Omakuva

Kuva Heikki Tuuli

Tässä kuvassa olen minä, sellaisena kuin te minut näette. Tässä kuvassa olen minä- siis ylipainoinen, väsynyt epäsiistipartainen mies jolla on toinen silmä hiukan eri korkeudella tukka karkaamassa. Minulla on naamallani juuri se hymynkare joka tulee aina kun olen hiukan epävarmassa tilanteessa enkä oikein tiedä mitä pitäisi sanoa tai mitä tapahtuu.

Tätä kuvaa voi myös zoomata häiritsevän paljon sisäänpäin niin, että oikeassa poskessani oleva pieni finni on pizzan kokoinen, rintakarvat täyttävät koko ruudun tai mitä nyt haluaakaan epämiellyttävän läheltä katsoa.

Tämä on minun ehdokaskuvani. Sen on ottanut ammattivalokuvaaaja. Sen pitäisi kertoa luotettavuudestani, välittömyydestäni ja siitä että minua kannattaa äänestää. Ja kyllä se kertookin. Ammattimiehen työ on ammattimiehen työtä tässäkin asiassa. Kuva on erinomainen. Se on mainoskuva, kertakäyttötuote jonka ainoana tehtävänä on sinkauttaa minut Espoon kaupunginvaltuustoon.

Sunnuntaina netissä lähti leviämään per-looks– sivusto. Kyseessä on joko ihminen tai robotti, joka scouttaa Perussuomalaisten ehdokassivuja ja postaa kuvia tuonne. Jostain syystä sivusto tuomittiin ensin ihmisiä halventavana ja sen jälkeen koko helvetti pääsi irti. Reijo Tossavainen sekoili uuden suomen täyteen, Helena Eronen koki kuvat halvennukseksi ja koko suomalaisella nettiyhteisöllä on asiasta mielipide. Niin on minullakin. Tuo saitti on nimittäin hienointa mitä olen netissä kutakuinkin koskaan kohdannut. Se toimii niin monella tasolla niin täydellisen oikein. Selitän.

Ehdokaskuvat ovat melko geneerisiä. Ne näyttävät kaikki samalta, koska niiden tarkoitus on antaa mahdollisimman mairitteleva kuva ehdokkaasta. Se on mainoskuvien genre. Ideana on siis myydä. Ja mainoskuvakin voi olla taidetta, mutta se ei kuulu tähän. Mutta per-looks leikittelee nimenomaan tällä- nuo kuvat eivät ole mainoksia. Niissä on ihan joka ainoassa järjettömän voimakas tarina. Ne kertovat kohteestaan henkilökohtaisella tasolla paljon. Kuvissa on mukana rekvisiittaa, erilaisia taustoja, jopa täysin erilaisia tilanteita kuten inttikuva, lehtikuva.

Kuvattavat ovat päästäneet kuvaajan todella joskus jopa epämiellyttävän lähelle. Ne ovat intiimejä. Ihmiset todella avautuvat niissä. Ihmiset kertovat kuvien kautta mikä heille on tärkeää, mistä he välittävät, miltä heistä tuntuu. Ihmiset ovat siinä uhmakkaasti sellaisia kuin me ihmiset nyt olemme: läskejä, laihoja, kierosilmäisiä, nättejä, hymyileväisiä, hapsutukkaisia ja vakavia. Tätä me olemme.

Mieleen tulee lähinnä Jouko Lehtolan valokuvat. Young heroes- sarjassa Lehtola pääsee samalla tavalla kuvaamaan ihmistä paljaalta: sellaisina kuin me nuoret miehet joskus olimme. Vihaisina, päättäväisinä, nauravaisina, rakastuneina ja tolkuttomassa kännissä. Uhmakkaina, hellinä ja kavereiden kanssa.

Lehtolalla ja persujen kuvagallerialla on sama hyve: kuva ei koskaan ivaa, naura tai osoittele. Nämä kuvat ovat oikeasti myötätuntoisia!

Kuvat on ehditty jo kolmasti kieltämään kutakuinkin kaikkien poliittisten liikkeiden taholta ivaavina, loukkaavina ja muuten vaan epäsopivina. En ymmärrä miksi. Jos näitä vertaa muihin lookseihin: kuten kok-looksiin tai vih-looksiin, niin persut vie aivan satanolla kuvajournalismissa muita. Tämä galleria on taideteos, joka toivottavasti muistetaan vielä vaalien jälkeenkin. Syytä olisi. Nimittäin taideteoksena tämä painii todellakin Esko Männikön tai Jouko Lehtolan kanssa.

Kok-lookseista muistetaan lähinnä kokoomuslaisten luontevasti olalla roikkuvat pikkutakit.

Advertisements