Eilen keskustellun ajatuspaja Liberan sivuilta löytyi tänään mielenkiintoinen vieraskolumnisti. Aiemmin kirjoittaneet talousteoreetikot Pasi Matilainen, Björn Wahlroos, Thomas Taussi, Elina Lepomäki, Anne Brunila ja Vesa Kanniainen ovat saaneet seurakseen SDP:n entisen puoluesihteerin ja nykyisen kansanedustajan Mikael Jungnerin.

Ja voi pojat, kun Jungner kirjoittaa. Tekstin otsikkona on kuin kunnianosoituksena tasavallan kokoomuslaiselle tasavallan presidentille mainostoimisto Taivaan keksimä kaikkien aikojen paras vaalilause ”Vastakkainasettelujen aika on ohi.” Mippe todella tykittää — itseasiassa hän on saanut aikaan tekstin, josta kukaan ei voi olla eri mieltä. Koska siinä ei oikein sanota mitään. Esimkerkiksi näin:

Tällaisessa maailmassa kannattaa panostaa ketteryyteen ja pyrkiä kaikin tavoin edesauttamaan kansalaisten ja yhteisöjen luovuutta, oma-aloitteisuutta ja intohimoa. Yrittäjyydessä tämä ketteryys on vahvimmillaan, mutta mikään ei estä luomasta vastaavaa muihinkin yhteisöihin, virastoihin ja suuryrityksiin. Esimerkiksi Royal Ontario Museum Kanadassa on saavuttanut menestystä tuomalla vahvan vision, asiakasnäkökulman ja innovatiivisen tavan toimia perinteisen kuivakkaaseen museomaailmaan.

Voisiko kukaan olla eri mieltä siitä, että kansalaisten luovuutta, oma-aloitteisuutta ja intohimoa ei pitäisi edesauttaa? Tai että ROM:in ei pitäisi saavuttaa menestystä vahvan vision, asiakasnäkökulman ja innovatiivisen toimintatavan kautta? No ei tietenkään. En usko kenenkään olevan myös eri mieltä siitä että

Suomessa asuu reilusti yli viisi miljoonaa ihmistä. Näistä ihmisistä löytyy huikea potentiaali, jota hyödynnetään hämmentävän vähän.

Suomessa todella asuu yli viisi miljoonaa ihmistä. Näissä ihmisissä on varmasti huikea pontentiaali. Ja kuinka kukaan voisi koskaan olla sitä mieltä, että potentiaalia ei pitäisi käyttää vielä vähän enemmän hyväkseen?

Jungnerin ainoa varsinainen asia on kolumnin lopussa.

Konkreettista tekemistä isänmaan hyväksi löytyy mittaamattomasti. Siksi kannattaa keskittyä olennaiseen ja vähentää loputonta pohdiskelua oikeiston ja vasemmiston perinteisistä kiistakysymyksistä.

Konkreettista tekemistä isänmaan puolesta aivan varmasti löytyy mittaamattomasti. Tästäkään ei olla kukaan voine eri mieltä. Sen sijaan vastakkainasettelujen aika ei todellakaan ole ohi. Koko politiikka on vastakkainasetteluja. Vasemmiston ja oikeiston perinteisest kiistakysymykset ovat juurikin politiikan ydintä.

En tiedä kuinka demaritoverit kokevat Jungnerin ajatuksen siitä, että pitäisi keskittyä olennaiseen ja vähentää loputonta pohdiskelua oikeiston ja vasemmiston perinteisistä kisitakysymyksistä. Mitä on se olennainen? Eikö Jungnerin mielestä tarvita politiikkaa?

Kirjoitin viikko sitten Alexander Stubbista ja tämän näkemyksistä siitä, että lobbarit voisivat aivan hyvin korvata asiantuntijat. Tässä on nyt jotain samaa. Että politiikka voidaan korvata pragmaattisella yhteisten asioiden hoitamisella, missä ei tarvita mitään inhottavia vastakkainasetteluja. Olen aiemminkin sanonut että politiikassa sana on teko. Jos SDP:n kansanedustaja siis poliitikkona julkaisee libertaarin ajatuspajan kolumnisarjassa dadaistisen jutun ikäänkuin kädenojennuksena, niin vallankumous on todella syönyt lapsensa.

Samanlaista epäpuhetta on myös Himasen sininen kirja. Minua huolestuttaa lähinnä se, että samaan aikaan kun Jungner, Himanen ja Niinistö puhuvat vastakkainasettelun ajan loppumisesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta, jossain on samaan aikaan se joka nauraa matkalla pankkiin. Lepomäenkin julkilausuttuna tavoitteena on julkisen sektorin alasajo. Mikä olisikaan mukavampaa että tunnettu demari syöttää kaikille sillä aikaa vähän naminamia?

Advertisement