(Tämä juttu on ilmestynyt uusimmassa Pax– lehdessä)

Euroopan Unionia sanotaan rauhanprojektiksi ja miksei sanottaisi. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on ollut yhtenäinen rauha ja ihmisillä hyvä tahto – toki Balkanin kansanmurhat ja IRA:n pommikampanjat ja muut ikävät sattumukset tätä vähän himmentävät mutta yhtäkaikki – rauhanprojekti.

Minä olen saanut EU:lta kaiken mitä olen koskaan kehdannut pyytää. Opiskelupaikan Ranskan parhaassa konservatoriossa ja Suomen kovimmassa yliopistossa, maksuttoman terveydenhuollon Suomessa ja Ranskassa, halpaa viinaa Virosta ja tomaatteja helmikuussa Espanjasta. Minä ja sukupolveni olemme tässä suuressa suuressa rauhanprojektissa suurimpia voittajia.

Tai ehkä emme. Euroopan Unionin ideana oli alunperin pitää venäläiset ulkona, amerikkalaiset sisällä ja saksalaiset matalana. Tässä on kyllä onnistuttu, mutta aikamoisella hinnalla. Euroopan integraatio alkaa nimittäin repeytymään sukupolvittain. Suurten ikäluokkien keskivartalolihavat sedät ryyppäsivät ulkopolitiikan kuntoon ja tekivät maailmasta itselleen hyvän. Sen jälkeen asialle ei tehtykään juuri mitään.

Maailma on edelleen sedille hyvä, meille muille ei niinkään. Naisille tietysti maailma on aavistuksen kovempi paikka (lasikatot ja naisten eurot) mutta huolestuttavin jakolinja kulkee itseasiassa pohjois-eteläsuunnassa. Tuoreen lehtijutun mukaan viimeisimmän, edelleen jatkuvan laman aikaan Espanjaan on syntynyt sukupolvellinen nuoria jotka ovat päätoimisesti talouskriisin ja työnantajien päähänpotkimia. Mitäs luulette, kuinka paljon tätä porukkaa kiinnostaa yhteinen rauhanprojekti? Onko espanjalainen nuorisotyötön valmis tekemään melkein mitä tahansa saadakseen vakituisen kohtuuliksaisen työpaikan ja jotain horisonttia elämäänsä? Minä ainakin olisin.

Sama kehitys on tietysti Suomessakin. Koko unionin idea oli niputtaa kaikki maat niin tiukasti yhteen, että sodankäynti ei kertakaikkiaan kannattaisi. Joku ampuisi aina itseään vahingossa polveen. Se valitettavasti tarkoittaa sitoutumista aika monella tasolla myös keskinäisiin ongelmiin. Integraatio tarkoittaa myös vastuuta muiden ongelmista. Ne pitää oikeasti hoitaa. Pelkkä säästöjen vaatiminen muilta ei ole ongelman hoitamista.

Ja täsmälleen samat ongelmat ovat Suomessakin vielä edessä. Nuorisotyöttömyys nousee täälläkin. Keskustelua on täällä käyty lähinnä nuorison laiskuudesta ja kiittämättömyydestä, vaikka sitä oikeasti pitäisi käydä työmarkkinoiden oikeudenmukaisuudesta ja koko yhteiskunnan legitimiteetistä. Siitä miksei nuorille ole töitä ja siitä, miksi työmarkkinat kohtelevat juuri nuoria ihmisiä huonosti.

Rakenteet ovat kivoja, ja perinteet vielä hauskempia. On suorastaan riemullista kilistellä keväisenä Eurooppa-päivänä miten hyvin rauhanprojekti on onnistunut. Miksei olisi. Mutta jostain tulee aina se mörkö joka kuiskuttelee juuri niiden korvaan, joiden kohdalla rauhanprojekti ei ole antanut mitään. Ja möröllä yleensä on tarjota koko paketti: syylliset, syyttömät ja ratkaisut.