Mikael Pentikäisen pääkirjoitus aiheutti joitain hieman erikoisia reaktioita. Pentikäinen siis päätti pääkirjoituksensa seuraavasti:

Oppositiojohtajilla, Juha Sipilällä (kesk) ja Timo Soinilla (ps), riittää rohkeutta tukea viisasta talouspolitiikkaa.

Pääministeripuoleen kansanedustaja Lasse Männistö kiirehti ottamaan kantaa hesarin päätoimittajan kannanottoihin opposition talouspolitiikasta:

Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoitti eilisessä lehdessä rohkeasti siitä, millaisia päätöksiä Suomelta edellytetään. Pentikäinen kuvasi osuvasti myös vallitsevan punaisen minuutin, jolla päätöksiä kansakunnan pelastamiseksi tarvitaan.

Tämä vetää hiukan hiljaiseksi – pääministeripuoleen herrahississä oleva kansanedustaja siis suitsuttaa opposition talouspolitiikkaa joka on noin 180 astetta eri suuntaan?  Sattuuhan näitä. Männistön teesit ovat siis samat kuin Pentikäisenkin. Päin helvettiä mennään ihan just nyt, ja jos meno ei muutu niin turmio odottaa. Männistölle propsit siitä, että hän esittää listan toimenpiteitä joilla tätä minuuttien kuluttua paukahtavaa pommia pääsisi purkamaan.

Kestävyysvaje on muotitermi, vähän niinkuin kasvuyrittäjyyskin. Kotuksen mukaan tämä vääjäämätön, turmion aiheuttama kestävyysvaje on tullut kieleen vuonna 2010. Tämä muistuttaa minua muutamasta muusta vääjäämättömästä ja välittömän turmion aiemminkin aiheuttaneista spasmitermistä – työvoimapulasta ja eläkepommista. Tässä tarkastelussa on toissijaista ovatko termien kuvaamat ilmiöt totta vai ei. Työvoimapula, eläkepommi ja kestävyysvaje ovat siitä kivoja säiliöitä, että ne voivat tarkoittaa aivan mitä kirjoittaja haluaa. Niiden varjolla voidaan esittää aivan mitä esittäjä nyt sattuu katsomaan poliittisen agendansa kannalta tarpeelliseksi.

Pentikäinen esitti että nuorisolle voisi maksaa pienempää palkkaa koska kestävyysvaje, Lasse Männistö esittää arvonlisäveron nostamista koska kestävyysvaje.

Helsingin sanomissa työvoimapulaa käsiteltäessä 1995 muistutettiin, että

ikääntyvien työmahdollisuuksia pohtineen komitean mukaan ikääntyvien pitäminen työelämässä on välttämätöntä jo muutaman vuoden kuluttua uhkaavan työvoimapulankin takia. Suuret ikäluokat alkavat silloin painua eläkkeelle.

ja 1998, että

Vattin povaamaa työvoimapulaa tarvittaisiin sekä vauhdittamaan työttömyyden laskua että vähentämään houkutusta uudistaa elinkeinoelämää koulutuksen ja muiden rakentavien uudistusten sijasta eläkeratkaisuin. Suuret ikäluokat on saatava viihtymään työssään ja ymmärtämään, ettei varhaiseläke ole heille yhtä antoisa vaihtoehto kuin se ehkä oli kymmenen vuotta vanhemmalle polvelle.

Eläkepommeista löytyy vastaavat jorinat, jos jaksaa käyttää hesarin kökköä hakumoottoria. Vuosien saatossa kannat ja perustelut vaihtuvat. Pääkirjoitukset ovat tietysti päiväperhoja, huomautuksia ajankohtaisiin aiheisiin, joita hesarissa tehtailee lauma pääkirjoitustoimittajia ja rotaatiolla kaikki osastot. Päätoimittajan itsensä kirjoittamat pääkirjoitukset ovat tietysti vähän painavampaa sanaa ja linjaavat lehteä. Tässä tapauksessa Soinin, Männistön ja Sipilän suuntaan.

Juuri tämän takia puhe JUST NYT uhkaavasta muotisanakriisistä on mun mielestä aina vähän epäilyttävää. Varsinkin kun Pentikäisen jutuissa tärkein asia oli säästämisen aiheuttama katarsis – eräänlaista poliittista pietismiä jossa luotetaan itseisarvoisen, ankaran leikkaamisen säästävän meidän kiirastulelta. Tämä siis vain sillä perusteella että Pentikäisen esittämät keinot ja toimenpiteet olivat pässejä ja tehottomia ja kohdistuivat yhteiskunnan epäilyttävään ainekseen – opiskelijoihin, köyhiin ja nuoriin. Tommy Uschanov on tästä itsetarkoituksellisesta säästämisestä hyvin kirjoittanut uudessa kirjassaan, joka kannattaa lukea.

Työvoimapulaa ei tässä maassa nähdä, eläkepommi taitaa hoitua suurten ikäluokkien elintapasairauksien myötä luonnollisen poistuman kautta ja niin edelleen. Lasse Männistö on toki ekonomi, joten luotan hänen talouspoliittiseen osaamiseensa. Mitä Männistö sitten esittää?

Juustohöyläsäästämistä. Männistön mielestä paras tapa selättää kestävyysvaje ja saada aikaan on jäädyttää kaikki valtion indeksiperustaiset menot. Tämähän on sikäli kätevä säästökohde että se kohdistuu tulonsiirtojen varassa eläviin ihmisiin, ja säästö vielä kumuloituu. Mitä pidemmän aikaa indeksit pysyvät jäädytettyinä, sitä vähemmän rahaa niihin ajan funktiona kuluu! Nerokasta! Inhimillinen hinta on tietysti kova – hyvinvointivaltion lopettaminen – mutta mitä emme kestävysvajeen umpeenkuromiseksi tekisikään? Kokoomuksessa on huonoja kokemuksia juustohöyläämisestä viime laman ajoilta. Katainenkaan ei tätä kannata.

Männistöön ja opintotukeen liittyy muuten muutama hauska anekdootti. Männistö on minullekin rakkaan Suomen ylioppilaskuntien liiton entinen puheenjohtaja. Hänen kaudellaan masinoitiin Nouse jo! -kampanja, jolla saatiin opintotukeen tasokorotus. Vielä huhtikuussa 2011 silloinen tuore kansanedustaja Männistö kirjoitti blogissaan:

Opintotuen tulee nousta elinkustannusten nousun mukana

Opintotuki on nykyään ainoa perusetuus, joka ei seuraa elinkustannusten nousua. Kun elämisen yleiset kustannukset nousevat, täytyy opintotuen pysyä samassa tahdissa ilman tarvetta opiskelijajärjestöjen pitkälliselle lobbaukselle joka kerralla.
–– ––
Opintorahan indeksiin sitomisessa puhutaan kuitenkin hyvin pienestä summasta koko valtion budjettiin suhteutettuna (noin 15meur / vuosi). Tämä on muistaakseni ensimmäinen menonlisäys pitkään aikaan, jota esitän. En itse asiassa muista, olenkohan koskaan aikaisemmin esittänyt jonnekin valtion budjetissa lisää rahaa.

Ja tänään (3.12.2012)

Tässä listassa on varmaankin tyrmistymisen aihetta monelle. Ensimmäinen tyrmistyjä saattaa olla vaikkapa aiemmin johtamani Suomen ylioppilaskuntien liitto indeksikampanjoineen. Yksittäisen opiskelijan näkökulmasta ymmärrän hyvin, jos näin on.

Silti pysyn kannassani. Väitän, että vaihtoehtona Suomen kilpailukyvyn pelastamiselle ja velkaantumisen taittamiselle on maa, joka on nykyopiskelijalle huonompi vaihtoehto, kuin hetkeksi opintotuen muutaman euron indeksikorotuksesta luopuminen.

Olen vakuuttunut että poliitikolla on oikeus mielipiteiden vaihtoon ilman tolkutonta syyttelyä takinkäännöstä. En vain ymmärrä, miksi kansallisiin talkoisiin aina kutsutaan ne joilla menee muutenkin huonosti. Varsinkin kun on männistönkin mukaan kyse häviävän pienestä summasta. Jonka ihmiset tarvitsee elämiseen.

Todettakoon, että vain kolme kuukautta sitten Hesari uutisoi, että Suomi on noussut kolmanneksi maailman kilpailukykyvertailussa. Jos siis kaikki on kuitenkin menossa paskaksi vain kolme kuukautta myöhemmin, lienee syytä kysyä: mitä ihmettä porvarihallitus näinä kolmena kuukautena teki?

Mainokset