Mikael Pentikäisen pääkirjoitus aiheutti joitain hieman erikoisia reaktioita. Pentikäinen siis päätti pääkirjoituksensa seuraavasti:
Oppositiojohtajilla, Juha Sipilällä (kesk) ja Timo Soinilla (ps), riittää rohkeutta tukea viisasta talouspolitiikkaa.
Pääministeripuoleen kansanedustaja Lasse Männistö kiirehti ottamaan kantaa hesarin päätoimittajan kannanottoihin opposition talouspolitiikasta:
Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoitti eilisessä lehdessä rohkeasti siitä, millaisia päätöksiä Suomelta edellytetään. Pentikäinen kuvasi osuvasti myös vallitsevan punaisen minuutin, jolla päätöksiä kansakunnan pelastamiseksi tarvitaan.
Tämä vetää hiukan hiljaiseksi – pääministeripuoleen herrahississä oleva kansanedustaja siis suitsuttaa opposition talouspolitiikkaa joka on noin 180 astetta eri suuntaan? Sattuuhan näitä. Männistön teesit ovat siis samat kuin Pentikäisenkin. Päin helvettiä mennään ihan just nyt, ja jos meno ei muutu niin turmio odottaa. Männistölle propsit siitä, että hän esittää listan toimenpiteitä joilla tätä minuuttien kuluttua paukahtavaa pommia pääsisi purkamaan.
Kestävyysvaje on muotitermi, vähän niinkuin kasvuyrittäjyyskin. Kotuksen mukaan tämä vääjäämätön, turmion aiheuttama kestävyysvaje on tullut kieleen vuonna 2010. Tämä muistuttaa minua muutamasta muusta vääjäämättömästä ja välittömän turmion aiemminkin aiheuttaneista spasmitermistä – työvoimapulasta ja eläkepommista. Tässä tarkastelussa on toissijaista ovatko termien kuvaamat ilmiöt totta vai ei. Työvoimapula, eläkepommi ja kestävyysvaje ovat siitä kivoja säiliöitä, että ne voivat tarkoittaa aivan mitä kirjoittaja haluaa. Niiden varjolla voidaan esittää aivan mitä esittäjä nyt sattuu katsomaan poliittisen agendansa kannalta tarpeelliseksi.
Pentikäinen esitti että nuorisolle voisi maksaa pienempää palkkaa koska kestävyysvaje, Lasse Männistö esittää arvonlisäveron nostamista koska kestävyysvaje.
Helsingin sanomissa työvoimapulaa käsiteltäessä 1995 muistutettiin, että
ikääntyvien työmahdollisuuksia pohtineen komitean mukaan ikääntyvien pitäminen työelämässä on välttämätöntä jo muutaman vuoden kuluttua uhkaavan työvoimapulankin takia. Suuret ikäluokat alkavat silloin painua eläkkeelle.
ja 1998, että
Vattin povaamaa työvoimapulaa tarvittaisiin sekä vauhdittamaan työttömyyden laskua että vähentämään houkutusta uudistaa elinkeinoelämää koulutuksen ja muiden rakentavien uudistusten sijasta eläkeratkaisuin. Suuret ikäluokat on saatava viihtymään työssään ja ymmärtämään, ettei varhaiseläke ole heille yhtä antoisa vaihtoehto kuin se ehkä oli kymmenen vuotta vanhemmalle polvelle.
Eläkepommeista löytyy vastaavat jorinat, jos jaksaa käyttää hesarin kökköä hakumoottoria. Vuosien saatossa kannat ja perustelut vaihtuvat. Pääkirjoitukset ovat tietysti päiväperhoja, huomautuksia ajankohtaisiin aiheisiin, joita hesarissa tehtailee lauma pääkirjoitustoimittajia ja rotaatiolla kaikki osastot. Päätoimittajan itsensä kirjoittamat pääkirjoitukset ovat tietysti vähän painavampaa sanaa ja linjaavat lehteä. Tässä tapauksessa Soinin, Männistön ja Sipilän suuntaan.
Juuri tämän takia puhe JUST NYT uhkaavasta muotisanakriisistä on mun mielestä aina vähän epäilyttävää. Varsinkin kun Pentikäisen jutuissa tärkein asia oli säästämisen aiheuttama katarsis – eräänlaista poliittista pietismiä jossa luotetaan itseisarvoisen, ankaran leikkaamisen säästävän meidän kiirastulelta. Tämä siis vain sillä perusteella että Pentikäisen esittämät keinot ja toimenpiteet olivat pässejä ja tehottomia ja kohdistuivat yhteiskunnan epäilyttävään ainekseen – opiskelijoihin, köyhiin ja nuoriin. Tommy Uschanov on tästä itsetarkoituksellisesta säästämisestä hyvin kirjoittanut uudessa kirjassaan, joka kannattaa lukea.
Työvoimapulaa ei tässä maassa nähdä, eläkepommi taitaa hoitua suurten ikäluokkien elintapasairauksien myötä luonnollisen poistuman kautta ja niin edelleen. Lasse Männistö on toki ekonomi, joten luotan hänen talouspoliittiseen osaamiseensa. Mitä Männistö sitten esittää?
Juustohöyläsäästämistä. Männistön mielestä paras tapa selättää kestävyysvaje ja saada aikaan on jäädyttää kaikki valtion indeksiperustaiset menot. Tämähän on sikäli kätevä säästökohde että se kohdistuu tulonsiirtojen varassa eläviin ihmisiin, ja säästö vielä kumuloituu. Mitä pidemmän aikaa indeksit pysyvät jäädytettyinä, sitä vähemmän rahaa niihin ajan funktiona kuluu! Nerokasta! Inhimillinen hinta on tietysti kova – hyvinvointivaltion lopettaminen – mutta mitä emme kestävysvajeen umpeenkuromiseksi tekisikään? Kokoomuksessa on huonoja kokemuksia juustohöyläämisestä viime laman ajoilta. Katainenkaan ei tätä kannata.
Männistöön ja opintotukeen liittyy muuten muutama hauska anekdootti. Männistö on minullekin rakkaan Suomen ylioppilaskuntien liiton entinen puheenjohtaja. Hänen kaudellaan masinoitiin Nouse jo! -kampanja, jolla saatiin opintotukeen tasokorotus. Vielä huhtikuussa 2011 silloinen tuore kansanedustaja Männistö kirjoitti blogissaan:
Opintotuen tulee nousta elinkustannusten nousun mukana
Opintotuki on nykyään ainoa perusetuus, joka ei seuraa elinkustannusten nousua. Kun elämisen yleiset kustannukset nousevat, täytyy opintotuen pysyä samassa tahdissa ilman tarvetta opiskelijajärjestöjen pitkälliselle lobbaukselle joka kerralla.
–– ––
Opintorahan indeksiin sitomisessa puhutaan kuitenkin hyvin pienestä summasta koko valtion budjettiin suhteutettuna (noin 15meur / vuosi). Tämä on muistaakseni ensimmäinen menonlisäys pitkään aikaan, jota esitän. En itse asiassa muista, olenkohan koskaan aikaisemmin esittänyt jonnekin valtion budjetissa lisää rahaa.
Ja tänään (3.12.2012)
Tässä listassa on varmaankin tyrmistymisen aihetta monelle. Ensimmäinen tyrmistyjä saattaa olla vaikkapa aiemmin johtamani Suomen ylioppilaskuntien liitto indeksikampanjoineen. Yksittäisen opiskelijan näkökulmasta ymmärrän hyvin, jos näin on.
Silti pysyn kannassani. Väitän, että vaihtoehtona Suomen kilpailukyvyn pelastamiselle ja velkaantumisen taittamiselle on maa, joka on nykyopiskelijalle huonompi vaihtoehto, kuin hetkeksi opintotuen muutaman euron indeksikorotuksesta luopuminen.
Olen vakuuttunut että poliitikolla on oikeus mielipiteiden vaihtoon ilman tolkutonta syyttelyä takinkäännöstä. En vain ymmärrä, miksi kansallisiin talkoisiin aina kutsutaan ne joilla menee muutenkin huonosti. Varsinkin kun on männistönkin mukaan kyse häviävän pienestä summasta. Jonka ihmiset tarvitsee elämiseen.
Todettakoon, että vain kolme kuukautta sitten Hesari uutisoi, että Suomi on noussut kolmanneksi maailman kilpailukykyvertailussa. Jos siis kaikki on kuitenkin menossa paskaksi vain kolme kuukautta myöhemmin, lienee syytä kysyä: mitä ihmettä porvarihallitus näinä kolmena kuukautena teki?
saloniemi 
Pari kommenttia:
” Mitä pidemmän aikaa indeksit pysyvät jäädytettyinä, sitä vähemmän rahaa niihin ajan funktiona kuluu! Nerokasta! Inhimillinen hinta on tietysti kova – hyvinvointivaltion lopettaminen ”
Lopetetaanko hyvinvointivaltio sillä, että jotkut etuudet pudotetaan indeksistä? Ei minusta. Tietysti jotkut ryhmät siitä kärsivät, mutta jos joka ikistä etuuden tai palvelun leikkausta kohdellaan ”hyvinvointivaltion lopettamisena”, voimme todeta että hyperbolat on käytetty loppuun jo ennen kuin keskustelu säästöjen painotuksista edes alkoi, ja on turha keskustellakaan.
”En vain ymmärrä, miksi kansallisiin talkoisiin aina kutsutaan ne joilla menee muutenkin huonosti.”
On aika väistämätöntä, että jos meillä on tulonsiirtojärjestelmä, joka antaa rahaa etupäässä niille, joilla menee huonosti, niin silloin rahaa ei voi kovin paljon säästää leikkaamalla niiltä joilla menee hyvin, joten on pakko leikata niiltä joilla menee huonosti. Ja leikata pitää, jos valtio ottaa syömävelkaa joka seitsemännen kuluttamansa euron.
Tietysti valtiolla on jotain menoja myös niille, joilla menee suhteellisen hyvin. Klassinen esimerkki on vuorineuvoksettaren lapsilisät. Mutta siinäkin puijataan yleensä itseä. Vuorineuvoksetarilla on loppujen lopuksi hyvin vähän lapsia, ja lapsilisien maksaminen tasasuuruisina kaikille oli juuri se täky, jolla aikanaan luovuttiin verotuksen lapsivähennyksistä. Tuloverotuksemme taas ei ole mitenkään erityisen alhainen, ei suinkaan. Se ei myöskään erityisesti rohkaise tekemään töitä, yrittämään ja ottamaan riskejä.
”Lopetetaanko hyvinvointivaltio sillä, että jotkut etuudet pudotetaan indeksistä? Ei minusta.”
Mielipide-ero. Minun mielestäni tulonsiirrot ovat nimenomaan hyvinvointivaltion ydintä. Indeksistä pudottaminen on kliininen tapa sanoa että tulonsiirrot lopetetaan.
”On aika väistämätöntä, että jos meillä on tulonsiirtojärjestelmä, joka antaa rahaa etupäässä niille, joilla menee huonosti, niin silloin rahaa ei voi kovin paljon säästää leikkaamalla niiltä joilla menee hyvin, joten on pakko leikata niiltä joilla menee huonosti. Ja leikata pitää, jos valtio ottaa syömävelkaa joka seitsemännen kuluttamansa euron.”
Minusta tämä valtion velan pelkääminen on kohtuullisen erikoista. Valtio voi aivan hyvin ottaa syömävelkaa laskusuhdanteen aikana ja maksaa sitä pois korkeasuhdanteen aikana, niinkuin nyt on tehtykin.
”Ja leikata pitää, jos valtio ottaa syömävelkaa joka seitsemännen kuluttamansa euron.”
Ei, vaan valtion budjetin menopuolella joka seitsemäs euro katetaan velanotolla. Tämä on täysin eri asia. Kuten mikä tahansa muukin taloudellinen toimija, valtio paitsi kuluttaa, myös tekee investointeja, joiden voidaan odottaa tuottavan kulunsa takaisin. Eri laskutavoilla voidaan päätyä eri tuloksiin koskien sitä, kuinka suuri osuus valtion menoista on investointeja. Mutta jo yksistään koulutus-, sosiaali- ja terveysmenoista ei tarvitse ottaa kuin murto-osa, kun tuo 1/7 on jo saavutettu. Koska otettua velkaa ei ole mitenkään korvamerkitty mihinkään tiettyyn tarkoitukseen, valtio ei ota SYÖMÄvelkaa ollenkaan.
Suomi herätti muuten jo 1950-luvulla kiusallista kansainvälistä huomiota, koska täällä ei ylipäänsä jaettu valtion budjettia lainkaan käyttöbudjettiin ja pääomabudjettiin, toisin kuin kaikkialla muualla länsimaissa oli alettu jo tuossa vaiheessa tehdä. Syynä tähän oli se, että jos tällainen jaottelu olisi tehty, valtion taloustilanne olisi näyttänyt jatkuvasti paljon paremmalta kuin se saatiin tahallisella vääristelyllä näyttämään. Siinä missä joku Kreikka on kaunistellut taloustilastojaan, Suomessa on päinvastoin ”rumisteltu” niitä tahallaan.
Tästäkin puhuin yllä mainitussa kirjassani.
”Se ei myöskään erityisesti rohkaise tekemään töitä, yrittämään ja ottamaan riskejä.”
Heh. Jos riskien ottaminen on niin kauhean kannatettavaa, niin eikö meidän silloin kannata juuri velkaantua velkaantumistamme? Tässähän on koko ajan maalailtu, kuinka kauhean ison riskin tämä velkaantuminen muodostaa. Velkaantumalla valtio nimenomaan näyttää kansalaisille hyvää esimerkkiä uskalluksesta riskinottoon.
Kuten mikä tahansa muukin taloudellinen toimija, valtio paitsi kuluttaa, myös tekee investointeja, joiden voidaan odottaa tuottavan kulunsa takaisin.
Voidaan odottaa, jos on joku järkevä investointisuunnitelma takaisinmaksulle. Mutta onko nykyinen julkisen sektorin kulutus investointeja? Esimerkiksi ihmisten koulutuksesta huolehtiminen on kyllä järkevää, mutta nykyisellä kulutus- ja kustannustasolla välttämättä ei. Kaikki koulutus ei ole investointia. Kaikki kansalaisten työkyvyn ylläpitämisen nimissä tehtävä ei ole investointia. Kun taas infrastruktuurin puolella esim. tieverkon korjausvelka vain kasvaa, mutta tulonsiirroista huolehditaan näin kovasti, painopiste näyttää olevan syömävelassa, ei investointivelassa.
Jotta voitaisiin puhua investoinnista, pitäisi ainakin olla jonkinlainen idea ja laskelma siitä, miten tämä investointi johtaa takaisinmaksuun. Mikä on se huikea kansallinen projekti, jota tässä nyt kehitetään ja joka antaa tulevaisuudessa niin paljon tuloja, että tulonsiirtoina maksettavat menot saadaan kerättyä takaisin?
Sellaisen puutteessa kuljemme kyllä pikemminkin polulla, jolla Kreikka on tienraivaajana. Sitten kun sitä lisälainaa ei enää saada järkevällä korolla, alkaa lainaajien syyttely: miksi te hölmöt annoitte meille näin paljon lainaa, ja kehtaatte vielä vaatia korkoja, ja ajatte köyhyyteen vaatimalla säästöjä?
Valtio voi aivan hyvin ottaa syömävelkaa laskusuhdanteen aikana ja maksaa sitä pois korkeasuhdanteen aikana, niinkuin nyt on tehtykin.
Hyvinä aikoina ei ole läheskään maksettu pois sitä mikä laskusuhdanteen aikana on otettu. Joka syklin jälkeen velka on isompi. BKT on kasvanut, joten suhteessa siihen kasvu ei ole niin jyrkkää, mutta nyt saman jatkuminen edellyttäisi äkkiä huikeata BKT:n kasvuvauhtia lähiaikoina, ja on kovasti ihmeellistä, jos sellainen kasvu yhtäkkiä jostain löytyy.
Lisäksi tietysti kannattaa huomata, että valtio on siirtänyt velkaantumista muille julkisen sektorin toimijoille, esimerkiksi kunnille. Jokavuotinen budjettinäytelmä, etenkin vaalien alla, käydään siten, että kansanedustajat haluavat tarjota jotain hyvää ja kaunista ihmisille; rahaa ei ole valtiolla, joten säädetään laki, jossa velvoitetaan kuntia järjestämään tämä hyvä ja kaunis. Ja sitten heti perään paheksutaan, kun kuntien menot kasvavat ja ne ryökäleet vielä korottavat verojakin niin että kotimainen kulutuskysyntä heikkenee.
”Mutta onko nykyinen julkisen sektorin kulutus investointeja?”
Ei tietenkään läheskään kokonaan, mutta väitän, että vähintään yksi seitsemäsosa siitä on. Se riittää jo tekemään väitetystä syömävelasta ei-syömävelkaa.
”Kaikki koulutus ei ole investointia. Kaikki kansalaisten työkyvyn ylläpitämisen nimissä tehtävä ei ole investointia.”
Kukaan ei ole väittänyt, että olisi. Riittää, että suhteellisen pieni osa on.
”Jotta voitaisiin puhua investoinnista, pitäisi ainakin olla jonkinlainen idea ja laskelma siitä, miten tämä investointi johtaa takaisinmaksuun.”
Ööh, ei pitäisi. Jos ajatellaan vaikka nyt esimerkiksi tuotannollisten investointien poistoja, niin elinkeinoverolaissa on vain jokseenkin ylimalkainen luettelo, mistä niitä saa tehdä ja kuinka monta prosenttia vuodessa mistäkin. Kukaan ei vaadi tämän täydennykseksi mitään erillistä argumenttiketjua, joka erikseen pyrkisi osoittamaan, että investoinneiksi väitetyt menoerät ovat todellisuudessa kaikki ihan aikuisten oikeasti investointeja eivätkä kulutusta. Miksi? Koska useimmat pitävät sanomattakin selvänä ihan jo arkijärjen nojalla, että puheena olevan kaltaisessa toiminnassa tehdään merkittäviä määriä investointeja, vaikka niitä ei pystyttäisi laskelmilla osoittamaan euron tai edes miljoonan tarkkuudella.
”Mikä on se huikea kansallinen projekti, jota tässä nyt kehitetään ja joka antaa tulevaisuudessa niin paljon tuloja, että tulonsiirtoina maksettavat menot saadaan kerättyä takaisin?”
Tämä ”huikea kansallinen projekti” on Suomen pysyminen jatkossakin siinä koko ihmiskunnan historian vauraimpien ja vakavaraisimpien kansakuntien joukossa, johon se on viime vuosikymmenet kuulunut. Ei sen oheen tarvita mitään uutta projektia, vaan projektiksi riittää sanokaamme 50 viime vuoden trendilinjan pitäminen ennallaan seuraavat 50 vuotta. (Trendilinjan, johon mahtuu mukaan mm. 90-luvun alun lama ja muuta ikävää.)
Vaikka Suomen talouskasvu jämähtäisi pysyvästi siihen 1 prosenttiin vuodessa, johon se tulee jäämään tänä vuonna, ja työn tuottavuus polkisi täysin paikallaan (eli teknologian satoja vuosia jatkunut kehitys ja halpeneminen katkeaisi kuin seinään), niin kansantalouden koko olisi silti puolitoistakertaistunut nykyisestä vuonna 2050.
”Hyvinä aikoina ei ole läheskään maksettu pois sitä mikä laskusuhdanteen aikana on otettu.”
Valtioita, joiden valtionvelka ylipäänsä pienenisi ensisijaisesti jonkinlaisen aktiivisen takaisinmaksun ansiosta, ei maailmassa juurikaan edes ole olemassa. Vaikka velan pääomalle ei tehtäisi yhtään mitään, valtionvelan BKT-osuutta pienentää täysin automaattisesti ensinnäkin talouskasvu (pitkällä aikavälillä heikkonakin) ja toisaalta inflaatio (pitkällä aikavälillä matalanakin). Tämän päälle VOIDAAN sitten maksaa myös pääomaa aktiivisesti pois, mutta mitenkään olennaista se ei useinkaan ole velkarasituksen suhteellisen vähentämisen kannalta.
Valtionvelka ei ole mikään yksityishenkilön ottama pikavippi, joka täytyy maksaa takaisin kahden viikon kuluttua. Jos katsomme liiketaloutta, niin monet täysin vakavaraiset pörssiyhtiötkin pitävät valtavia määriä velkaa taseessaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen – koska se katsotaan pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin takaisinmaksaminen. (Viimeksi kun tarkistin, esimerkiksi Microsoftilla oli noin 12 miljardia dollaria pitkiä lainoja, vaikka se voisi maksaa kaikki pois heti huomenna, koska sillä on myös 66 miljardia dollaria omaa pääomaa.) Valtioiden kohdalla asia on täsmälleen samoin.
”Sellaisen puutteessa kuljemme kyllä pikemminkin polulla, jolla Kreikka on tienraivaajana.”
Suomen luottoluokitus on koko Euroopan paras. Joten jos Kreikan tie mukamas on meidän tiemme, niin tällöin on tapahtunut niin paha mantereen laajuinen katastrofi, että millään ei ole siinä tapauksessa ylipäänsä enää mitään väliä. Jos Euroopan maat lähtisivät romahtamaan, niin ne nimittän oletettavasti romahtaisivat taloudellisessa heikkousjärjestyksessä, eli jokaikinen muu Euroopan maa olisi romahtanut jo ennen Suomea.
”Jos ajatellaan vaikka nyt esimerkiksi tuotannollisten investointien poistoja, niin elinkeinoverolaissa on vain jokseenkin ylimalkainen luettelo, mistä niitä saa tehdä ja kuinka monta prosenttia vuodessa mistäkin. Kukaan ei vaadi tämän täydennykseksi mitään erillistä argumenttiketjua, ”
Tämä on melko valtio- ja verottajakeskeistä ajattelua, ei investoijan ajattelua..Vaikka laki sallisi mitä investointeja hyvänsä, investoinnin rahoittajan pitäisi vaatia, että yrityksen investoinnit näyttävät järkeviltä ja perusteita kyseenalaistetaan. Samoin yrityksen johdon ja sen omistajien.
Joskus laiskat omistajat eivät vaadi. Ja siitä osoituksena meillä onkin ollut firmoja, jotka investoivat Saksan ilmatilaan. Ja ministereitä jotka vaativat että meidän pitää omistaa tuo firma, sen sijaan että se myytäisiin äkkiä hölmömille sijoittajille.
Elinkeinoverolaki käsittelee sitä, miten verottaja asiaa kohtelee. Ja on todellakin ihan hyvä, että verolaissa vaatimukset ovat ylimalkaisia, koska valtio on kaikkine poliittisine paineineen väärä taho puuttumaan siihen, mitkä yksityisten omistajien investoinnit ovat järkeviä ja mitkä eivät.
Yrityksen – tai valtion – osakkaana minun vaatimukseni investoinnin kannattavuuden arvioinnille ovat kuitenkin toiset kuin se, mitä elinkeinoverolaki sallii.
Omantunnon kysymyksenä asian voi esittää niinkin, että ostatko nyt itse velkarahalla Suomen valtion obligaatioita? Sen pitäisi olla hyvä investointi. Luottoluokitus on Euroopan parhaita.
Itse en osta, koska apukoulun priimuskin on yhä apukoulussa.
”Tämä on melko valtio- ja verottajakeskeistä ajattelua, ei investoijan ajattelua..Vaikka laki sallisi mitä investointeja hyvänsä, investoinnin rahoittajan pitäisi vaatia, että yrityksen investoinnit näyttävät järkeviltä ja perusteita kyseenalaistetaan. Samoin yrityksen johdon ja sen omistajien.”
No ainakin osakeyhtiöissä isommat investoinnit kulkevat investointiaikataulun mukaan, pienempiä tehdään sen mukaan mitä tarvitaan. Jos rahoittajat kulkee perässä vaatimassa ja kyseenalaistamassa perusteluja investoinneille ollaan äkkiä tilanteessa jossa hallituksen puheenjohtajan mitta on täynnä, jos firman johdon operatiiviseen kykyyn ei tämän vertaa luoteta. Toinen kysymys on sitten, kuinka järkevää on verrata taas kerran toisiinsa valtion, yksityisen tai yrityksen taloutta. Tässä ihan fiksutkin ihmiset menee lankaan ja kuvittelee että nämä on edes etäisesti yhteensovitettavia palikoita. Ei ole.
Omantunnon kysymykseesi: minulla ei ole rahaa obligaatioihin asti enkä ajatellut yksityisenä kansalaisena myöskään sijoittaa velaksi. Lainanhoitokulut ja kohtuuolematon korko tekisivät sijoituksesta kohtullisen älyttömän. Mutta jos olisin yritys niin tekisin kuten muutkin. Suomen pankillahan on yön yli- lainoja kuulemma miljarditolkulla riesaksi asti.
Osakeyhtiöiden investointiaikataulut tuossa mielessä ovat monessa firmassa mennyttä maailmaa. Yksittäisten projektien tai hankkeiden investoinneilla tietysti on aikataulunsa (joskin niitäkin saatetaan muuttaa jos maailma ympärillä muuttuu – katsoo nyt vaikka jotain Nokian Cluj:n tehdasta tms).
Ja realiteetti on nykyään se, että omistajilta tulee yhtiöiden johdolle paineita investoinneista, samoin kuin kulurakenteesta jne. Tätä hommaa tekevät ne inhat finanssisektorin hyväpalkkaiset hemmot joiden titteli on ”industry analyst” tms. Analyysin asemesta heidän sanomisensa ovat toki usein vain fiilistelyjä ja laumasieluisuutta enemmän kuin analyysiä, mutta joukossa on myös tiukkoja kysymyksiä.
Ja ihan samoin sijoittajat alkavat kysellä valtioiden tekemisten perään.
Mitä tulee Suomen Pankin yönylilainojen korkoihin, niin ne kertovat siitä, että lyhyet lainat Suomelle ovat tällä hetkellä sijoittajien mielestä hyvä turvapaikka rahoille hetkeksi aikaa, koska Suomi ei defaulttaa huomenna. Mutta jos tänään tehdään ”investointi” esimerkiksi sosiaalisektorin sinänsä hyvää ja kannatettavaa asiaa hoitavan työntekijän palkkaamiseen pysyvään työsuhteeseen, niin palkka pitää maksaa paitsi huomiseksi lainatulla rahalla, myös ensi kuussa ja ensi vuonna lainatulla rahalla. Ja se huomiseksi lainattu raha pitää maksa takaisin uudella lainalla, joka pitää maksaa ylihuomenna, ja niin edelleen.
Sijoittajien odotukset alkavat näkyä lainojen koroissa: toisin kuin ennen, pitkät korot alkavat olla selvästi kalliimpia kuin lyhyet. Eli sijoittajat uskovat, että Suomelle vähäksi aikaa lainatut rahat saadaan kyllä takaisin, mutta pitkissä lainoissa riskiä onkin sitten enemmän.