei enempää tai vähempää- ainutlaatuinen.

Kerrataanpa: Guggenheim- hanke yritettiin viedä sanelupolitiikalla ja tolkuttoman kireällä aikataululla läpi syistä, jotka eivät ole selviä. Guggenheim- hankkeen taustalla on Guggenheim- säätiön kirjoittama mainos siitä pitäisikö Guggenheim sijoittaa Helsinkiin. Guggenheim- hankkeeseen liittyy jääviysepäilyjä ja roolitusepäselvyyksiä, ennenkaikkea Cisu Ehnroothin ja Janne Gallen-Kallela Sirenin välillä. Hankkeen rahoituspohja, kävijämäärät ja vaikutus suomalaiseen taidekenttään ovat suuria tuntemattomia- kuten myös Guggenheim- säätiön intressit ja taloudelliset kytkökset. Aiesopimusta ei ole kukaan vielä nähnyt.

Melkein väittäisin, että näistä aiheista käyty kansalaiskeskustelu aiheuttaa ihmisten varauksellisen suhtautumisen Guggenheimiin, ei huono kansallinen itsetunto tai *gasp* itärajalle päin käpertyminen.

Guggenheimia voi puolustaa järjellisillä argumenteilla ja vastustaa persemäisen tyhmillä jutuilla. On silti aina siistiä olla todistamassa kuinka dinosaurus kuolee, kuten Blåfieldkin todisti.

EDIT: yritin linkittää tuohon Gallen-Kallela-Sirenin alkuperäiseen haastatteluun mutta olinkin ottanut jonkun huumoriversion. Pahoittelut.

Advertisement