Kaikista pahimmat kouristukset Guggenheimista tapahtuivat kuitenkin hieman yllättäen Tampereella. Aamulehden pääkirjoituksessa ei oikein osata päättää ketä vihata enemmän- vihreitä, Guggenheimia vai sen vastustajia, Helsinkiä ja helsinkiläisiä. Lopputulos on… no, lukekaa itse.

Aamulehti ei ole kovin korkeassa kurssissa suomalaisessa mediakentässä ja Jouko Jokisen päätoimittajuuden aikana linjaa on kauniisti sanottuna terävöitetty. Lopputulos on kutakuinkin Satakunnan kansan ja Seiskan yhdistelmä, ja tässäkin vertauksessa tehdään hieman vääryyttä Satakunnan kansalle. Mutta asiaan.

Mitä sitten keskiviikkoiltana saatiin kalliiden unelmien tilalle? Kaupunginhallituksen yhdellä äänellä ratkennut tyrmäyspäätös, jossa ratkaisevan – ja suomeksi sanottuna aivan käsittämättömän – soolon soitti vihreiden ryhmänjohtaja Ville Ylikahri, joka kertoi epäröimättä äänestäneensä omaa kantaansa vastaan.

Noniin. Siis. Politiikassa on tapana joskus äänestää ryhminä ja joskus yksilöinä. Enpä tiedä oliko Ylikahrin päätös jotenkin sitten moraaliton tai muulla tapaa epäilyttävä.

Nyt on hyvä asettaa vastakkain kaksi kuvaa Helsingistä ja suomalaisesta demokratiasta: Pohjolan taidejohtajuuden ottaminen ennakkoluulottomalla Guggenheim-hankkeella ja tämä pikkupoliittisesti piipertävä farssi, joka todisti suomalaisen kuntapäättämisen väkevimmistä voimista, rahanpuutteesta ja ruikutuksesta. Kun ne vielä saavat käyttövoimikseen kateuden ja kampituksen, voidaan olla varmoja torjumiseen ja toppuutteluun perustuvan päätöksenteon franchising-mallin voitokkuudesta. Se kaataa taatusti minkä tahansa kunnianhimoisen vision.

Herranpieksut. Kun olen seurannut jonkin verran Tampereen kuntapolitiikkaa, Aamulehden vittuilu helsinkiläisille siitä  taidemuseoasiassa on tehdystä kuntapoliittisesta päätöksestä kuulostaa vähän oudolta. Mutta- isot hankkeet, kuten Tampereella esimerkiksi metro, keskustaan rakennettava jättimäinen jäähalli tai keskustapyöräily ovat valitettavasti kuntapolitiikkaa.

En vieläkään ole vakuuttunut siitä että apulaiskaupunginjohtajakysymys ja Guggenheim olisi koplattu. Siitä olen vakuuttunut että kuntapoliittisen hankkeen onnistuminen vaatii yhteistyötä ja neuvotteluja. Kakan hierominen potentiaalisen yhteistyötahon naamaan viikkoa ennen päätöstä on Kokoomukselta vain huonoa pelisilmää.

Aamulehdellä on selkeitä vaikeuksia päättää kuka tätä hanketta vastustaakaan. Toisaalta syytetään pikkusieluista kuntapolitiikkaa, toisaalta taas taiteilijoita:

Helsingissä Guggenheim-suunnitelman kaatoi viime kädessä – ei poliitikkojen apulaiskaupunginjohtajan valinnasta alkanut pelikuvio – vaan mikä erikoisinta, taiteilijoiden ja museoväen vastustus. He halusivat pitäytyä vanhaan ja tuttuun, kehitellä ennemmin kuvataiteelle Euroopan Seurasaarta kuin Manhattania Helsingin tapaan.

Juuuust. Siniset pillerit aamulla, punaiset illalla. Manhattan ja Seurasaari. Toistan: Manhattan ja Seurasaari. Aamulehdellä ja hesarilla on joku yhteinen fiksauma Guggenheimin amerikkalaisuudesta, tosin hesarissa vielä pienellä antisemiittisellä tvistillä. Taiteilijat ei mun ymmärtääkseni halua pitäytyä Seurasaaressa (vähänlaisesti taidetta siellä noin yleensä) vaan vastustivat Guggenheimia ihan perustelluilla argumenteilla. Niiden paikkansa pitävyydestä voi olla montaa mieltä, mutta amerikkavastaisuus tai halu käpertyä itään tai Seurasaareen ei ole kyllä tietääkseni kenenkään agendalla.

Rehellisyyden nimissä on sanottava että muista yhdessä keskustelutilaisuudessa kuulleeni myös natsikortin esitettynä Guggenheimia vastaan, mutta hulluja löytyy tietysti molemmista leireistä.

Kun taideväelle väläytettiin isoa rahaa ja kansainvälistä museoverkostoa ainutlaatuisine taidekokoelmineen, taideväki itse sanoi päättäväisesti: ”Ei minun takapihalleni”.

Jos lukee tämän aiesopimuksen(pdf) ja selvityksen(pdf), ymmärtää että diili ei ole yksinkertaisesti ainutlaatuisia taidekokoelmia ja perkeleesti fyrkkaa vaan huomattavasti moniulotteisempi kysymys.

”Edistyksellisen” kulttuuriväen tehtäväksi näyttää muodostuneen eteenpäin menemisen ja rohkeiden innovaatioiden vastustaminen. Se on sääli, eikä kaikkien kohdalla yksin sitä. Suorastaan kummallista on, että Guggenheimin kaatumista siivitti myös kulttuuriministerin vastustus. Paavo Arhinmäki (vas) ei katsonut parhaaksi puolustaa omaa ministerintonttiaan vaan keskittyi keräämään irtopisteitä vastustajien suosionosoituksista.

Mä en millään ymmärrä miten Helsinkiin rakennettavaksi ehdotetun ja Helsingin maksama museon rakentamispäätökset olisivat millään ilveellä kulttuuriministerin tonttia. Arhinmäki ei ole edes päätöstä tehneen kaupunginhallituksen jäsen. Nämä taantumukselliset museovoimat ovat kuitenkin luoneet ihan oikeasti uuden idean- Checkpoint Helsingin. Aamulehdellä on mielipide jo tästäkin:

Hyvin tyypillistä on sekin, että yli sata helsinkiläistä kuvataiteilijaa aktivoitui esittämään vaihtoehtoa Guggenheimille juuri, kun hanke oli saatu vesitettyä ja melkein kampitettua. Ja se vaihtoehto on sitten suurellisella nimellä Checkpoint Helsinki -varustettua samaa vanhaa: virkakoneiston osaseksi haluttaisiin ”Helsinki-lähtöinen” taiteen tuotantoyksikkö samaisen Gallen-Kallela-Sirénin johtaman Helsingin taidemuseon yhteyteen.

No, tämäkään ei tietysti Aamulehdelle kelpaa. Ja tiedättekö miksi?

Yhtään turistia sellainen ei Helsinkiin tuo. Mainettamme se ei kohenna, sillä tuloksena ei ole mitään uutta ja omaleimaista.

Näin. Tämähän kävi helposti. Tässä taas nähtiin, että kyseessä on matkailuhanke. Toissijaisesti ehkä kulttuuria. Ei Helsinkiin oikeasta haluta Guggenheimia vaan Eiffel-torni.

Guggenheimin suhteen ongelma olisi juurikin siinä, että kukaan ei tiedä toisiko se mitään uutta ja omaleimaista. Jonkin verran meganäyttelyitä (huomioiden että Guggenheim Helsinki olisi keskittynyt nimenomaan arkkitehtuuriin ja designiin) mutta olisivatko ne sitten uutta ja omaleimaista? Kierrätetyt meganäyttelyt? Oikeesti? Omaleimaista? Turistiattraktio varmasti, mutta uudeksi ja omaleimaiseksi Guggenheimia ei välttämättä voi luonnehtia.

Guggenheim on tuonut Suomeen paljon hyvää- ennenkaikkea kulttuuripoliittista keskustelua. Checkpoint Helsinki on tietysti reaktio Guggenheim-hankkeeseen, mutta mitä sitten? Sotakorvaukset oli reaktio toiseen maailmansotaan, ja ne loivat pohjan suomalaisten menestykselle.

Poliittinen ilmapiiri ei vain ollut suotuisia Guggenheimille. Ja tiedän että poliittisesti on hankala löytää rahaa kulttuurille itsessään- kulttuurille löytyy fyrkkaa vain jos se on samalla matkailuhanke. Tälle poliittiselle ilmapiirille pitäisi tehdä jotain.

Yhdestä asiasta olen samaa mieltä Aamulehden kanssa: Toivon, että tämä Guggenheim- konkurssi ei etene koston kierteeksi ja kyräilyksi niinkuin Anti Blåfield ennusti, vaan että taidetta ja taidemaailmaa voidaan tämänkin jälkeen tarkastella ja kehittää rakentavasti. Epäilenpä tätä minäkin, silti valitettavasti.

 

Mainokset