Avainsana-arkisto: finanssikriisi

Helsingin Sanomat julkaisi aamulla jotain todella järisyttävää. Tämän aamun hesarin kannessa olikin nimittäin automainoksen tilalla Timo Soinin mainos. Tämä järisyttävä journalistinen pommi noteerattiin Uudessa Suomessa (ykköspaikka lehdessä), Yle uutisissa, Aamulehdessä, KeskisuomalaisessaSavon Sanomissa, Iltasanomissa ja Iltalehdessä. Tämän lisäksi Hesari vielä teki uutisen etusivunsa ilmoituksesta, mikä lienee myös poikkeuksellista. Jos kaiken tämän medianäkyvyyden saa vajaalla 50 000 eurolla (jonka siis sunnuntaihesarin etusivu listahintana maksaa), kyseessä lienee Suomen poliittisen historian yksinkertaisesti nerokkain kampanja. Timo Soini sai siis hesarin lehtimainoksella ostettua palstamereittäin näkyvyyttä koko Suomen mediasta.

Illan tv-uutisia odotellessa, koska on täysin ennenkuulumatonta että puolue mainostaa vaalien välillä lehdessä.

Haluaisin lausua myös erityiset kiitokseni Valtiovarainministeriölle. Valtiovarainministeriön mediastrategia on ollut hillitön yhdistelmä 70-lukulaista setien kättäpäällepolitiikkaa, kömpelöitä salailuyrityksiä ja ihan pelkkiä mokia. Siis juuri sitä polttoainettta, josta Timo Soini ammentaa aiheensa hesarin etusivun mainokseensa.

Erityisesti mieleen jää Jutta Urpilainen. Kun kaikkien muiden oikeusasteiden tavoin Korkein hallinto-oikeus on huomauttanut että myös Valtiovarainministeriön pitää ihan aikuisten oikeasti noudattaa lakia, jutta Urpilainen totesi:

– Tämä selkeyttää tilannetta ja julkisuuslain tulkintaa. Nyt pelisäännöt ovat kaikkien osapuolten tiedossa, Urpilainen toteaa tiedotteessa.

Että nyt Valtiovarainministeriökin tiedossa on myös se osa pelisäännöistä, että lakia pitää noudattaa.

Muutamia päiviä ennen Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä myös pääministeri Katainen otti asiaan kantaa. Katainen kertoi, että

Pääministeri Katainen torppaa sopimusta kohtaan esitetyn arvostelun ja sanoo, että sopimuksen salaaminen ei riko julkisuuslakia. Katainen sanoi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että salassapitopäätös tehtiin kreikkalaispankkien vaatimuksesta.

– Sopimus tuli salaiseksi meidän sopimuskumppanien vaatimuksesta. Tätä on arvioitu Suomessa avoimuuslainsäädännön puitteissa ja julkisuuslain mukaan voimme pitää itse sopimuksen salaisena. Sisältö on kerrottu julkisuuteen, kansanedustajille ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet voivat käydä tutustumassa itse tähän sopimukseen, Katainen sanoo.

No mikäpä siinä. Alunperin päätös julkisten asiakirjojen salaamisesta oli tehty brittiläisen asianajotoimiston ehdotuksesta. Professori Olli Mäenpään mukaan tilanne kertoo siitä, että ministeriössä ei ole julkisuuslainkäytön osaamista, mikä tietysti kuulostaa hieman koomiselta mutta mikäpä tässä sotkussa ei.

Toinen mielenkiintoinen lausunto oli lainsäädäntöneuvos Tytti Noraksen toteamus, että

–Miksi on merkityksellistä, mitä siinä [Suomen ja Kreikan välisessä sopimuksessa] lukee? Eikö tärkeintä ole, että vakuudet on saatu, sanoo lainsäädäntöneuvos Tytti Noras Helsingin Sanomille.

Noras kertoo, että ministereillä oli yhteisymmärrys siitä, että paperi sitoo Kreikan vakuuksiin. Asiakirjaan vakuuksia ei kuitenkaan merkitty hienotunteisuussyistä, koska Kreikan tilanne oli tulenarka.

Minähän en juuri mitään näistä asioista tiedä, mutta jotenkin tuntuu hiukan kummalliselta että Suomen valtio tekee kreikkalaisten pankkien kanssa sopimuksia, joista ei kehdata kirjoittaa Suomen ja Kreikan välisiin sopimuksiin mitään hienotunteisuussyistä. 

Kreikan vakuudet on sikäli merkillinen poliittinen asia, että kukaan ei ole oikein pystynyt kertomaan mistä loppuviimein on kysymys. Se mitä tiedetään on, että kummalliset total return swap- lainajohdannaiset tehtiin siksi, että demarit pelästyivät perussuomalaisten suosiota ja reivasivat kurssiaan pari piirua ihmisen suuntaan. Siis kalastelivat Timo Soinin vesillä. Ja huonostihan siinä kävi.

Sen sijaan kysymys siitä mitä nämä total return swapit ylipäätään ovat ja mitä niillä voi tehdä on edelleen ratkaisematta. Taloussanomien mukaan vakuuksia ei varsinaisesti ole ja nykyinen total return swap on ehdoiltaan Suomelle heikko. Helsingin Sanomat kirjoittelee vuoronperään että vakuuksia ei ole, toisaalta taas että vakuuksia on ja perkeleen hyvät onkin.

Vakuuksiin liittyvät epäselvyydet, sotkut, huono retoriikka ja valehtelu kertoo ainakin siitä, että kukaan ei oikein tiedä missä mennään. Poliitikkojen, politiikan, pankkien ja rahan väliset suhteet ovat menneen niin pahasti solmuun, että tässä kaatopaikassa on vain yksi voittaja.

Nimittäin tuleva pääministeri Juha Sipilä. Jotenkin politiikka on mennyt tässä maassa sellaiseen asentoon, että Sipilän ei tarvitse tehdä muuta kuin pitää huolestunut ilme naamalla ja suu kiinni, niin hän vaikuttaa fiksulta sillanrakentajalta. Timo Soini hoitaa riidanhaastamisen, valtiovarainministeriö ihmisten suututtamisen. Sateenkaarihallitus  pitää huolta siitä että minkäänlaisia päätöksiä ei tehdä.

On noi keput kyllä fiksuja.

Jostain syystä Hesarin pääkirjoitussivu on ehtymätön aarreaitta kaikenlaiselle kummalliselle. Niinkuin nyt vaikka tänään. Matti Apunen on huolissaan siitä, kuka puolustaisi bisnestä. Jo ingressi on raflaava:

Suomalaisessa keskusteluilmapiirissä kukaan poliitikko ei tohtisi asettua avoimesti liike-elämän puolelle.

Apunen jatkaa:

Markkinatalous on pimeyden valtakunta ja vaurastuminen ahneutta. Jos julkisesta keskustelusta pitäisi jotain päätellä, liiketoimintaan ryhtyvät vain sielultaan vammautuneet ihmiset. Samaan aikaan on selvää, että toiveet uusista työpaikoista ovat näiden ihmisten varassa.

 

Poliitikot huutavat uusia työpaikkoja, mutta kuka heistä puolustaisi avoimesti bisnestä?

Esimerkiksi sellaiset ihmiset kuin Jutta Urpilainen ja Lasse Männistö, Jyrki Katainen tai Jyri Häkämies. Nämä ovat siis esimerkkejä tämän päivän uutisvirrasta. Tämän yhden ainoan päivän. Sama päivä, jolloin Apunen kyynelehtii Hesarissa, koska kukaan poliitikko ei puolusta bisnestä. Paitsi pääministeri, valtiovarainministeri ja elinkeinoministeri, mutta kukaan poliitikko ei puolusta bisnestä. Huutavat vain työpaikkoja.

Apusella on ihan jo virkansa puoleta pitkälle edennyt Linkolasyndrooma. Jutut siis pysyvät samoina jos vain joku muistaa kysyä (ja usein kysymättäkin), riippumatta vuodenajasta, päivästä tai vallitsevasta maailmantilanteesta.

Apunen on siis ihan faktuaalisesti väärässä. Leikitään kuitenkin hetki että EVA:n valtuuskunnan puheenjotaja olisi oikeassa, ja mennään eteenpäin. Käy nimittäin ilmi, että Apunen ajattelee laatikon ulkopuolella ja puhuukin jostain syystä Iso-Britannian talouspolitiikasta.

Cameronin mukaan Britannian kansalliseen keskusteluun on ryöminyt ”vaarallisia puheita siitä, että vaurauden luominen on jotenkin epäyhteisöllistä”. Hänen mielestään brittien on taisteltava kaikin keinoin näitä käsityksiä vastaan: ”Ei vain siksi, että se haittaa taloutta; ei vain siksi, että tarvitsemme kasvua ja työpaikkoja, vaan siksi, että se on väärin koko yhteiskunnalle.

Tuttu hahmohan tässäkin kummittelee taustalla. Britannian Kekkonen, Margaret Thatcher. Tiesittekö muuten, että ennen poliittista uraansa Thatcher keksi pehmiksen? Oikeesti. Minä en tiennyt. Thatcher tai pehmis ei kuitenkaan ole tässä kontekstissa mielenkiintoista.

Tämä thatcheristinen näkemys rikastumisen kaikkia siunaavasta vaikutuksesta on myös ihan suoraan virheellinen, vaikkei sinänsä kuulukaan jutun fokukseen. Oletteko muuten huomanneet, että jos haluaa talouspuheeseensa kultareunuksen, kannattaa vaihtaa sanan raha tilalle vauraus?

Mielenkiintoista on, miksi EVA:n valtuuskunnan puheenjohtaja kirjoittaa vuonna 2012 apologiaa Thatcherin vuonna 1990 päättyneestä valtakaudesta, miksi hän tekee sen kököillä argumenteilla ja medianhallinnallisesti huonosti. Apunen jatkaa tykitystään:

Tämä [Francois Hollanden finanssikritiikki] on tietysti populistista roskaa, joka on Euroopassa näinä aikoina valitettavan suosittua. ”Finanssimaailma” koostuu pääasiassa yksittäisistä ihmisistä ja yrityksistä säästöineen, velkoineen ja sijoituksineen.

 

Epäluulo, kiukku ja pankkiireille esitetyt käyttäytymisvaatimukset ovat viime vuosien valossa ymmärrettäviä, mutta ne eivät saa levitä koko yritystoiminnan vastaiseksi kulttuuriksi. Elinkeinoelämää on seurattava kriittisesti, mutta sitä ei pidä demonisoida.

Niin. Tuota. Mistähän tässä nyt aloittaisi. Apunen kertoo finanssialan koostuvan ihmisistä ja yrityksistä. Yritys se on tietysti pankkikin, mutta kyllä tämä viimeaikainen eurooppalainen talouskriisi on ennenkaikkea pankkien tekosia.Yksittäinen ihminen säästöineen, velkoineen ja sijoituksineen ei paljon Euroopan taloutta heiluttele.

Finanssikritiikki on Euroopassa näinä aikoina suosittua, koska huonolla finanssipolitiikalla pystytään tuhrimaan kokolailla kaikkien elämä ja ihmiset ovat siitä huolissaan. Noin niinku yksinkertaistettuna.

Apunen ei tajua, että ihmiset ymmärtävät vallan mainiosti. Törkeän räikeiden sikailuiden (Finnair, Fortum, VR, anyone?) ja huonon hallintokulttuurin sekä päivä päivältä epätoivoisemmaksi käyvän Kreikan (eli saksalaisten pankkien) tukemisen kuittaaminen ymmärrettäviksi käytösvaatimuksiksi, jotka eivät saa levitä koko yritystoiminnan vastaiseksi kulttuuriksi loukkaa ihmisten, niin yrittäjien kuin palkansaajienkin, oikeus- ja huumoritajua. Apunen sortuu suorastaan itäänpäin käpertyvään päähäntaputtelukulttuuriin näillä vaatimuksillaan.

Ihmiset ymmärtävät itseasiassa oikein todella hyvin. Suomen 320 682 yrityksen ja melkein yhtä monen yrittäjän leimaaminen yritystoiminnan vastaiseksi kansanliikkeeksi on EVA:n puheenjohtajalta ihan suoraan omiin jalkoihin ampumista. Kuten alkupäästä käy ilmi, medialla tai ihmisillä ei ole vaikeuksia erottaa yrittämistä ja bisnestä toisistaan.

Matti Apunen käyttää termejä yritystoiminta, bisnes, finanssimaailma, elinkeinoelämä ja liiketoiminta täysin sujuvasti toistensa synonyymeina. Jos minä olisin Apunen niin ihan EVA:n valtuuskunnan puheenjohtajana haluaisin nimenomaan lisää finanssikritiikkiä ja oikeudenmukaisempaa finanssipolitiikkaa.

Kirjoituksen loppupää on melko mielenkiinnotonta uusliberalistista hötöä. Se huipentuu jutussa olleeseen nostoon:

Markkinataloudessa valta on ja sen on oltava kuluttajilla.

Sehän nyt on viime aikoina tosiaan nähty, kun voitot on yksityisiä ja tappiot yhteisiä. Minun tonnin visalaskuni on minun ongelmani, minun 30 000 000 euron visalaskuni olisi ihan kaikkien ongelma, noin niinkuin kärjistetysti.

Apunen kertoo vielä mielipiteensä blogeista, kaiken päälle.

Voisitteko kuvitella, että Suomen pääministeri kirjoittaisi blogin tai puheen, joka alkaisi sanoilla ”olen korvia myöten täynnä tätä yritysvastaista ylenkatsetta”?

En minäkään.

Enkä minä. Siksi että yritysvastainen ylenkatse on tässä maassa marginaalinen ongelma, jos sosiaalidemokraattinen valtiovarainministeri lupaa verohelpotuksia kasvuyritysinvestointeihin.