Työelämästä piti puhumani. Vihreä toveri Jaana Huhta kirjoittaa tilastokeskuksen blogilehdessä työelämästä. Hän on ilmeisesti tehnyt ne tilastot joihin minäkin usein viittaan- ne joissa kerrotaan että vain 4,4 prosenttia maistereista on työttömänä vuoden valmistumisensa jälkeen, jotka todentavat että kova koulutus on edelleenkin paras tapa suojautua työelämän epävarmuutta vastaan ja niin edelleen.  Olen samaa mieltä.

Mutta sitten tärähtää. 

Koska koulutusjärjestelmä aloituspaikkamuutoksineen reagoi yhteiskunnan muutoksiin hyvin hitaasti, tulisi miettiä koulutuksen yhteyteen sisällytetettäväksi enemmän jatkuvaa työmarkkinatuntemuksen ja -seurannan osiota –  suoran työelämäkontaktoimisen lisäksi. Opettajat ja opiskelijat voisivat seurata yhdessä alansa työllisyysnäkymiä ja kehittää opiskelua tästä näkökulmasta. Tällöin opiskelijat voisivat valita ainakin sivuaineita ja kursseja sen mukaan, mille osaamiselle tuntuu olevan reaalimaailmassa kysyntää.

Piru vie. Koulutusjärjestelmä todellakin reagoi yhteiskunnan muutoksiin hitaasti: tarkoituksella ja hyvästä syystä. Koska yliopisto ei ole tehdas josta tilataan tarvittava määrä asiantuntijoita vuosittain. 

Karikatyyrinomaisesti yhtä ainutta akateemista sivistysalaa ei ole lopetettu koko yliopistolaitoksen olemassaolon aikana, lisää on kyllä tullut. Tämän tarkemmin ei viiden ja puolen vuoden opiskelujen aikana (joina pitäisi siis oppia tieteellisen ajattelun malli ja oman alan yleistiedo ja traditio) pysty kukaan ennustamaan työ- ja opiskeluelämäänsä tai niiden suhdetta, puhumattakaan että vaihtaisi muuttuvien työelämävaatimusten mukaan sivuaineita. 

Nokia ja AMK-insinöörit ovat esimerkki Huhdan ajattelun ongelmallisuudesta. Koko opiskeluajan työnäkymät varmasti näyttivät siltä että AMK-insinööriys on tähtiin kirjoitettu tie onneen. Kunnes suhdanteet äkisti muuttuivat, Nokia ei enää tarvinnut oletettua työvoimaa ja valtavaksi kasvatettu koulutuskapasiteetti työnsi insinöörejä täysin tyydyttyneille työmarkkinoille. Lisää, ja lisää. Mutta hei: Tällöin olisi voinut valita sivuaineen, jolle on reaalimaailmassa kysyntää.

Koska kuten tiedämme, yliopisto ei ole reaalimaailmaa. Se on kumista tehty jukujukumaa, jossa irrationaaliset ihmiset tekevät hassuja juttuja, kiskovat hatuistaan taikureita ja nauravat erikoisissa painovoimakentissään. Reaalielämä esiintyy ajoittain sivuaineissa.  

Väännettäneen rautalangasta. Yliopistossa on vain muutamia aloja joista työllistyy yhtään minnekään. Lääkärit, lakimiehet ja opettajat saavat ammatin, muut sivistyksen. Näiden irrationaalisten opintojen jälkeen ja sen aikana 95,6 prosenttia näistä ihmisistä keksii jotain tekemistä josta maksetaan rahaa. Se tapahtuu todennäköisesti työmarkkinoilla. Yliopistot ovat osa työmarkkinoita. Osa jää yliopistolle, osa ei. 

Ja sitten toinen asia. Työmarkkinat eivät ole mikään vuoroveden kaltainen luonnonvoima, joihin ihmisen pitää fatalistisesti sopeutua. Minun on vaikea ymärtää Huhdan ajattelua: 

 …enemmän jatkuvaa työmarkkinatuntemuksen ja -seurannan osiota –  suoran työelämäkontaktoimisen lisäksi.

Mitä tarkkaan ottaen pitäisi tuntea? Mitä tarkkaan ottaen pitäisi seurata? Mikä on se substanssi joka pitäisi työmarkkinatuntemuksella ja -seurannalla pitäisi saavuttaa? Työmarkkinatuntemus kuulostaa tässä suhteessa lähinnä Uuden Testamentin selitysopilta. Jos kyse on siis työmarkkinoista niin voisiko joskus ajatella -schoking I know- että kenties työmarkkinoille voi muutakin kuin tuntea ja seurata niitä? Kenties olla jopa ihan aktiivinen toimija työmarkkinoilla? Kenties ei kannata auttaa ihmisiä tuntemaan ja seuraamaan, vaan haastaa heidät miettimään työmarkkinamekanismeja. Koska me kaikki olemme loppupeleissä osa sitä työmarkkinaa. Ei työmarkkinat ole mikään Cthulhu joka ottaa aina omansa tilanteesta riippumatta, vaan kaikilla meillä on sanamme siihen mitä töissä ja työmarkkinoilla tehdään. 

Ratkaisu kysymkseen joka ei ole ongelma? Ei ainakaan käyttää kallisarvoista opiskeluaikaa ja rajallisia opintopisteresursseja työelämävalmennuskursseille. Koska kuten Huhta itsekin totesi, 4,4 prosenttia maistereista on vuoden jälkeen työttöminä. Ja melkein epäilen että tämä porukka ei työllisty vaikka minkälaista työmarkkinatuntemusta oikein ja -seurantaa oikein kädestä pitäen heille opetettaisiin. 

 

 

Mainokset