Avainsana-arkisto: niinistö

Ajauduin mielenkiintoiseen keskusteluun yhden työkaverini kanssa viime viikolla. Kyse oli niinkin erikoisesta asiasta kuin maastohiihdosta. Katukuvaan on ilmestynyt Arto Halosen elokuvan Sinivalkoinen Valhe -elokuvan mainoksia. 

Työkaverini (joka on minua puoli vuosikymmentä nuorempi) ei kertakaikkiaan ymmärtänyt koko elokuvaa. Idea kymmenen vuoden takaisten tapahtumien dokumentoinnista tuntui hänestä täysin absurdilta- ei siis tyhmältä tai merkityksettömältä vaan mielettömältä. Miksi kukaan haluaisi tehdä elokuvaa väkisinhiihdon doping-skandaalista joka tapahtui kymmenen vuotta sitten?

Jos koko kuviota onnistuu katsomaan ilman sinivalkoisia väristyksiä tai muita pidäkkeitä niin koko suomalainen huippu-urheilu näyttäytyi porukkana, jossa läskit keski-iän ohittaneet entiset poliitikot suhmuroivat täysin kummalisten urheilulajien ja liian tosissaan olevien urheilijoiden kanssa. 

Ja itsekin nautin Paavo M. Petäjän  tiedotustilaisuudesta nimenomaan sen kummeliefektin takia, eräänlaisena karnevaalina. En kokenut Marja-Liisan, Hartsan, Mikan tai muiden dopingkäryjä loukkauksena suomalaisuuttani (tai vielä pahempaa, loukkauksena maastohiihtoa) kohtaan, vaan pidin sitä helvetin hyvänä viihteenä. Ja jos ei vielä osannut edes 2001 edes lukea, niin ymmärrän hyvin että kymmenen vuotta vanha hiihtosketsi naurattaa yhtä paljon kuin Velipuolikuun jaksot. Eli ei paljon. Mutta ennen oli toisin ja hiihto vakava asia.

Hiihdon tarina Suomessa päättyi Lahteen 2001. Kenellekään ei ole epäselvää etteikö  koko suomalainen väkisinhiihtourheilu olisi säännöllisen dopingin piirissä ja todennäköistä lieni että siitä myös kaikki tiesivät. Lahden Doping-sikailuun manifestoitui niin paljon 70-lukulaisia toimintatapoja että Hiihtoliittosta irtautui erikseen Suomen alppihiihtoliitto. Uuden sukupolven hiihtoharrastajat siis kyllästyivät läskimahaisten setien junailuun ja perustivat oman liittonsa. Tämä oli se nimenomainen hetki jolloin maastohiihdon yhtenäiskulttuuri päättyi. 

Mutta koska ollaan Suomessa, on tässä urheilun ja politiikan pyhässä allianssissa kyllä vielä selvitettävää. Urheilu ja siihen liittyvä yhteinäiskulttuuri kulkevat käsi kädessä poliittisen johdon kanssa. Vai luuletteko että on sattumaan että Sauli Niinistö oli palloliiton puheenjohtaja, Esko Aho Hiihtoliiton puheenjohtaja, Ilkka Kanerva IAAF:n pamppu (hetken aikaa), Nova Groupin Yli-Saunamäki Suomen urheiluliiton johtaja… Tästä porukasta ainoastaan Niinistö ei ole ollut jossain kohtaa uraansa lirissä valehtelusta ja patologisesta moraalin puutteesta.

Joten parasta mitä me voimme tehdä on siis nauraa maastohiihdolle. Ei siksi että siinä olisi jotain erityisen hauskaa, vaan siksi että marginalisoimalla ja lollaamalla sitä voidaan ehkä osa siitä vallasta, joka on karannut urheilun ja politiikan rakenteisiin, siis korruptioon, tuoda takaisin meidän kaikkien saataville. 

Minua huolestuttaa että tästä blogista tulee negatiivisen käninän kyllästämä tylsä tekstirytö, mutta menköön nyt vielä. Suuresti arvostamani Tolkku joskus kertoi että häntä ei kiinnosta se mitä ihmisten mielestä maailmassa on vialla, vaan se mitä heidän mielestään tälle pitäisi tehdä. Tämä on hyvä ohje, jota en noudata niinkuin en yleensäkään mitään hyviä neuvoja tai ohjeita. Sitten känistään.

Sauli Niinistö siis voitti vaalit ja antoi ensimmäisehkön pitkän haastattelunsa A-studiolle. Mitä tuleva presidenttimme sitten sanoi? Ei mitään kovin ihmeellistä, kehui kampanjaa, kertoi puhuvansa mieluummin arvoistaan kuin homoista, kertoi suomalaisesta kyläyhteisöstä löytyvän suvaitsevuutta kaikille ja jotain muuta löysäpäisen kuuloista diibadaabaa mitä nyt tuollaisissa haastatteiluissa on tapana jutella.

En tiedä pettikö Kokoomuksen mediavalmennus kuitenkin yhdessä kohtaa. Tuleva presidentti dumasi vahingossa eläkejärjestelmän, kertoi hyvinvoinnin olevan sitä että ei ole pahoinvointia mutta ennen kaikkea määritteli eurokriisistä puhuttaessa solidaarisuuden seuraavasti:

”Solidaarisuutta on se, että hoitaa omat asiansa eikä heittäydy toisten tuettavaksi eikä jätä muille ongelmaa omasta olemisestaan.”

Lukekaas nyt huolella tuo ylläoleva vielä kerran.

En oikein tiedä mitä sanakirjaa Sauli Niinistö käyttää. Solidaarisuus on ihan tarkasti määritelty käsite. Wikipediasta löytyy artikkelit sekä suomeksi että englanniksi siitä mitä se ihan oikeasti on. Solidaarisuus ei tarkoita sitä että tekee mukavia asioita eikä tee ikäviä juttuja, varsinkaan muille. Solidaarisuus ei tarkoita sitä että ei oksenna yöbussissa tai kärrää paskaa naapurin pihalle, ne on käytöstapoja. Tai sitä että ei ammuskele demarinuoria- sekään ei ole solidaarisuutta vaan ihan ihmismäistä käytöstä. Suokaa anteeksi makaaberi esimerkki.

Solidarismi on yksi hyvinvointivaltion peruspilari ja myös vakuutusjärjestelmien ja sitä kautta eurokriisin peruspilari. Eurokriisiä ei voi kuitata sillä että muilta puuttuu solidaarisuutta ja ne on ikäviä. Solidaarisuutta ei siis ole se että jättää muille mahdollisimman vähän ongelmaa olemisestaan.

Vaikka Niinistön puheen konteksti oli tietysti eurokriisi, on huomattavan hälyttävä merkki jos arvojohtaja käsittää solidaarisuuden joksikin, joka jättää muille mahdollisimman vähän ongelmaa olemisestaan muille. En tiedä kertooko tämä sitten Niinistön arvomaailmasta enemmänkin. Se mitä Niinistö kuvailee ei ole solidaarisuutta vaan myötätuntoista konservatismia.

Tämä saattaa olla vain Niinistön lipsautus jota ei oltu mietitty loppuun asti. Huolestuttavaa on se, että arvojohtaja aloittaa termien uudelleenmäärittelyn näin aikaisessa vaiheessa. Sanoilla hallitaan maailmaa ja muutenkin, ihan noin kommunikaation ja ajattelun kannalta, olisi mukavaa että käsitteet on samoja. Kielipelejä on vaikea pelata jos jätkät muuttaa sääntöjä koko ajan.