Avainsana-arkisto: kokoomus

Ajatuspaja Libera on vilahtanut tälläkin blogilla kertaalleen. Kyseessä on siis Libertaarioikeiston ajatuspaja. Tiesittekö muuten, että Liberankin hallituksessa istuva Björn Wahlroos on myös Mannerheim-säätiön hallituksessa?

Mutta mutta. Liberasta julkaistiin aamun hesarissa henkilökuva. Tai puoliksi Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäestä, puoliksi Liberasta.

Lepomäen perusteesit ovat yksinkertainen:

  • Suomi on vielä lähes suunnitelmatalous
  • Valtio sääntelee liikaa
  • Kovin monista asioista Suomessa vielä vaietaan, kun on yksi totuus.

Lepomäki ei kyllä anna yhtään esimerkkiä mistä Suomessa vaietaan. Että vain yksi totuus?   Sikäli kun me nyt kuitenkin elämme länsimaisessa demokratiassa jossa jokainen saa sanoa oman totuutensa tämä väite kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Lepomäen jos kenenkä pitäisi tutkimusjohtajana olla asemassa, jossa Libera voisi esimerkiksi julkaista tutkimuksen siitä, mistä Suomessa vaietaan. Jos ollaan ihan tarkkoja niin Libera ei ole julkaissut yhtään tutkimusta, vaan pamfletteja.

No se valtion sääntely sitten. Lepomäki antaa tästä vakuuttavia esimerkkejä: Valtio säätelee kauppojen aukioloaikoja ja Yleisradio lähettää ”viihteellistä tanssiohjelmaa”. Aukioloajoista tietysti trendinä on ollut vuodesta 1969 suunta kohti sääntelemättömyyttä. Kuka vielä muistaa aikaa ennen 2009, jolloin kaupat menivät yhdeksältä kiinni?  Jos minä olisin Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja, en ihan tästä asiasta olisi mutrusuin. Valoa kohti mennään.

Hesarin haastattelussa voin tietysti kuulla toimittaja Katja Boxbergin hyrisevän kun Lepomäki pistää Yleisradion viihteelliset tanssiohjelmat paikalleen. Hesarin sota Yleisradiota kohtaan on tietysti yleisesti tiedossa, eikä toimittaja Katja Boxbergin oma, kirjallinen taistolaisten ruoskinta (Lumedemokratia, 2009) varmasti tilannetta helpota.

Mutta sitten päästään julkisen sektorin kokoon, joka on varmasti koko jutun ydin.

Lepomäki perustelee väitettään julkisen sektorin osuudella bruttokansantuotteesta. Suomessa julkisten menojen osuus oli viime vuonna noin 56 prosenttia. Se on Tanskan ja Ranskan jälkeen kolmanneksi eniten EU:ssa.

”Julkisen sektorin alasajo on myytti”, Lepomäki sanoo.

Nojoo.

Julkiseen sektoriin kuuluvat valtio ja kunnat. Valtiosektoriin luetaan valtion hallinto, yliopistot, Kansaneläkelaitos, Suomen Pankki ja valtion liikelaitokset. Kuntiin ja kuntayhtymiin luetaan kunnan hallinto, kunnallinen koululaitos, kuntien ja kuntayhtymien palvelulaitokset ja toimipaikat, jotka eivät ole yhtiömuotoisia, kuten terveyskeskukset, sairaalat, päiväkodit sekä kuntien ja kuntayhtymien liikelaitokset.

Ja sikäli kun Suomen valtion suurimmat kuluerät ovat sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutus, niin olen ihan tyytyväinen että julkisen sektorin alasajo on myytti. Rohkeaa Lepomäeltä tietysti vaatia terveydenhuollon ja koulutuksen alasajoa. Onhan hänkin saanut Suomelta peräti 2 loppututkintoa ja aivan pian messevän työpaikan eduskunnasta.

Mikä on totuus asiasta? No, Suomen julkisen sektorin osuus BKT:stä on ollut laskusuunnassa jo muutaman vuoden. EU:n tilastot yltävät vuoteen 2011, jolloin Suomen luku oli 55%. Tämä on tullut hiljalleen alas kaikkien aikojen piikistä (2009, 56,1%)  ja koko ajan pyörinyt 45-55 prosenttiyksikön tuntumassa. Julkisen sektorin palkkakulut ovat lähteneet alaspäin.

Lepomäki siirtää katseensa kaihoten länsinaapuriin.

Ruotsissa on edetty Lepomäen mukaan fiksumpaan suuntaan.

No, Ruotsissa on aina ollut asiat paremmin. Saman Eurostatin tilaston mukaan Ruotsin luvut ovat noin 4 prosenttiyksikköä pienemmät. Trendi on kohtuullisen samanlainen. Voi olla että Ruotsissa ollaan menty 4 %-yks fiksumpaan suuntaan, mutta näkyykö se… niin missä? Ruotsin talous vaikuttaa huomattavan samanlaiselta kuin Suomenkin.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan että ihmisillä on ideologioita, mutta olisin mielellään kuullut Lepomäeltä jonkun perusteen, miksi julkista sektoria pitäisi leikata. Mitä tapahtuisi? No, siis jutun perusteella me pääsisimme siten irti lähellä suunnitelmataloutta olevasta talousjärjestelmästämme, ja Yleisradiokaan ei enää lähettäisi viihteellisiä tanssiohjelmia. No, en tiedä miten ekonomi Lepomäki näkee suomalaisen suunitelmatalouden. Täällä toki valmistetaan vain yhtä matkapuhelinta, pian ei enää yhtäkään autoa ja televisiopajakin Salossa meni konkurssiin, mutta Suomen sanominen melkein suunnitelmataloudeksi on, no, hymyilyttävää.

Julkisen sektorin koosta on julkaistu hyviä tutkimuksia (tämä, esimerkiksi, pdf) joissa on päädytty siihen että julkisen sektorin koon määrittely absoluuttisena prosenttiyksikkönä ei toimi vaan

Julkisen sektorin koko korreloi vahvasti sen kanssa, miten paljon tai vähän maan talous on avautunut kansainvälisille markkinoille. Yhtä varakkaiden talouksien eri suurten julkisten sektorien kokoa selittää _kansainvälisen kaupan_ osuus maan talouden koosta.

(yhteenveto Martti Tulenheimon, en minäkään sitä kokonaan ehtinyt lukemaan)

Mutta olihan se nyt helvetin hyvä mainos, ja vielä sunnuntain hesarissa. Teurastakaa minut tilastoista tai tulkintavirheistä, jos sellaisia löydätte.

On jotenkin karua että Lepomäki vaatii Kokoomukselta libertarismia ja on ilmeisen pettynyt kun rakkautta ei tule. Se on kutakuinkin sama kuin vaatisi SDP:tä toteuttamaan Juche- kommunismia ja olisi kovin pettynyt kun sitä ei kuitenkaan saa. On ihan tietysti toinen kysymyksensä minkälaista talouspolitiikkaa Kokoomus on toteuttanut ja siitäkin on varmasti niin monta mielipidettä kuin on tulkitsijaakin. Minä kyllä toivon että kokoomus ei tulevaisuudessakaan aja julkista sektoria alas.

Mainokset

Susanna Koski on varmasti hieno ihminen. Hänellä on periaatteita. Poliittisesti hänen kaltaisensa ihmiset ovat helppoja vihollisia, koska hänen mukaansa kompromissit ovat heikkoutta. Ja koska politiikka on nimenomaan pelkästään komprommisseja, Susanna Koski ei koskaan tule saavuttamaan ainuttakaan merkittävää poliittista voittoa.

Kompromissit ovat epäonnistumisia, joiden seurauksena joutuu antamaan omista tavoitteistaan periksi. Kaikkien poliittisten ideologioiden avainkysymys on valtion suhde ihmisiin.

Tässä Kosken kolumnissa tulkinnanvaraiseksi jää näiden kahden ajatuksen suhteen mutta toisaalta — mitä sitten. Koski pääsi otsikoihin kolumnillaan joka oli oleellisilta osin apinoitu Tuomas Enbusken vastaavasta. Koko sosiaalinen media paheksui moista kopiointistunttia. Että oikein kopioi. Internetissä. Kolumnin vielä, herranjumala. Huomaatteko tässä ja tässä jotain yhteistä?

Miksi ketään ei kiinnostanut että Enbusken-Koskisen kolumnien ydinpointit olivat aivan järjettömän tyhmiä?

Enbuske kirjoittaa:

Eriarvoisuus on tunne. Köyhän suomalaisen elintaso nyt on parempi kuin 90-luvulla. Mutta ei se siltä tunnu, koska joillakin menee vieläkin paremmin.

Ja Susannan parafraseeraamana sama:

Eriarvoisuus on tunne, jota pelkistetysti voidaan selittää sillä, että tiedostetaan joillakin menevän vielä paremmin. Köyhänkin suomalaisen elintaso on nyt parempi kuin esimerkiksi 90-luvulla.

Kun te molemmat olette aivan persemäisen väärässä. Eriarvoisuus ei ole fiilis, vaan yhteiskunnallinen ilmiö jota mitataan ginikertoimella. Samalla logiikalla voi tietysti väittää oikeudenkäyntikaaren, hintajouston ja tyttömyysasteen olevan fiilisjuttuja. Mutta ne eivät siitä huolimatta ole.

Siitä mitä eriarvoisuus tekee yhteiskunnassa voidaan tietysti olla montaa mieltä. Wikipedian maailmankartta ginikertoimen mukaan jaoteltuna kertoo tietysti jotain.

Gini- kerroin lähenee yhtä latinalaisessa amerikassa, lähi-idässä ja niissä Afrikan maissa, joista on ylipäätään saatavilla tietoa. Joku voisi tehdä mielenkiintoisia paralleeleja siitä minkälaisia paikkoja nämä maat ovat elää ja yrittää, mutta toivottavasti Susanna jossain vaiheessa avaa ajatteluaan siitä miksi juuri eriarvoisuus on ilmeisesti hyvä juttu.

Mutta katsotaan mitä muuta tämä ajatusten Kyröjoki on saanut kirjoitettua.

Tuloverotus on omiaan tasaamaan arvoamme. Joka päivä sadattuhannet työikäiset ja -kykyiset liftarit ehtivät pyöriä kylillä valittamassa epätasa-arvoa, kun reilu pari miljoonaa kaapii syytinkiä 5,4 miljoonalle ihmiselle.

Noniinpä. Saattaa olla että Vaassa veri ei vieläkään vapise ja liftarit todellakin pyörivät kaupungilla valittamassa epätasa-arvosta. Kuten sanottua: siitä onko eriarvoisuus yhteiskunnalle hyväksi, voidaan toki argumentoida suuntaan ja toiseen. Ei siitä onko se fiilis. Eriarvoistumisesta ovat valittaneet sellaiset liftarit kuin professorit Hiilamo ja Kangas (pdf), tohtorit Arola ja Arpo (pdf, s. 47 alkaen). Google Scholar löytää paljon aiheesta kirjoitettua materiaalia. Susannan näkemyksiä on siis ainakin suomalaisessa yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikassa rankasti kritisoitu. Toki Susanna varmasti tietää paremmin.

Saattaa tietysti olla, että Susanna tarkoittaa erilaisia tolkuttomia yritystukien muotoja. Tässä suhteessa käännän kelkkani, takkini ja taskuni. Sen lisäksi että veronmaksajien rahaa pumpataan elinkelvottomiin firmoihin, ei vastapalloon tule edes kiitollisuutta. Päin vastoin, edessäni näkyy vain utuinen kuva Matti Apusen mutrusuisesta naamasta kertomassa,

Liberaali markkinatalous on järjestelmä, jossa ihmiset tekevät yhteistyötä luodakseen arvoa itselleen ja muille ihmisille. Koska ihmisten tarpeet ja halut ovat kovin erilaisia, vain ihmisten itsensä miljoonista, loputtomista valinnoista voi muodostua käsitys asioiden arvosta.

Miksei kukaan ajattele lapsia ja Ulla Appelsinia? Ulla, tuo Iltasanomien matruuna kommentoi tällaista yhteiskunnan rahan haaskuuta kitkerästi:

ltaisin kädet käpristyivät kiittävään rukoukseen, kiittämisestä muistutettiin kouluissa ja kiitollisuus kaikui jatkuvasti myös poliitikkojen puheissa.

Ennen oli kunnollista! Mutta jatketaan toki Susannan jutta.

Ei siis ihme, ettei kotona yhteiskunnan kustannuksella köllöttelevien vanhempien lapsilla ole tarpeeksi esimerkkiä siitä, millaista elämän pitäisi olla. Aivan liian harva heistä tietää millaista on työssäkäyvän ihmisen normaali arki. Yhteiskunnan tuki ei voi olla kilpailukykyinen millekään työstä saadulle korvaukselle. Tästä syystä työtä tekevien ja työtä tekemättömien toimeentuloerojen pitäisi olla nykyistä selkeämmät.

Miksei kukaan kertonut, että periytyvä köyhyys on näin helposti ratkaistavissa? Jumalantsuggelis, no esimerkkihän niiltä puuttuu. Sosiaalipoliitikot, nuo luiskaotsat, tuovat kuitenkin toisen näkökulman (pdf) asiaan.

Kokonaisuudessaan toisen polven köyhyyden profiilin tarkastelu korosti ennen kaikkea koulutuksen merkitystä. Toisen polven köyhät ovat pääosin alhaisesti koulutettuja ja tämä osaltaan on saattanut johtaa myös siihen, että noin puolet heistä on työttömiä.

Nyt täytyy huomioida että Susanna on siis selvästi useamman polven menestyjä. Menestys periytyy, ihan kuten huono-osaisuuskin. Syyt toki saattavat olla jossain muualla kuin vanhempien esimerkissä. Täytyy myös huomioida että Kokoomus on toki se puolue joka on puhunut eniten maksullisten korkeakoulu-opintojen puolesta ja niin edelleen. Tässä Suomen kuvalehden liftareiden jutussa on kuvattu fenomenologisesti millaista on olla köyhä. Siellä se liftari kailottaa epätasa-arvoisuuttaan lehdessä. Paitsi että kertoo köyhyyden olevansa elämänsä suurin häpeä, mutta hei, esimerkillä vaan! Kyl se siitä!

Suomessakin jäisi valtava määrä fiksuja ja lahjakkaita ihmisiä kouluttamatta ellei olisi kaikille avointa maksutonta koulutusjärjestelmää. Kaikkia lapsia kun ei kammeta kultalusikoin, ei edes alpakoin. Näin ollen kannustaminen omiin ajatuksiin, valintoihin ja päämääriin on paljon arvokkaampaa eikä maksa mitään. Vaivannäöltä tuskin vanhempikaan välttyy, mutta toivottavasti se ei ole liikaa pyydetty omille lapsille.

Niin, tietysti. Jotenkin ihan perstuntumalta epäilisin että lähtökohtaisesti kaikki vanhemmat haluavat lapsilleen pelkkää hyvää. Poikkeuksiakin toki on, mutta tämä lienee lähtökohta. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei vain ole aina se kaikista järkevin lähestymistapa. Vaikka koko ikäluokalle antaisi lenkkarit, ei kaikki silti juokse maratonia. Periytytvä köyhyys on viheliäinen ongelma. Juuri tämän takia en kannata saksalaismallisia mini-jobbeja Suomeen (siis juuri niitä, joita Vartiainen ja Soininvaara raportissaan  kaipasivat) koska ne tavallaan legitimisoisivat tilanteen. Soininvaaran ja Vartiaisen esittämät ongelmat ovat toki todellisia. Viimekätisestä sosiaaliturvasta (toimeentulotuesta) on tullut liian paljon käytetty, siihen nähden että sen mekanismit eivät sovellu siihen mitä sillä nyt yritetään tehdä.

Mmutta minua on aina hiukan närästtänyt tämä kokoomuksen big society -ajattelu.  Niinistön kampanja oli hyvä esimerkki siitä, että yhteiskunnalliset ongelmat redusoitiin käytöstavoiksi. Kokoomuksen ongelma on  juuri Kosken kaltaisten ihmisten hölmö hyväuskoisuus siihen, että tsemppiefortti riittää. Joskus toki, mutta sen taakse saattaa sitten jäädä ihan oikeita yhteiskunnallisia epäkohtia joita voidaan myös ratkoa systeemisellä tasolla. Eikä pelkästään esimerkillä.

J.K. Älkää olko huolissanne Enbuskesta. Minä epäilen, että Enbuske on sydämeltään ja sisimmältään sosiaalidemokraatti. Enbuske on löytänyt loistavan mediaekolokeron jota Suomessa ei ole ennen ollut: ylimielinen libertaristi. Ja nyt Enbuske tekee bisnestä. Pääasiassa ihmisten paheksunnalla , pöyristymisellä ja ihastuksella. Jos Enbuske olisi tosissaan, hän myös kirjoittaisi juttujaan vähän huolellisemmin. Toimittaja hän kuitenkin on, eikä aikanaan ollut ihan huono.

Liityn Himasen solvaajien joukkoon. En pidä Himasesta. Hän ei todennäköisesti pidä minusta. Se on irrelevanttia. Yhtälailla irrelevanttia on Himasen viimeisimmän tuotoksen 700 000 euron hinta. Se ei ole valtionhallinnossa juuri mitään. Valtio varmasti käyttää rahaa paljon turhempiin ja kummallisempiin juttuihin. 

Pääministeri Katainen on joutunut Himasen myötä vallan kummalliseen valoon. Yleensähän Kokoomuksen mediahallinta on melkein pettämätöntä. Kokoomus evaluoi nopeasti mitä tehdään hankalille kysymyksille. Menettelytapoja on yleensä kolme: joko ongelman fiksailu ennen kuin se pääsee julkiseksi, ongelman eristäminen tiettyyn henkilöön (vrt. Kanerva) tai täydellinen susille jättäminen (vrt. Petri Salo, ja mikä se moottorikelkkatehtailija Rovaniemeltä oli). Mutta mitä tehdä jos kuseen on joutunut koko maan päämies, ja vielä niin että ei halua myöntää sitä?

Himanen ei ole yhteiskuntatieteilijä, eikä oikein filosofikaan. Himanen on ennenkaikkea veijaritarina, simpauttaja. En minä osaa pitää Himasen touhua edes erityisen moraalittomana. Tyhmä maksaa kun pyydetään. Himasella on tuottoisa ansaintalogiikka: hän myy koukeroisia korulauseita Kataiselle, joka myy ne uudestaan Kokoomuksen puolueohjelmaan.

Mutta se mikä minua vituttaa on se, että Katainen ilmeisesti tosissaan ottaa Himasen skeidan. Ihan oikeasti. Katsokaa nyt tätä:

Keskustan Kimmo Tiilikainen kysyi, mihin tarkoitukseen 700 000 euroa maksanut tutkimus tilattiin, koska tutkimushankkeen tulokset eivät ehdi hallituksen puoliväliriiheen eivätkä tulevaisuusvaliokunnan istuntoon, jossa käsitellään hallituksen tulevaisuusselontekoa. Himasen kohuttu tutkimushanke liittyy tulevaisuusselontekoon.

Katainen myönsi, ettei hankkeesta ole apua kummassakaan.

– Siitä on apua suomalaiselle keskustelulle. Se, mitä hyötyä kansainvälisen tutkijaryhmän työstä on, riippuu lukijasta, ja siitä, osallistuvatko kansalaiset tutkimushankkeen tilaisuuksiin, Katainen perusteli.

Jos referenssinä käytetään Himasen viimeisintä tekelettä, Sinistä kirjaa (jota on ladattu valtioneuvoston sivuilta jo pyörryttävät 1500 kertaa) niin tästä teoksesta ei ole apua keskusteluun. Se on suurilta osin kokoelma koukeroista dadaa. Se sisältää peräkkäin olevia lauseita, jotka ovat hillittömiä. Näistä ei voi keskustella, koska keskustelu edellyttäisi jonkinlaista koherenttia suhdetta todellisuuden ja sitä muovaamaan tai kuvaamaan pyrkivän kielen välillä. Himasen teos on tässä suhteessa kyllä kiinnostavan omalakinen ja omnipotenttinen. 

päämääräksi on asetettava pelkän pahoinvoinnin vähentämisen sijaan todellisen hyvinvoinnin edistäminen niin että se ulottuu sairaudenhoito järjestelmää laajemmin koko yhteiskuntaan oppimismaailmasta työelämään. Tämä sisältää työelämän, jossa yhdistyy osaaminen ja hyvinvointi. 

tai

Lopulta kestävän talouskasvun mallissa on yhdistyttävä kaikki kestävän kasvun ulottuvuudet hyvän kehäksi niiden noidankehän sijaan. 

entäpä

on hyödynnettävä informationaalista kehitystä innovaatiopohjaisen tuottavuuskasvun lähteenä huomattavasti nykyistä laajemmin. 

Mitä Katainen haluaa? Minkälaista kansalaiskeskustelua Katainen oikein odottaa? Mistä pitäisi keskustella? 

Luovuuden kulttuurissa ihminen toteuttaa itsessään olevaa arvokasta mahdollisimman täydesti tavalla, johon välittämisen kulttuurin kautta yhdistyy tämän saman arvokkuuden tunnustaminen myös kaikissa toisissa ihmisissä – sekä elämän kunnioittamisen kulttuurin kautta kaiken elämän arvon kunnioittaminen. 

On ihan ok kanavoida rahaa kavereille ja on ihan ok ostaa tällaista. Mutta ei ole ok kuvitella että tästä skeidasta olisi mitään hyötyä kenellekään. Himasen jutut on vähän turhan helppo tapa kuitata kansalaiskeskustelu tai jonkinlainen yhteiskunnallinen arvopohdinta. Tämä on naminamia. Se on ihan jees, mutta ei se kyllä riitä.  

Kansainvälinen tutkijaryhmäkin on sulanut kuin pyy maailmanlopun edelleä. Long playn (jota muuten suosittelen vilpittömästi) jutusta lähtenyt ketjureaktio saattaa hyvinkin vielä kaataa Kataisen. 

Minulla on ollut kiireitä eivätkä ne varmasti tulevaisuduessa helpota. Opintotuelle aikovat ainakin demarit kuuleman mukaan näyttää närhen munat. En ole lopettanut siis kirjoittamista, olen vain suojelemassa sosiaalidemokratiaa sosiaalidemokraateilta. Palataan. 

Minä olen liiton mies. Paitsi ulkoisen olemukseni, myös tittelini puolesta. Olenhan työpaikkani varaluottamusmies. Olen siis AY-liikkeen uskollinen soturi. Nyt minä alan kuulostaa jumiin menneeltä Hallla-aholta, mutta taas tänäänkin AY-liike silti vitutti.

Ja niin minä mieleni pahoitin, kun AY-liike kailotti taas olevansa kuin VR: ihana idea, täysin 70-luvulle jämähtänyt toteutus, täysin suojattu ja riippumaton ulkopuolisilta vaikutteilta ja tekijöiltä sekä kaikenlaiselle kritiikille yliolkainen tai aggressiivinen.

Se mikä tänään harmitti oikein erityisesti, oli tämä. SAK on siis vetänyt herneet nenään Eezy-nimisestä laskutuspalvelusta.

Minäkin, liiton mies, käytän Eezy-laskutuspalvelua. Se on kätevä pienten keikkojen ja töiden laskuttamiseen. Yrityksen perustaminen on nimittäin pirunmoinen vesakko ja aiheuttaa välittömän ponnahduksen ulos yhteiskunnan turvaverkoista. Ihan jo yrityksen infran pystyynpolkaiseminen muutaman sadan laskutuksen takia olisi täysin posketonta.

Työttömyyskassat ovat siis ammattiyhdistysliiton kyljessä oleva eräänlainen vakuutus työttömyyden varalle. Ne maksavat ansiosidonnaista päivärahaa. Rahat tähän tulevat paitsi jäsenmaksuista, myös siitä palkkanauhan TyEL -ennakkoperinnästä. Sinun ja minunkin, kuuluit liittoon tai et.

Saadakseen työttömyyskassasta rahaa pitää täyttää ns. työssäoloehto, eli olla töissä. Ansiosidonnainen on nimensä mukaan sidoksissa omaan ansiotasoon. Jos tienaat enemmän, saat enemmän. Työssä pitää olla 34 viikkoa 28 kuukauden aikana. Tähän asti selvää. Nyt tuleekin homman catch: SAK on antanut tulkintamääräyksen, että Eezyyn tehty työ ei kerrytä tätä ehtoa. Eli vaikka olet tehnyt duunia niin Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön mukaan Eezyyn tehdyt työt ei kerrytä työssäoloehtoa. Tämä on ongelmallista paristakin syystä. Ensinnäkin ihan jo lain mukaan SAK:lla ei pitäisi olla tähän mitään jo lain mukaankaan sanomista:

Työttömyyskassa –– –– ei myöskään saa olla sellaisessa yhteydessä muunlaista toimintaa harjoittavaan yhdistykseen, järjestöön tai muuhun yhteenliittymään, jossa kassan itsenäisyys tulisi rajoitetuksi.”

(Työttömyyskassalaki 24.8.1984/603)

Eli ihan lain mukaan SAK:lla ei pitäisi olla mitään sanomista työttömyyskassojen tulkintoihin. Toki työmarkkinoista ja niihin liittyvistä asioista päättää ensin työmarkkinajärjestöt ja sitten maan hallitus, mutta yhtä kaikki.

Sitten on tämä SAK:n esittämä syy; työajan valvontaongelmat. SAK:n maailma ilmeisesti lähtee siitä 70-lukuisesta idyllistä jossa tehtaan pillin soidessa vuoro vaihtui ja patruuna katsoi että kaikki leimasivat aamusella kellokortit. Sitten sorvattiin veturinpyöriä kunnes pilli soi taas, mentiin kotiin ja lähdettiin työväenyhdistyksen laulukuoron harjoituksiin. Oli helppoa mitata työaikaa.

Nyt on, rakas kulta SAK, vähän toinen aika maailmassa. Joillain aloilla on ihan relevanttia käyttää tehdyn työn mittaamiseen työpaikalla vietettyä aikaa. Itse en kuitenkaan pysty näkemään tätä kysymystä työajan mittaamisesta oman työpanokseni suhteen mitenkään mielekkäänä. Minä ilmoitan jo nyt, liiton miehenä ja palkkatöissä ollessani, omat työtuntini itse työaikakirjanpitoon. Voisin tietysti valehdella sinne ihan mitä sattuu lööperiä, mutta SAK hei: täällä työelämässä on parhaimmillaan luottamusta tällaisissa jutuissa. Ei verenhimoisia porvareita syömässä halstrattua kuuttia. Ihan liiton miehenä tämän sanon, mutta nyt SAK oikeesti pää pois perseestä.

Eezyn suhteen tilanne on tietysti teknisestikin helppo: aikalailla kaikilla aloilla on tietyt kohtuullisen selkeät  palkat ja palkkakuitista voi ihan hyvin tarkastaa vastaako ilmoitetut tuntimäärät ja laskutushinta toisiaan.

Kyse lienee kuitenkin siitä, että SAK ei kertakaikkiaan pysty ymmärtämään tilannetta jossa ihminen ei ole  yrittäjä mutta ei tehdastyöläinenkään. 70-luvullahan asia oli helppo. Joko tai. Työläinen tai porvari. Mutta maailma muuttuu, ja vaikka onkin  kivaa että meillä on 70-luvun työelämän ulkomuseo, aina silloin tällöin on hiukan rasittavaa että tämä savupiipuilla seisova jättiläinen on vain ja ainoastaan tiellä työelämästä puhuttaessa ja siihen vaikutettaessa.

Toki esimerkiksi kokoomuslainen AY-johtaja Sture Fjäder ehti jo ehdottamaan Akavan nimissä, että syrjäytymisvaarassa olevilta nuorilta pitäisi ottaa se vähäkin sosiaaliturva pois. Näin nuoret lopettaisivat syrjäytymisensä ja menisivät töihin. Näin siis AY-liike 2012. Hävettää olla osa Akavaa, mutta minkäs tälle kokoomuslaiselle työväen airueelle nyt voi.

On kiva nähdä miten edes Akava lähtee nuorten vihaisten libertaarien matkaan kohti sääntelyn ja hyvinvointivaltion purkamista. Eiku.

Ajauduin mielenkiintoiseen keskusteluun yhden työkaverini kanssa viime viikolla. Kyse oli niinkin erikoisesta asiasta kuin maastohiihdosta. Katukuvaan on ilmestynyt Arto Halosen elokuvan Sinivalkoinen Valhe -elokuvan mainoksia. 

Työkaverini (joka on minua puoli vuosikymmentä nuorempi) ei kertakaikkiaan ymmärtänyt koko elokuvaa. Idea kymmenen vuoden takaisten tapahtumien dokumentoinnista tuntui hänestä täysin absurdilta- ei siis tyhmältä tai merkityksettömältä vaan mielettömältä. Miksi kukaan haluaisi tehdä elokuvaa väkisinhiihdon doping-skandaalista joka tapahtui kymmenen vuotta sitten?

Jos koko kuviota onnistuu katsomaan ilman sinivalkoisia väristyksiä tai muita pidäkkeitä niin koko suomalainen huippu-urheilu näyttäytyi porukkana, jossa läskit keski-iän ohittaneet entiset poliitikot suhmuroivat täysin kummalisten urheilulajien ja liian tosissaan olevien urheilijoiden kanssa. 

Ja itsekin nautin Paavo M. Petäjän  tiedotustilaisuudesta nimenomaan sen kummeliefektin takia, eräänlaisena karnevaalina. En kokenut Marja-Liisan, Hartsan, Mikan tai muiden dopingkäryjä loukkauksena suomalaisuuttani (tai vielä pahempaa, loukkauksena maastohiihtoa) kohtaan, vaan pidin sitä helvetin hyvänä viihteenä. Ja jos ei vielä osannut edes 2001 edes lukea, niin ymmärrän hyvin että kymmenen vuotta vanha hiihtosketsi naurattaa yhtä paljon kuin Velipuolikuun jaksot. Eli ei paljon. Mutta ennen oli toisin ja hiihto vakava asia.

Hiihdon tarina Suomessa päättyi Lahteen 2001. Kenellekään ei ole epäselvää etteikö  koko suomalainen väkisinhiihtourheilu olisi säännöllisen dopingin piirissä ja todennäköistä lieni että siitä myös kaikki tiesivät. Lahden Doping-sikailuun manifestoitui niin paljon 70-lukulaisia toimintatapoja että Hiihtoliittosta irtautui erikseen Suomen alppihiihtoliitto. Uuden sukupolven hiihtoharrastajat siis kyllästyivät läskimahaisten setien junailuun ja perustivat oman liittonsa. Tämä oli se nimenomainen hetki jolloin maastohiihdon yhtenäiskulttuuri päättyi. 

Mutta koska ollaan Suomessa, on tässä urheilun ja politiikan pyhässä allianssissa kyllä vielä selvitettävää. Urheilu ja siihen liittyvä yhteinäiskulttuuri kulkevat käsi kädessä poliittisen johdon kanssa. Vai luuletteko että on sattumaan että Sauli Niinistö oli palloliiton puheenjohtaja, Esko Aho Hiihtoliiton puheenjohtaja, Ilkka Kanerva IAAF:n pamppu (hetken aikaa), Nova Groupin Yli-Saunamäki Suomen urheiluliiton johtaja… Tästä porukasta ainoastaan Niinistö ei ole ollut jossain kohtaa uraansa lirissä valehtelusta ja patologisesta moraalin puutteesta.

Joten parasta mitä me voimme tehdä on siis nauraa maastohiihdolle. Ei siksi että siinä olisi jotain erityisen hauskaa, vaan siksi että marginalisoimalla ja lollaamalla sitä voidaan ehkä osa siitä vallasta, joka on karannut urheilun ja politiikan rakenteisiin, siis korruptioon, tuoda takaisin meidän kaikkien saataville. 

Kokoomus pisti viikonloppuna kuuntelevat korvat hörölleen ja ilmoitti haluavansa Suomeen sairaslomien suhteen ns. Ruotsin mallin. Lyhyesti kyseessä on siis toimintatapa, jossa ensimmäinen sairaslomapäivä on palkaton. 

Ruotsissa tällä on saatu sairauspoissaoloja vähenemään dramaattisesti. Idean tasolla siis hyvä. Kukaan ei vain tiedä johtuuko tämä siitä että työntekijät on saatu ruotsissa kuriin ja motivaatiosaikuttelua ei ole – vaiko sitten siitä että tämä porukka painaa sitten töitä sairaana. 

No- tämä on huono idea niin palkansaajienlääkäreiden, kuin tutkijoidenkin mielestä. Siitä huolimatta Kokoomus tätä ehdottaa. Ideahan on sinällään täysin järjetön puolueelta joka pitää yksilönvapautta, keskinäistä luottamusta, paikallista sopimista ja ihan tavallisia asioita tavoittelemisen arvoisina. 

Miksi kokoomus tekee järjettömiä ehdotuksia? Lehtijutussa on pieni yksityiskohta: puoluehallitus oli esittänyt aloitteen hylkäämistä, mutta puoluevaltuusto runttasi aloitteen läpi. Mielestäni kyse on kahdesta kokoomuksesta: on eurokeskittynyt Kataisen ja Stubbin naminami- hyvämeininkikokoomus ja Häkämiesmäinen, konservatiivinen kypäräpappiosasto. 

Ironista on että konsevatiivisiipi sai lisää voimaa kun puoluevaltuusto antoi kenkää puolueen varapuheenjohtajan paikalta Sampsa Katajalle tämän oltua umpilärvit töissä – saikkupäivä olisi pelastanut Sampsan perseen. Tilalle nostettiin Janne Sankelo joka muistuttaa kovinkin paljon fiktiivistä kansakoulunopettaja Rautajärveä. Kypäräpapit on voitolla.

On mielenkiintoista nähdä miten Kokoomuksen sisällä käy tämän ristivedon kanssa. Kuntavaalit ovat varmasti vedenjakaja siinä suhteessa mihin Kokoomus on oikein matkalla. 

Mutta entäpä itse asia? Koko aloitehan lähtee siitä että työntekijät ovat tyhmiä, laiskoja ja lähtökohtaisesti epärehellisiä. Ja ennen kaikkea siinä oletetaan että palkkaa maksetaan ihmisille läsnäolosta työpaikalla, ja että ihmiset lähtökohtaisesti haluavat saikuttaa. No, näin saattaa olla huonoilla työpaikoilla. Minäkin olen ollut sellaisissa. Nykyisessä työpaikassa ihmiset pitävät työstään ja omalla ilmoituksella voi pitää kolme päivää saikkua. Sairaspoissaolojen määrä on kuulemma hieman normaalia pienempi. Vaikka- voitteko oikeasti kuvitella- työläiset saavat itse vain puhelinsoitolla maata kotona laiskottelemassa kolme kokonaista päivää. 

Kokoomus voisi ehkä miettiä miten saadaan aikaan työelämä jossa ihmiset viihtyvät eivätkä ajattele lintsaamista. Tämäkin on paikallisen sopimisen maassa ihan mahdollista, ja vaikuttaa sairaslomapäivien ohella moneen muuhunkin asiaan.

Lentokentällä töissä ollessani oli sopimuksessa pykälä jossa ensimmäisen vuoden ajan eka päivä oli karenssia. Karenssiksi osui aina ensimmäinen kokonainen sairaspäivä. Tätä varten ihmiset tulivat töihin aina sairaana ja vieläpä niin, että kesken jätetyksi päiväksi osui mahdollisimman pitkä päivä. Koska siitä sai rahaa. Jos karenssipäiväksi olisi osunut 13-tuntinen työpäivä, olisi sairastaminen maksanut työntekijälle parhaimmillaan toista sataa euroa. Joten totta kai ihmiset roikkuivat sairaana töissä ja tartuttivat matkustajia. 

Mutta tällä aloitteella Kokoomus selkeästi haluaa siirtyä takaisin päin autoritaariseen työelämään jossa työntekijälle maksetaan todellakin vain pelkästään läsnäolosta työpaikalla. Nämäkin lienevät ihan tavallisia asioita, kuitenkin.

Suokaa anteeksi, hyvät lukijat, etten ole päivittänyt tätä blogia viime aikoina. Kirjoitan muutenkin työkseni ja viime aikoina on omat kalmanlinjat kaatuneet pikkuhiljaa päälle. Mutta täällä ollaan. Tästä tulee pitkä postaus joka tulee kahdess palassa.

Satuitteko huomaamaan, että Guggenheimista tehtiin päätös? Tämä kulttuuripoliittinen päätös on aiheuttanut sittemmin nolostuttavia ajatusnyrjähdyksiä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok) syytti tuoreeltaan itse luotsaamansa kaupunginhallituksen päätöstä poliittiseksi. Herraisä, ettäkö poliittiset puolueet olisivat poliittisessa elimessä tehneet poliittisen päätöksen? Ei jumalauta! Ehkäpä Rautava sanoi vahingossa mitä ajatteli. Ehkäpä politiikka onkin valtionhoitajapuolueelle kauhistus?  Rautava myös lisäsi aimo annoksen 70-luvun svengiä ja syytti vihreitä taantumuksellisiksi. No, akuutin ylipolitisoitumisen aikana sentään musa oli parempaa.

No, Helsingin Sanomat tietysti kuoli vitutukseen. Antti Blåfield ehti varoittamaan, että tämän jälkeen ei sitten satsata yhtään mihinkään kulttuuriin. Myöhemmin anonyymi pääkirjoittaja ehti hieman tarkemmin katsella tätä kulttuuripoliittista avohaavaa.

Guggenheimin vastustusta vahvisti ehkä sekin, että museohanke tuli vuosi sitten tammikuussa julkisuuteen suurena uutisena ilman minkäänlaista ennakkokeskustelua. Useimmille suomalaisille Guggenheimin museot ovat vieraita. Siksi käsitys siitä, mikä on Guggenheim ja sen merkitys, syntyi muutaman kärjekkään puheenvuoron perusteella.

Impivaarasta päivää. Ongelma oli kylläkin se, että kun selvitystä tilailtiin kesällä sanottiin että siitä kannattaa keskustella sitten kun se on valmis, ja kun selvitys oli valmis olikin jo aika saada se mahdollisimman nopeasti läpi. Vielä kerran- suurinta osaa hanketta vastustaneista ei ajanut amerikkavastaisuus, itäänpäin käpertyneisyys tai muu henkinen spasmi, vaan epäluulo puhelinmyyjän myyntitaktiikkaa ja kaikenlaista salailua ja huonoa valmistelua kohtaan.

Säätiö myös ilmeisen aidosti – mutta väärin perustein – kuvitteli, että Suomella ja suomalaisilla olisi ollut merkittävästi annettavaa kansainväliselle museoverkostolle.

Ettäs tiedätte, ja tuhkaa päälle. Jos Guggenheim olisi tullut niin meillä olisi ollut annettavaa kansainväliselle museoverkolle. Kun Guggenheimia ei tullut, Suomella ja suomalaisilla ei ole annettavaa kansainväliselle museoverkostolle. Suomi on kyllä varmasti ollut ongelma Guggenheimille, ennen kaikkea Janne Gallen-Kallela-Sirén on tehnyt tahattomasti kaikkensa rapauttaakseen Guggenheimin brändiä. Happoisista ted talk- sessionnista on seurannut esimerkiksi tämä video. Joka löytyy hakusanalla Guggenheim sijalta 3. Varmasti on Solomon- setä tyytyväinen.

Jannelle pistettiin ilmeisesti radiohiljaisuus päälle, mutta liian myöhään. Sekoilut Gutenbergin galaksista ja visuaalisista avaruusolioista saivat koko hankkeen vaikuttamaan, no, lähinnä tärähtäneeltä. Se yhdistettynä junttayritykseen ja huonoon viestintähallintaan sitten aiheutti tämän kolarin.

Guggenheimin säätiölle Helsingin nyt antamat rukkaset ovat tietenkin valitettava ja nolo asia. Guggenheimin kautta muutkin kansainväliset verkostot saivat oppia, että Suomeen ei kannata yrittää tulla.

Tahti vaan paranee. Hesarin pääkirjoitustoimittajalla on joku täysin kummallinen kansainvälisyyskäsitys. Kansainvälisyyttä on siis se, että Suomeen saadaan isoja kansainvälisiä museoita. OK, miksei sekin tietysti, mutta kansainvälisyyden ja sitä kautta kansallisen identiteetin rakentaminen kolossaalisilla monumenteilla kuulosta kyllä jotenkin neuvostoliittolaiselta. Suomi on varmasti nyt kansainvälisempi kuin koskaan, ihmiset tulevat ja menevät ja kulttuurista vaihtoa tapahtuu jatkuvasti. Kansainvälisyydellä ja Guggenheimin museolla Katajanokalla on yhtä paljon tekemistä kuin kansainvälisyydellä ja Maailmanrauha- patsaalla.

Samaan aikaan kansainvälinen taidemaailma verkottuu. Alan suurten toimijoiden ympärille rakentuu verkostoja, joita pitkin kulkevat monet suurinta kiinnostusta herättävistä näyttelyistä. Helsinkiin ne eivät eksy, mutta ehkä lähialueen jokin toinen metropoli pääsee osalliseksi näistä verkostoista.

Mä en tajua minkälaisessa painobaarin after vappu-darrassa näitä juttuja on kirjoitettu mutta viimeksi kun tarkistin niin Suomi on osa maailmaa, ja suomalaiset verkottuvat ihan samalla tavalla kuin muutkin. Taidenäyttelyt on bisnestä ja niiden saamiseen tarvitaan osittain suhteita, mutta ne suhteet ei suomalaiselle taide-elämälle kasva rakentamalla Guggenheim. Koska ne suhteet on jo. Rahoitus on sitten poliittinen päätös ja siitä vastaavat poliitikot. Kiasma on hyvä esimerkki siitä että ketään ei muutaman vuoden jälkeen kiinnosta wau-talo ilman sisältöä, ja Ateneumin Picasso- näyttely taas esimerkki siitä että sisältö ilman taloa kiinnostaa vallan hyvin.

Kävin tänään (no, eilen) ensimmäisessä suunnitellussa indoktrinointitapaamisessa uuden puolueeni kanssa. Molemmat vaikuttivat varovaisen kiinnostuneilta ja menemme varmasti ulos toistekin. Kyseessä oli siis Helsingin Vihreiden järjestämä uusien ilta. Kaikenlaista porukkaa sinne mahtuikin. Usean eri ihmissegmentin läsnäolo on hyvä merkki. Yhden asian liikkeet on aina jollain tavalla pelottavia, vaikka tarkoitus olisi miten hyvä. Lupasin yrittää avata sitä miksi minun puolueekseni valikoitui juuri vihreät. Tästä postauksesta tulee aika jytky. Sori. 

Valehtelisin jos väittäisin mitenkään vertailleeni objektiivisesti puolueita. En tietenkään. Ensinnäkin koska minulla on työni puolesta melko hyvä käsitys siitä mitä eri puolueet ajavat ja miten toimivat, sekä toisekseen koska puolueen valinta on ennenkaikkea fiiliskysmys. Ei järkiratkaisu. Kaikki jotka muuta sanotte- te olette väärässä.

Mutta vertaillaan vähän puolueita. Otetaan vaikka niinkin muodikas asia kuin arvot. Näinä aikoina kaikilla ja kaikella pitää olla arvoja. 

Aloitetaan sitten vihreistä. Vihreys on vastuuta tulevaisuudesta, luonnon kunnioitamista sosialista oikeidenmukaisuutta, sivistystä, globaalia vastuuta, monikulttuurisuutta, feminismiä ja osallistumista. Ja hyvää elämää. Herran pieksut, tulipa valittua hyvä porukka. Että oikein hyvää elämää. Siistii!

Entäs kokkarit? Vapaus, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Vähemmän kuin vihreillä, vihreät on edelleen määrällisesti arvokkaampi puolue. Mutta huomaako joku eroja? Nooo, jonkin verran. Ei sillai haitaksi asti. 

Mutta demarit lyö potin rikki. Arvoja ei sivuilta löydy ja hakumoottori tuuttaa pelkästään jo ennenkin ongelmia aiheuttanutta ideapankkia, mutta löytyi sieltä sentään työ, oikeudenmukaisuus, heikoista huolehtiminen sekä rauha ja solidaarisuus. Åke. Hyviä nekin.

Katsotaan vielä villinä korttina perussuomalaisten tilanne. Kansan asialla, kansanvallan puolesta, suomalaisuus on voima, arvopohjaista politiikkaa. Tää menee jo sketsiviihteeksi. Perussuomalainen arvo on siis arvopohjainen politiikka. Ei oikeesti. Laitetaan nyt vielä ihan suora lainaus että päästään pahansuovassa naureskelussa eteenpäin. Siis ihan suora lainaus.

 Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan.

Tajuutsä? Ei tartte tulla minkään EU:n tai YK:n tai ICAO:n tai Shengenin tai EIT:n  tänne huutelemaan. Ikuinen ja rajoittamaton oikeus, juu nou? Tis is Erilliskansakunta. 

Varmaan nyt kaikki huomataan että arvoissa on pientä varianssia, mutta ihan kaikki näistä arvoista on ihan helvetin tärkeitä kaikille puolueille. Ainakaan niitten negaatiota ei oikein pystyttäis hyväksymään. 

Itse olen lähtenyt lähestymään puolueita sen sijaan tarkastelemalla niille ideologisia kysymyksiä. Tämä on sikäli epäreilu tarkastelu että isoilla puolueilla on varaa huomattavasti suurempaan ideologisuuteen kuin pienillä, mutta väitän että tämä tarkastelu tuottaa mielenkiintoisempia tuloksia. Ennen kaikkea jos katsotaan konkreettisia asiakysymyksiä, ei pakostakin yksinkertaistavia x-y- avaruuksia.  

Keskustalle palveluiden ja kuntalaisten vaikuttamisen turvaaminen on ideologinen kysymys. En tiedä miten palveluiden vaikuttamiskanavat turvataan, mutta en toisaalta ole kepulainen. Demareille arvatenkin työ, vaikka näitä ei ole mihinkään kirjattu. Esa Suominen arvioi myös toisen asteen koulutuksen olevan sekä demareille että kokoomukselle ideologinen kysymys. 

Vihreille ydinvoima on selkeästi ideologinen kysymys- niin pitkälle että puolue melkein tappoi sillä itsensä yhdistäessään sen Vanhasen II sirkukseen. Tästäkin on opittu ja ydinvoimakysymys pyrittäneen neutraloimaan, ja hyvä niin. 

Jos jaksoitte lukea tänne asti niin nyt seuraa se tämän postauksen ajatus. Mitä vähemmän puolueella on ideologisia keskeiskysymyksiä sitä helpompi ja ketterämpi sen on toimia. Se ei hirtä itseään dogmaattisiin absoluuttisiin linjoihin vaan pystyy toimimaan joustavasti. Huonona puolena on sitten tietynlainen linjakkuuden puute joka voi sekin olla fataalia. Mutta katsokaa nyt Perussuomalaisia- puolue on tehty pelkästä ideologiasta ja ei sen takia voi liikkua milliäkään. Hähä. 

Minä yritin miettiä onko minulla jotain absoluuttisia poliittisia ideologioita enkä oikein keksinyt. Minulle on aivan sama käytetäänkö tasaveroa vai progressiota, kunhan tulos on ihmisten hyvinvointia lisäävä. Maksuton koulutus ei myöskään ole ideologia- se vain tuottaa kokonaisuutta tarkastellen parempia tuloksia kuin lukukausimaksut. Perustulo on sama homma. Tai eläkeikä. 

On toki tietty määrä absoluutteja, kuten ihmisoikeudet ja oikeudenmukaisuus sekä näistä johdettu harmaa alue: tasa-arvoinen avioliittolaki, naisten äänioikeus ja sen sellaiset pikkujutut. Tai ehkä minä sittenkin olen pikkuisen ideologinen. Kuka tietää?