Internetissä kiertää hauska lisäys Presidentti Niinistön syrjätymisenehkäisypakettiin. 

Ei kannata asua Jakomäessä, kannattaa asua Kauniaisissa. 

Selkeästi ideana on mennä matalan tason vinkeillä ja laajalla spektrillä. Mitä työryhmä sai sitten aikaan? Tämän. Tavallisia arjen asioita joiden tarkoituksena on ehkäistä syrjäytymistä ja parantaa elämänlaatua. Eräänlainen syrjäytymisen estämisen self help siis. Mikäpä siinä, ihan kiva. 

Nettisivun alkuvideossa käy ilmi että kyseessä ei todellakaan ole mikään syrjäytymiseen liittyvä, vaan tapainturmelluksen ehkäisy. Pullantuoksuinen isoäiti opastaa:

Pidä huoli tavoista, niin tavat pitävät huolen sinusta. 

Niinistö pohjusti Keynotessaan kampanjaa. Huoli on siis 30000-50000 nuorta ovat sen ulkopuolella, mikä ymmärretään tavalliseksi olemiseksi. Ja sen jälkeen vastuutettiin ”meitä kaikkia” tämän ongelman ratkaisuun. Puhe huipentuu Niinistön kertoessa miten ulkopuoliset aikuiset ihmiset ovat puuttuneet hänen tötöilyynsä nuorena. Kantavana teemana niinistöllä on siis puheenssaan se, että nuoriso on mennyt pilalle. Tai nuoriso on ollut pilalla aina, mutta nyt pilalle ovat menneet myös kaikki muut. Tapainturmellusta! 

Kampanjaa voi toki lukea poliittisen viitekehyksen läpi. Oikeistolainen ideologia korostaa nimenomaan yksilönvastuuta ja -vapautta, varsinkin kasvatuksessa. Hyvä esimerkki on Lasse Männistön kirjoitus, jossa kirjoittaja ei lopulta osannut päättää vaatiako lisää toimivaltuuksia viranomaisille vai kauhistella viranomaisten vallankäyttöä. Kirjoitus päätyi paradoksaalisesti tukemaan kumpaakin. Vassarinäkökulma on yllättävästi toisenlainen, yhteiskunnan vastuuta korostava ja niin edelleen, ja totuus luultavasti jossain puolessa välissä. 

Mielestäni tätä toimenpideohjelmaa ei kannata lukea edes poliittisesti. Kyseessä on todellakin työryhmätyön lattein muoto- kymmenien pullansyöntipalavereiden jälkeen on saatu aikaan paperille asiaan kuulumattomia itsestäänselvyyksiä. Minäkin olen istunut lukemattomissa tällaisissa selvitystyöryhmissä. Sitten mainostoimisto paketoi tuotokset ja puheenjohtaja pitää lehdistötilaisuuden. Näköalattomuudessaan tämä tuotos haastaa jopa maabrändityöryhmän.  

Syrjäytymiseen työryhmä ei puutu. Köyhyyteen työryhmä ei puutu. Työttömyyteen tai rakenteelliseen syrjäytymiseen työryhmä ei puutu, ja varsinkaan siihen viheliäisimpään muotoon, periytyvään köyhyyteen työryhmä ei puutu. Kyseessä on lähinnä kokoelma arkea helpottavia niksejä. Ja elämänhallinta ei ole sama asia kuin syrjäytyminen. Ja miksi olisikaan? Syrjäytymisen estämisestä on tehty useita järkeviä pilotteja ja kokeiluja

Voihan se olla että syrjäytyneiden ongelma on se että ne paskiaiset eivät osaa mennä ajoissa nukkumaan, eivät osaa seurata tv-ohjelmien ikärajasuosituksia, eivät osaa tuulettaa, tai pelaavat perkeleet tietokoneita ilman valvontaa. Tai kenties ongelma on iltarukouksen puute?  Kuka tietää. Mutta nyt kun nämä elämänhallinnalliset ohjeet syrjäytyville on annettu, jäämme vain odottamaan tuloksia. 

Advertisements