Avainsana-arkisto: sdp

Helsingin Sanomat julkaisi aamulla jotain todella järisyttävää. Tämän aamun hesarin kannessa olikin nimittäin automainoksen tilalla Timo Soinin mainos. Tämä järisyttävä journalistinen pommi noteerattiin Uudessa Suomessa (ykköspaikka lehdessä), Yle uutisissa, Aamulehdessä, KeskisuomalaisessaSavon Sanomissa, Iltasanomissa ja Iltalehdessä. Tämän lisäksi Hesari vielä teki uutisen etusivunsa ilmoituksesta, mikä lienee myös poikkeuksellista. Jos kaiken tämän medianäkyvyyden saa vajaalla 50 000 eurolla (jonka siis sunnuntaihesarin etusivu listahintana maksaa), kyseessä lienee Suomen poliittisen historian yksinkertaisesti nerokkain kampanja. Timo Soini sai siis hesarin lehtimainoksella ostettua palstamereittäin näkyvyyttä koko Suomen mediasta.

Illan tv-uutisia odotellessa, koska on täysin ennenkuulumatonta että puolue mainostaa vaalien välillä lehdessä.

Haluaisin lausua myös erityiset kiitokseni Valtiovarainministeriölle. Valtiovarainministeriön mediastrategia on ollut hillitön yhdistelmä 70-lukulaista setien kättäpäällepolitiikkaa, kömpelöitä salailuyrityksiä ja ihan pelkkiä mokia. Siis juuri sitä polttoainettta, josta Timo Soini ammentaa aiheensa hesarin etusivun mainokseensa.

Erityisesti mieleen jää Jutta Urpilainen. Kun kaikkien muiden oikeusasteiden tavoin Korkein hallinto-oikeus on huomauttanut että myös Valtiovarainministeriön pitää ihan aikuisten oikeasti noudattaa lakia, jutta Urpilainen totesi:

– Tämä selkeyttää tilannetta ja julkisuuslain tulkintaa. Nyt pelisäännöt ovat kaikkien osapuolten tiedossa, Urpilainen toteaa tiedotteessa.

Että nyt Valtiovarainministeriökin tiedossa on myös se osa pelisäännöistä, että lakia pitää noudattaa.

Muutamia päiviä ennen Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä myös pääministeri Katainen otti asiaan kantaa. Katainen kertoi, että

Pääministeri Katainen torppaa sopimusta kohtaan esitetyn arvostelun ja sanoo, että sopimuksen salaaminen ei riko julkisuuslakia. Katainen sanoi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että salassapitopäätös tehtiin kreikkalaispankkien vaatimuksesta.

– Sopimus tuli salaiseksi meidän sopimuskumppanien vaatimuksesta. Tätä on arvioitu Suomessa avoimuuslainsäädännön puitteissa ja julkisuuslain mukaan voimme pitää itse sopimuksen salaisena. Sisältö on kerrottu julkisuuteen, kansanedustajille ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet voivat käydä tutustumassa itse tähän sopimukseen, Katainen sanoo.

No mikäpä siinä. Alunperin päätös julkisten asiakirjojen salaamisesta oli tehty brittiläisen asianajotoimiston ehdotuksesta. Professori Olli Mäenpään mukaan tilanne kertoo siitä, että ministeriössä ei ole julkisuuslainkäytön osaamista, mikä tietysti kuulostaa hieman koomiselta mutta mikäpä tässä sotkussa ei.

Toinen mielenkiintoinen lausunto oli lainsäädäntöneuvos Tytti Noraksen toteamus, että

–Miksi on merkityksellistä, mitä siinä [Suomen ja Kreikan välisessä sopimuksessa] lukee? Eikö tärkeintä ole, että vakuudet on saatu, sanoo lainsäädäntöneuvos Tytti Noras Helsingin Sanomille.

Noras kertoo, että ministereillä oli yhteisymmärrys siitä, että paperi sitoo Kreikan vakuuksiin. Asiakirjaan vakuuksia ei kuitenkaan merkitty hienotunteisuussyistä, koska Kreikan tilanne oli tulenarka.

Minähän en juuri mitään näistä asioista tiedä, mutta jotenkin tuntuu hiukan kummalliselta että Suomen valtio tekee kreikkalaisten pankkien kanssa sopimuksia, joista ei kehdata kirjoittaa Suomen ja Kreikan välisiin sopimuksiin mitään hienotunteisuussyistä. 

Kreikan vakuudet on sikäli merkillinen poliittinen asia, että kukaan ei ole oikein pystynyt kertomaan mistä loppuviimein on kysymys. Se mitä tiedetään on, että kummalliset total return swap- lainajohdannaiset tehtiin siksi, että demarit pelästyivät perussuomalaisten suosiota ja reivasivat kurssiaan pari piirua ihmisen suuntaan. Siis kalastelivat Timo Soinin vesillä. Ja huonostihan siinä kävi.

Sen sijaan kysymys siitä mitä nämä total return swapit ylipäätään ovat ja mitä niillä voi tehdä on edelleen ratkaisematta. Taloussanomien mukaan vakuuksia ei varsinaisesti ole ja nykyinen total return swap on ehdoiltaan Suomelle heikko. Helsingin Sanomat kirjoittelee vuoronperään että vakuuksia ei ole, toisaalta taas että vakuuksia on ja perkeleen hyvät onkin.

Vakuuksiin liittyvät epäselvyydet, sotkut, huono retoriikka ja valehtelu kertoo ainakin siitä, että kukaan ei oikein tiedä missä mennään. Poliitikkojen, politiikan, pankkien ja rahan väliset suhteet ovat menneen niin pahasti solmuun, että tässä kaatopaikassa on vain yksi voittaja.

Nimittäin tuleva pääministeri Juha Sipilä. Jotenkin politiikka on mennyt tässä maassa sellaiseen asentoon, että Sipilän ei tarvitse tehdä muuta kuin pitää huolestunut ilme naamalla ja suu kiinni, niin hän vaikuttaa fiksulta sillanrakentajalta. Timo Soini hoitaa riidanhaastamisen, valtiovarainministeriö ihmisten suututtamisen. Sateenkaarihallitus  pitää huolta siitä että minkäänlaisia päätöksiä ei tehdä.

On noi keput kyllä fiksuja.

Advertisement

Poliittisista nuorisojärjestöistä riittää tolkuttomasti hupia. Vanhan maksiimini mukaan polittisten nuorisojärjestöjen täytyy olla holtittomia. Oman viiteryhmäni (vihreiden) nuorisojärjestö on tunnettu koohotuksistaan. Samoin Kokoomusnuoret ovat luku sinällään tolkuttomissa lausunnoissaan ja kannanotoissaan. Krisujen diileistä en tiedä, Vasemmistonuoret ovat kovin kukkeita ja niin edelleen. 

Mutta sitten on demarihautomo. Sonk on yhtäkuin demariopiskelijat. Oman pesän juttujen ihmettelyssä on tällä viikolla mennyt aikaa, mutta onneksi Sonk tekee parhaansa että puhetta riittäisi myös muualla. Sonkin puheenjohtaja Anette Karlsson ehdotti Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan lehdessä maisteriveroa. Anette sanoi lehden mukaan näin: 

Karlsson toteaa, että koska korkeakouluopiskelu on valinta, voisi siihen sisältyä myös opiskelijan omaa rahoitusta, mutta tuen takaisinperimi- nen hoidettaisiin progressiivisella maisteri- verolla valmistumisen jälkeen. Tulorajoihin SONK ei juuri kajoaisi. 

Okei, tätä mieltä voi toki olla. Ilmeisesti tätä mieltä ei kuitenkaan oltu, koska Facebookissa syttyneen tolkuttoman vastalausemyrskyn jälkeen tuli seuraava oikaisu:

Tänään julkaistussa Uljas-lehdessä on kirjoitus SONKin puheenjohtaja Anette Karlssonista ja demariopiskelijoista. Jutussa on muutama virhe, jotka haluamme korjata. SONK ei aja maisteriveroa. SONKilla ei ole uutta opintotukimallia, vaikka jutussa niin väitetään. SONK ei kannata yksityisiä pankkilainoja, vaan tilalla tulisi olla valtionrahasto, ja saadun summan takaisinmaksu tapahtuisi jonkinlaisella veromallilla valmistumisen jälkeen. SONK on kannanotossaan kehysriihtä varten vaatinut, että opiskelijoiden toimeentuloa tulee parantaa, toisen asteen vanhempien tulorajat poistaa ja huoltajakorotus tulee ottaa käyttöön. Nämä ovat demariopiskelijoiden tavoitteet. Muu on spekulaatiota tai tahallista väärinymmärtämistä.
 
Huoh. Että näin. Kerrataanpa. Siis maisterivero (eli graduate tax tai GT) tarkoittaa tapaa, jossa korkeakoulutettu maksaa koulutuksensa osittain tai kokonaan korkeammalla veroasteella. SONK ei siis kannata maisteriveroa, vaan vastustaa pankkilainoja. Näiden tilalla tulisi olla rahasto, jossa saadun summan takaisinmaksu tapahtuisi jonkinlaisella veromallilla valmistumisen jälkeen… eli ei siis maisteriveroa, vaan jonkinlainen veromalli jolla tämä… SONK rakas, tämä veromalli olisi juuri maisterivero. Te ette voi dumata maisteriveroa ja sen jälkeen vaatia sitä. 
 
Ymmärrän että vaatimus tässä tapauksessa kohdistuu pelkkään pankkilainaan. Sinänsä on hilpeä idea että valtio perustaisi pankin pelkästään opintolainoja varten. 
 
Tupakassa ja alkoholissa on Suomessa korkea verotus. Sokerivero  lisättiin veropatteriin pari vuotta sitten. Näitä sanotaan haittaveroiksi. Päästöveroilla koitetaan ohjata suomalaisia ostamaan vähäpäästöisempiä autoja. Maisteriverolla koitetaan ohjata suomalaisia… no, sanotaan se suoraan, olemaan opiskelematta. Maisterivero on haittavero — opiskeluun kohdistuva pistevero. Sikälli kun savupiiput kaatuvat ja Suomi siirtyy korkean osaamisen maaksi voisi ajatella, että osaaminen olisi suomalaisten valtti maailmalla, mutta kerro tämä nyt sitten demareille. 
 
Maisterivero on myös pelkästään keskiluokkaan kohdistuva vero. Demareidenkin (epävirallisissa, tottakai) malleissa vero lankeaisi maksettavaksi vasta mediaanitulojen ylityttyä. Toisaalta rikkaat joko opiskelevat ulkomailla (ihan sama, jos koulutus on demareiden mallissa joka tapauksessa maksullista) tai käyttävät pääasiallisina tuloinaan pääomatuloja, jotka eivät tietenkään näy tuloina. Haluavatko demarit oikeasti verottaa keskituloisia? Onko aivan oikeasti järkevää lanseerata haittavero, joka kohdistuu vain keskituloisten opiskeluun? Tätäkö taisteleva työväenluokka haluaa? 
 
Tähän ajatteluun liittyy vahvasti demareiden investointielementti. Koulutus nähdään investointina ja valintana, jossa yksilö valitsee investoida itseensä yhteiskunnan avustuksella. Ja sietää siitä vähän maksaakin. Miksei, tietysti. Koulutus on toki aivan uskomattoman kallista, toki hieman alasta riippuen. 
 
Maisterivero tietysti myös asettaisi opiskelijat sosiaaliturvan ulkopuolelle. Opiskelijat olisivat ainoa luokka, jotka maksaisivat sosiaaliturvansa itse: siis käytännössä lainaamalla valtiolta rahaa. Tämä on minun mielestäni moraalisesti väärin, ja sosiaalidemokratian kannalta tuhoisaa. Ja miksi jäädä tähän? Miksi emme tekisi toimeentulotuesta yhtä kannustavaa? Toimeentulotuen hakeminen on valinta, ja toimeentulotuessa yhteiskunta satsaa ihmiseen. Miksei ihminen voisi jaloilleen päästyään maksaa tätä takaisin? Tai lapsilisä? Miksi lapsilisän pitää olla universalistinen tuki? Lapsilisässähän valtio investoi lapsiin. Lasten tekeminen on toki valinta. Olisi suorastaan järkevää nähdä lapset investointina yhteiskuntaan. Ja kun investoinnin kuoletusaika on ohi, sosiaalidemokraattinen puolue kerää pääoman takaisin itselleen. 
 
Nämä ovat toki karikatyyrejä, mutta logiikka toimii. Totta kai tosielämässä me kaikki maksamme veroja joista nämä yhteiskunnan peruspalvelut maksetaan. Minäkin maksan veroissani tukea Kokoomusnuorille, vasemmistolle, sairaaloille, opintotuelle, armeijalle, soistumisen estolle, maatalouden luopumistuille ja herra tietää mille. Onko sosiaalidemokraattinen puolue varma, että ne ihmiset jotka ovat opiskeluaikanaan kustantaneet sosiaaliturvansa itse olisivat valmiit tukemaan hyvinvointivaltiota sen jälkeen? Minä en olisi. 
 
Enkä muuten olisi valmis ottamaan myöskään sitä riskiä. Sitä että kaikki ovat samassa veneessä sanotaan universalismiksi ja se on yksi ainoista asioista joista olen demareiden kanssa samaa mieltä. Älkää nyt pilatko sitäkin.

Minusta työväenaatteessa on jotain lämmintä. Iso jengi joka on ryhmittynyt yhteisen asian taakse. Muusikkona lisäksi torvisoitto lämmittää aina. Ajatelkaa nyt: agiteeraavia puheita, lippuja, valtava määrä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, solidaarisuutta, hernaria soppatykeistä, lämpimiä kevätpäiviä. Miettikää miten jengi rakentaa oikeasti mielestään parempaa maailmaa ja on valmis panostamaan yhteisön hyväksi. Ehkä kuorolaulua tai voimistelunäytös siihen loppuun ja kotiin lähdetään keväthämärässä.

Ja sitten on AY-liike nykyään:

Aallon mukaan ay-liike on vastavoima myös vihreille. ”Me haluamme puhua siitä, että Suomessa on työtä ja ne työpaikat ovat hyvin moninaisia, eivät vain palvelualoilla.”

Taas heti aamulla oli kahvit hesarilla. Aave todellakin kummittelee Euroopassa- tolkullisuuden aave. Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto (sd.) oli nimittäin tyytyväinen siitä että Perussuomalaisten yritykset nurkanvaltaukseen oli torpattu. Samassa meni sitten vähän muutakin, ja saattaa tietysti olla että Aalto ampuu Perussuomalaisten tyrmäämisen jälkeen kaikkea mikä mahdollisesti uhkaisi demareiden asemaa Metalliliitossa, esimerkiksi nyt vaikka vihreitä. Olletenkin että vihreiden listaa Metallin vaaleissa ei ollut, mutta hyvähän se on varmuuden vuoksi.

Aalto on tietysti periaatteesa oikeassa siinä, että työpaikkoja on muuallakin kuin palvelualoilla. Veropuu visualisoi kivasti tätä kansantaloudellista faktaa: Metalliteollisuuden volyymi on 14 498 miljoonaa euroa, palvelut 107 601 miljoonaa euroa. Melkein kymmenkertainen ero.

Toinen kysymys on politiikan monimuotoistuminen. Poliittisia listoja on muuallakin kuin vain kunta- ja eduskuntavaaleissa. HOK-elanto, ammattilittot ja esimerkiksi ylioppilaskuntien edustajistotkin ovat ainakin osin poliittisesti järjestäytyneitä. Ymmärrän Allon närkästymisen, koska ammattiliitot ja työhön liitttyvä politiikka on ollut silti tapana jättää demareille.

AY-liikkeellä ja demareilla on kohtalonyhteys. Molemmat perustuvat suurelle tarinalle, joka oikeuttaa olemassaolon. Molemmilla tämän suuren kertomuksen raami on ollut Forssan ohjelma. Paha vaan, että maailma tuli valmiiksi. SDP saatiin yhdistettyä hetkellisesti vielä suuren tarinan taakse Euroopan yhdistymiskehityksessä 90-luvun puolessa välissä mutta ay-liikettä ei oikein pelasta mikään. 

Ja se on aivan oikeasti sääli. Koska vaikka Forssan manifesti on saatukin melkolailla kokonaan toteutettua, maailma on vielä kaukana valmiista. Ay-liike on vajonnut omahyväiseen, edunvalvonnalliseen alennustilaan jossa maailmaa ei enää paranneta vaan jäsenten etuja ajetaan. Jonkinlainen irvikuva wrightiläisyydestä, lähinnä. Missä on se kipinä, vappumarssit, torvimusiikki ja parempi maailma?

Mitä tapahtui 90-luvun laman jälkeen kun ihmiset saivat tarpeeksi ammattiliitosta? Miksi Loimaan kassan suosio kasvaa? Työelämän muuttuminen on tosiasia, kaikille muille paitsi ay-liikkelle. Hyvänä esimerkkinä voi käyttää OAJ:n vuorotteluvapaajärjestelmää, jossa pätkäduunari opettaa, ja vakituinen opettaja palaa kesäkuukausiksi (lomille) töihinsä. Sitten taas syksyllä vuorotteluvapaalle ja pätkäopettaja kortistosta töitä tekemään. OAJ tyrmäsi hallituksen aikeet vuorotteluvapaan leikkaamisesta.

Tai kun korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö Akava ottaa kantaa nuorisoon ja vaatii,että työstä kieltäytyviltä nuorilta pitää ottaa sosiaaliturva pois, voidaan katsoa peräpeiliin ja miettiä miten pitkälle ollaankaan tultu. Huomispäivän ikäpolvet ei todellakaan ole enää veljet keskenään. Monoa päähän pummeille, toivoo ay-liike.

Ammattiliitoista on siis tullut edunvalvontaa. No sitähän ne ovat aina olleet, mutta niistä joskus radikaaleistakin yhteiskunnallisista uudistusvoimista on pikkuhiljaa tullut sammaloitunut isomahaisten suurten ikäluokkien suojelulinnake joiden tärkein tehtävä on vahtia, että kukaan ei käy setien saavutettujen etujen kimppuun.

Ja jos vastakkain ovat vuokratyövoima, silpputyöt ja setien edut niin arvatkaa kuka voittaa? Sedät tietysti.

Jotain tarttis tehdä. Mutta kuten persutkin huomasivat, kommunistien varalle rakennetut vallihaudat pitävät huolen siitä että Ay-liikkettä ei voi vallata. Se on rakennettu siten että sitä ei oikein voi soluttaa. Ja kuten Fjäder ja Aalto todistivat, minkäänlainen järkipuhe tai edes tosiasiat eivät vaikuta siihen mitä mieltä asioista ollaan. Toisaalta Loimaan kassakin on huonoin mahdollinen ratkaisu, koska tässä maailmassa tarvitaan vielä solidaarisuutta ja joukkovoimaa. En minä keksi muuta kuin joko

  • Aallon mallin mukaan päästää puolueet ihan rehellisesti hoitamaan ay-asioita, mikä voisi profiloida puolueita aika mielenkiintoisella tavalla tai
  • Perustaa kokonaan uusi, aatteellinen ammattiliitto.

Kukahan sen tekis?

Hyvät lukijat, tiedättekö mikä on sellaista jonka jopa Kokoomus joutuu tunnustamaan ideologiseksi, jolle Demarit ei halua tehdä mitään ja haisee pissalle, känisee ja vie kaikkien rahat? No tietysti eläkkeet, eläkeikä ja ennenkaikkea sen nosto.

Ystäväni Ilkka Tiensuu sen Facebookissa nasevasti sanoi: tämä uutinen kertoo kaiken mikä suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä on vialla. Siis: eläkeratkaisusta ja kansakunnan suunnasta päätetään käytännössä EK:n ja SAK:n kesken. Demareille asioista kerrotaan.

Siis hetkinen? Kyseessähän on lainsäädännöllinen asia? No niin on. Lainsäädäntövalta kuuluu Suomessa kansalle jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta, paitsi työelämään liittyvissä asioissa, jotka päätetään työmarkkinajärjestöjen kesken ja ilmoitetaan hallitukselle. Ja tämä ei ole edes vitsi. Ne tekee oikeasti noin.

Ja kun tiedetään miten riitaista porukkaa AY-liike on (ja kun tähän lisätään vielä AY-liikeen poliittisen siiven demareiden persetyhmät vaalilupaukset ja lyhytaikainen etupolitiikka) niin eihän siitä mitään tule.

Eikä tullutkaan. Hesari muutti nopeasti alkuperäistä otsikkoa (Työmarkkinajärjestöt hautasivat eläkeiän noston) mutta selvää on kaikille että näin siinä kävi: oman intressiryhmän pelko lykkäsi taas välttämättömiä rakennemuutoksia vähän pidemmälle. Viimeisin aikaraja on aikaisintaan 2015, jolloin demarit ei joudu persujen pelossa tehdyistä vaalilupauksista tilille. Kiitos todella, todella paljon.

Kuka tämän kaiken maksaa? No, kaikki muut paitsi piakkoin eläkkelle siirtyvät. Suurin maksurasitus tulee tietysti meille kolmekymppisille, jotka kannamme selässämme yhä suureneva määrää hyvinvoivia eläkeläisiä. Vastineeksi meidän potentiaalista eläkettämme leikataan elinaikaleikkurilla ja muilla tempuilla jo muutenkin.  Sinänsä tämä on triviaalia, en hetkeäkään usko että minun ollessani seitsemänkymppinen minkäänlaista nykymuotoista eläkejärjestelmää ei ole edes olemassa. Kun sen pyörittäminen on kertakaikkiaan mahdotonta.

Tämän takia. Ja kun tähän lisätään vielä yskivä kuntauudistus ja täydellinen kyvyttömyys uudistaa mitään palvelurakenteita, saadaan aikaan yhtälö joka johtaa sellaiseen hallitsemattomaan rakennemuutokseen, että markan kelluttaminen ja Holkerin iltapuhteet ei ole yhtään mitään sen rinnalla. Tai mistä minä tiedän. Ehkä minun sukupolveni vain hyväksyy nämä pikkuhiljaa näivettävät eturyhmäpoliittiset temput, huokaa syvään ja etsii uuden kolmen kuukauden pätkän töitä, josta maksaa 35 prosenttia työeläkemaksuja ja ihmettelee miten tästäkin päästäisiin eteenpäin.

Työurien pidennyskeskustelua on käyty niin pitkään, että näytelmän vuorosanat osataan jo kutakuinkin ulkoa. Niin pitkään kun työmarkkinajärjestöt ovat valtio valtiossa ei mitään muutu. En minä tiedä miten se tehdään, mutta jos varuskuntauudistuksen aikana pystyttiin perustelemaan kyynel silmäkulmassa että tässä ei ole politiikkaa vaan pelkkää asiantuntijuutta (yea right) niin kyllä sen nyt pitäisi tässäkin kohtaa onnistua. Vaan kuka uskaltaisi tehdä tämän ratkaisun, tietäen saavansa päälle satojen tuhansien nykyisten ja tulevien eläkeläisten vihat siitä, että juuri heidän saavutettuja etujaan on loukattu? Ei kukaan tietenkään ikinä koskaan.

Totta kai tämä epäkohta on kaikkien tiedossa. Eläketurvakeskuksen sivuilla on banaali uutinen, joka alleviivaa ongelmaa:

  • Huoli nuorten maksutaakasta yhdistää eri ikäisten eläkemielipiteitä
  • 73 prosenttia pitää elinaikakerrointa epäoikeudenmukaisena
  • vain viidennes kannattaa eläkeiän nostoa

Että näin. Ei siis niin että ongelmaa ei tiedostettaisi, sille ei vaan kukan halua tehdä mitään.

Tiedän toki, että tämä on rankkaa yleistystä ja eläkejärjestelmät (puhumattakaan koko sosiaaliturvasta) on huomattavasti monisyisempi ja monivaikutuksellisempi ongelmajoukko kuin vain tämä. Mutta siitä huolimatta tässä on silti kusetuksen makua.

Kävin tänään (no, eilen) ensimmäisessä suunnitellussa indoktrinointitapaamisessa uuden puolueeni kanssa. Molemmat vaikuttivat varovaisen kiinnostuneilta ja menemme varmasti ulos toistekin. Kyseessä oli siis Helsingin Vihreiden järjestämä uusien ilta. Kaikenlaista porukkaa sinne mahtuikin. Usean eri ihmissegmentin läsnäolo on hyvä merkki. Yhden asian liikkeet on aina jollain tavalla pelottavia, vaikka tarkoitus olisi miten hyvä. Lupasin yrittää avata sitä miksi minun puolueekseni valikoitui juuri vihreät. Tästä postauksesta tulee aika jytky. Sori. 

Valehtelisin jos väittäisin mitenkään vertailleeni objektiivisesti puolueita. En tietenkään. Ensinnäkin koska minulla on työni puolesta melko hyvä käsitys siitä mitä eri puolueet ajavat ja miten toimivat, sekä toisekseen koska puolueen valinta on ennenkaikkea fiiliskysmys. Ei järkiratkaisu. Kaikki jotka muuta sanotte- te olette väärässä.

Mutta vertaillaan vähän puolueita. Otetaan vaikka niinkin muodikas asia kuin arvot. Näinä aikoina kaikilla ja kaikella pitää olla arvoja. 

Aloitetaan sitten vihreistä. Vihreys on vastuuta tulevaisuudesta, luonnon kunnioitamista sosialista oikeidenmukaisuutta, sivistystä, globaalia vastuuta, monikulttuurisuutta, feminismiä ja osallistumista. Ja hyvää elämää. Herran pieksut, tulipa valittua hyvä porukka. Että oikein hyvää elämää. Siistii!

Entäs kokkarit? Vapaus, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Vähemmän kuin vihreillä, vihreät on edelleen määrällisesti arvokkaampi puolue. Mutta huomaako joku eroja? Nooo, jonkin verran. Ei sillai haitaksi asti. 

Mutta demarit lyö potin rikki. Arvoja ei sivuilta löydy ja hakumoottori tuuttaa pelkästään jo ennenkin ongelmia aiheuttanutta ideapankkia, mutta löytyi sieltä sentään työ, oikeudenmukaisuus, heikoista huolehtiminen sekä rauha ja solidaarisuus. Åke. Hyviä nekin.

Katsotaan vielä villinä korttina perussuomalaisten tilanne. Kansan asialla, kansanvallan puolesta, suomalaisuus on voima, arvopohjaista politiikkaa. Tää menee jo sketsiviihteeksi. Perussuomalainen arvo on siis arvopohjainen politiikka. Ei oikeesti. Laitetaan nyt vielä ihan suora lainaus että päästään pahansuovassa naureskelussa eteenpäin. Siis ihan suora lainaus.

 Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan.

Tajuutsä? Ei tartte tulla minkään EU:n tai YK:n tai ICAO:n tai Shengenin tai EIT:n  tänne huutelemaan. Ikuinen ja rajoittamaton oikeus, juu nou? Tis is Erilliskansakunta. 

Varmaan nyt kaikki huomataan että arvoissa on pientä varianssia, mutta ihan kaikki näistä arvoista on ihan helvetin tärkeitä kaikille puolueille. Ainakaan niitten negaatiota ei oikein pystyttäis hyväksymään. 

Itse olen lähtenyt lähestymään puolueita sen sijaan tarkastelemalla niille ideologisia kysymyksiä. Tämä on sikäli epäreilu tarkastelu että isoilla puolueilla on varaa huomattavasti suurempaan ideologisuuteen kuin pienillä, mutta väitän että tämä tarkastelu tuottaa mielenkiintoisempia tuloksia. Ennen kaikkea jos katsotaan konkreettisia asiakysymyksiä, ei pakostakin yksinkertaistavia x-y- avaruuksia.  

Keskustalle palveluiden ja kuntalaisten vaikuttamisen turvaaminen on ideologinen kysymys. En tiedä miten palveluiden vaikuttamiskanavat turvataan, mutta en toisaalta ole kepulainen. Demareille arvatenkin työ, vaikka näitä ei ole mihinkään kirjattu. Esa Suominen arvioi myös toisen asteen koulutuksen olevan sekä demareille että kokoomukselle ideologinen kysymys. 

Vihreille ydinvoima on selkeästi ideologinen kysymys- niin pitkälle että puolue melkein tappoi sillä itsensä yhdistäessään sen Vanhasen II sirkukseen. Tästäkin on opittu ja ydinvoimakysymys pyrittäneen neutraloimaan, ja hyvä niin. 

Jos jaksoitte lukea tänne asti niin nyt seuraa se tämän postauksen ajatus. Mitä vähemmän puolueella on ideologisia keskeiskysymyksiä sitä helpompi ja ketterämpi sen on toimia. Se ei hirtä itseään dogmaattisiin absoluuttisiin linjoihin vaan pystyy toimimaan joustavasti. Huonona puolena on sitten tietynlainen linjakkuuden puute joka voi sekin olla fataalia. Mutta katsokaa nyt Perussuomalaisia- puolue on tehty pelkästä ideologiasta ja ei sen takia voi liikkua milliäkään. Hähä. 

Minä yritin miettiä onko minulla jotain absoluuttisia poliittisia ideologioita enkä oikein keksinyt. Minulle on aivan sama käytetäänkö tasaveroa vai progressiota, kunhan tulos on ihmisten hyvinvointia lisäävä. Maksuton koulutus ei myöskään ole ideologia- se vain tuottaa kokonaisuutta tarkastellen parempia tuloksia kuin lukukausimaksut. Perustulo on sama homma. Tai eläkeikä. 

On toki tietty määrä absoluutteja, kuten ihmisoikeudet ja oikeudenmukaisuus sekä näistä johdettu harmaa alue: tasa-arvoinen avioliittolaki, naisten äänioikeus ja sen sellaiset pikkujutut. Tai ehkä minä sittenkin olen pikkuisen ideologinen. Kuka tietää?