Avainsana-arkisto: Himanen

Jari Sarasvuolla ja Pekka Himasella on paljon yhteistä. Jari on ammatiltaan yritysvalmentaja — hän siis koutsaa yrityksiä saavuttamaan korkeimmman tason tuloksia. Pekka taas on ammatiltaan… no, ehkä samaa analogiaa noudattaen valtiovalmentaja. Hän siis koutsaa pääministeri Kataista paremmaksi pääministeriksi korkeimman tason tutkimuksen kautta.

Viime aikoina on paljon puhuttu Pekasta (1, 2, 3). Pekan toimintaa on kritisoitu ja pääministeri Kataisen roolia tutkimusrahoituksen järjestelyissä on ihmetelty. Ihmettely on koskenut muutamaa kohtaa:

  • Ovatko Himasen tekemät duunit filosofiaa? (1)
  • Ovatko Himasen duunit niistä maksetun rahan arvoisia? (1)
  • Ovatko Himanen ja Katainen olleet rehellisiä? (1)
  • Onko pääministeri Jyrki Katainen toiminut oikein, varsinkin rahoituksen järjestelyn suhteen (siis ei lain ja säädösten mukaan vaan moraalisesti oikein)? (1)

Keskustelu on pysynyt hyvinkin tiukasti näissä kysymyksissä. Oikeastaan kukaan ei ole arvoitellut onko Himanen ns. paska jätkä, vihaako Himanen kissanpentuja, onko Himasella ruma tukka tai haiseeko Himanen epämiellyttävälle. Himasen alkoholinkäytöstä on ollut pari viittausta.

Varsinkin tätä taustaa vasten Jari Sarasvuon jeesustelu tuntuu vähän kummalliselta. Sarasvuo kirjoittaa:

Ymmärsin suuttumuksen, joka syntyi tohtori Himasen toimeksiannosta, tekstin laadusta ja palkkiosummasta. Havahtuminen todellisuuteen oli tarpeen sekä tilaajalle että tekijälle. En silti voinut hyväksyä tapaa ja mittaa, jolla käsiteltiin Pekka Himanen –nimisen ihmisen arvoa ja oikeutusta ammattiinsa.

Kävin aiheesta puoli päivää debattia yhteisöpalvelu Twitterissä. Minua järkytti perusfiksujen ihmisten kyvyttömyys erottaa kritiikin oikeutusta hekumasta, joka syntyy tilaisuudesta haavoittaa jonkun identiteettiä. Henkilöön keskittyvä sosiaalinen pahoinpitely aiheuttaa kohteessaan identiteettistressiä.

Pekka Himanen -nimisen ihmisen ammatti on filosofia. Nyt on syntynyt julkista närää siitä että Pekka Himanen -nimisen henkilön työn laatu ei ole sillä tasolla millä sen pitäisi valtiovalmentajalla olla. Pekka Himanen -niminen henkilö myy Pekka Himanen -nimistä tuotetta. Ymmärrän Sarasvuon kritiikin Pekka Himanen -nimisen henkilön hypoteettisesta loukkaantumisesta. Jos joku sanoo minulle että minä olen huono muusikko, minä loukkaannun. Tai oikeastaan lamaannun  — koen että minua on loukattu.

Tämä on kuitenkin asia minkä kanssa jokaisen ammattimuusikon pitää tehdä töitä ja tulla sinuiksi. Jos se ei onnistu, pitää olla joko parempi kuin kukaan muu tai on parempi lopettaa. Muusikkoidentiteetti (kuten epäilemättä filosofi-identiteetti, tässä Sarasvuolaisessa viitekehyksessä) kietoutuu tiukasti oman indetiteetin ympärille. Siksi on raastavaa kuulla, että on huono muusikko. Olen sen monta kertaa kuullut ja ei se hyvältä tunnu. Mutta siihen pitää kyllä tottua: maailmassa saattaa käydä niin että joku arvostelee tekemääni työtä. Ja on käynytkin. Yritän ajatella tätä aina niin että tekemääni musiikia tai muusikkoutta arvostellaan, ei minua. Ja pyrin tästä joskus jopa oppimaan jotain.

Jos minua pyydetään myymään tuubansoittoa pääministeri Kataiselle, pyrin tämän ammatti-identiteetin ongelmallisuuden mukaan varmistumaan että pääministeri Kataisen tilaama tuubansoitto on korkeimman tason kansainvälistä tuubansoittoa. Ymmärrän myös, että jos pöristelen menemään maakuntatason tuubansoittoa ja kuittaan siitä korkeimman tason kansainvälisen palkkion, sanomista saattaa tulla. Identiteetti toimii näinkin päin. Luonto ei anna myöden myydä paskaa. Joskus toki tulee mokia, jopa minulle. Mutta ymmärtänette periaatteen.

Siis: kukaan ei ole tähän mennessä koulukiusannut Himasta. En tiedä onko Himasella ja Sarasvuolla ollut keskenäistä kontaktia, mutta Sarasvuo on vasta matkalla itsesäälin märkiin galakseihin:

Lauman laidalle syrjitty omegaparka maksaa kiusatuksi tulemisestaan kovan hinnan. Hän heikkenee, menettää elämänhaluaan, laiminlyö itseään, läheisiään ja mahdollisuuksiaan. Hän suostuu osaansa, suistuu minäparkakäytökseen ja kerjää lisää kuritusta, joskus kirjaimellisesti. Uhri kieltää itseltään luvan rakastaa elämää.

Vau. Tämä Sarasvuon Himasen puolesta suorittama spekulatiivinen itsesäälissä rypeminen on aikamoisella tasolla. Saattaa toki olla, että tällä hetkellä Himanen menettää elämänhaluaan, laiminlyö itseään, läheisiään ja mahdollisuuksiaan, kerjää lisää kuritusta joskus jopa kirjaimellisesti. Ja ehkäpä Himanen kieltää itseltään luvan rakastaa elämää, kuka tietää. Tai sitten Himanen on tällä hetkellä juomassa Pina Coladaa Ranskan Guyanassa, tai tekemässä lumitöitä mökillään Parikkalassa tai kirjoittaa uutta kirjaa. Kuka tietää. En minä, eikä varmasti Sarasvuokaan.

Sen minä tiedän että kun jään kiinni Kataisen ostamasta paskasta tuubansoitosta, en toivo Sarasvuon kirjoittavan minun puolestani laskuhumalaisia itsesäälisiä tilityksiä. Lyökää perkele, niin menen takaisin harjoittelemaan.

Liityn Himasen solvaajien joukkoon. En pidä Himasesta. Hän ei todennäköisesti pidä minusta. Se on irrelevanttia. Yhtälailla irrelevanttia on Himasen viimeisimmän tuotoksen 700 000 euron hinta. Se ei ole valtionhallinnossa juuri mitään. Valtio varmasti käyttää rahaa paljon turhempiin ja kummallisempiin juttuihin. 

Pääministeri Katainen on joutunut Himasen myötä vallan kummalliseen valoon. Yleensähän Kokoomuksen mediahallinta on melkein pettämätöntä. Kokoomus evaluoi nopeasti mitä tehdään hankalille kysymyksille. Menettelytapoja on yleensä kolme: joko ongelman fiksailu ennen kuin se pääsee julkiseksi, ongelman eristäminen tiettyyn henkilöön (vrt. Kanerva) tai täydellinen susille jättäminen (vrt. Petri Salo, ja mikä se moottorikelkkatehtailija Rovaniemeltä oli). Mutta mitä tehdä jos kuseen on joutunut koko maan päämies, ja vielä niin että ei halua myöntää sitä?

Himanen ei ole yhteiskuntatieteilijä, eikä oikein filosofikaan. Himanen on ennenkaikkea veijaritarina, simpauttaja. En minä osaa pitää Himasen touhua edes erityisen moraalittomana. Tyhmä maksaa kun pyydetään. Himasella on tuottoisa ansaintalogiikka: hän myy koukeroisia korulauseita Kataiselle, joka myy ne uudestaan Kokoomuksen puolueohjelmaan.

Mutta se mikä minua vituttaa on se, että Katainen ilmeisesti tosissaan ottaa Himasen skeidan. Ihan oikeasti. Katsokaa nyt tätä:

Keskustan Kimmo Tiilikainen kysyi, mihin tarkoitukseen 700 000 euroa maksanut tutkimus tilattiin, koska tutkimushankkeen tulokset eivät ehdi hallituksen puoliväliriiheen eivätkä tulevaisuusvaliokunnan istuntoon, jossa käsitellään hallituksen tulevaisuusselontekoa. Himasen kohuttu tutkimushanke liittyy tulevaisuusselontekoon.

Katainen myönsi, ettei hankkeesta ole apua kummassakaan.

– Siitä on apua suomalaiselle keskustelulle. Se, mitä hyötyä kansainvälisen tutkijaryhmän työstä on, riippuu lukijasta, ja siitä, osallistuvatko kansalaiset tutkimushankkeen tilaisuuksiin, Katainen perusteli.

Jos referenssinä käytetään Himasen viimeisintä tekelettä, Sinistä kirjaa (jota on ladattu valtioneuvoston sivuilta jo pyörryttävät 1500 kertaa) niin tästä teoksesta ei ole apua keskusteluun. Se on suurilta osin kokoelma koukeroista dadaa. Se sisältää peräkkäin olevia lauseita, jotka ovat hillittömiä. Näistä ei voi keskustella, koska keskustelu edellyttäisi jonkinlaista koherenttia suhdetta todellisuuden ja sitä muovaamaan tai kuvaamaan pyrkivän kielen välillä. Himasen teos on tässä suhteessa kyllä kiinnostavan omalakinen ja omnipotenttinen. 

päämääräksi on asetettava pelkän pahoinvoinnin vähentämisen sijaan todellisen hyvinvoinnin edistäminen niin että se ulottuu sairaudenhoito järjestelmää laajemmin koko yhteiskuntaan oppimismaailmasta työelämään. Tämä sisältää työelämän, jossa yhdistyy osaaminen ja hyvinvointi. 

tai

Lopulta kestävän talouskasvun mallissa on yhdistyttävä kaikki kestävän kasvun ulottuvuudet hyvän kehäksi niiden noidankehän sijaan. 

entäpä

on hyödynnettävä informationaalista kehitystä innovaatiopohjaisen tuottavuuskasvun lähteenä huomattavasti nykyistä laajemmin. 

Mitä Katainen haluaa? Minkälaista kansalaiskeskustelua Katainen oikein odottaa? Mistä pitäisi keskustella? 

Luovuuden kulttuurissa ihminen toteuttaa itsessään olevaa arvokasta mahdollisimman täydesti tavalla, johon välittämisen kulttuurin kautta yhdistyy tämän saman arvokkuuden tunnustaminen myös kaikissa toisissa ihmisissä – sekä elämän kunnioittamisen kulttuurin kautta kaiken elämän arvon kunnioittaminen. 

On ihan ok kanavoida rahaa kavereille ja on ihan ok ostaa tällaista. Mutta ei ole ok kuvitella että tästä skeidasta olisi mitään hyötyä kenellekään. Himasen jutut on vähän turhan helppo tapa kuitata kansalaiskeskustelu tai jonkinlainen yhteiskunnallinen arvopohdinta. Tämä on naminamia. Se on ihan jees, mutta ei se kyllä riitä.  

Kansainvälinen tutkijaryhmäkin on sulanut kuin pyy maailmanlopun edelleä. Long playn (jota muuten suosittelen vilpittömästi) jutusta lähtenyt ketjureaktio saattaa hyvinkin vielä kaataa Kataisen. 

Minulla on ollut kiireitä eivätkä ne varmasti tulevaisuduessa helpota. Opintotuelle aikovat ainakin demarit kuuleman mukaan näyttää närhen munat. En ole lopettanut siis kirjoittamista, olen vain suojelemassa sosiaalidemokratiaa sosiaalidemokraateilta. Palataan.