No nyt meni pilalle sitten nuorison lisäksi vanhuksetkin. Tai Otso Kantokorpi nyt ainakin. Suuresti arvostamani kuvataidekriitikko ilmoitti lopettavansa kritiikkien kirjoittamisen Alma median lehtiin, koska alan ansaintalogiikka nyt on mennyt sellaiseksi, ettei sillä ylipäätään elä.  No, mikäpä siinä, kun kuvataidekriitikko heittää kynän nurkkaan niin keheen se osui?

No, Hesariin tietysti. Tarkemmin hesarin kulttuuritoimitukseen. Sinällään erikoista koska Kantokorpi ei hesariin ole viime aikoina kirjoitellut, mutta yhtäkaikki hesarin entinen kulttuuri -ja nykyinen datajournalisti Esa Mäkinen otti asiaan jyrkän kannan.

Katsokaas; Esan mukaan vika on siinä että Kantokorpi on jämähtänyt 1990-luvulle. Kantokorven pari kertaa tavanneena voisin aavistella Kantokorven haikailun jämähtäneen hieman kauemmaksi, mutta yhtä kaikki. Esa jyrähtää:

Kantokorpi syyttää Alma Aluemediaa niistä asioista, jotka johtuvat median murroksesta – netin jättiläisten (Google, Facebook) voittokulusta, tilausten vähenemisestä, talousvaikeuksista. Kantokorpi kuittaa tämän ison, kiistattoman murroksen “trendikkäiksi säästöpaineiksi”. Talousvaikeudet ohitetaan tekstissä parilla maininnalla. Kantokorpi ei varsinkaan esitä tilanteeseen mitään parannusta. Paitsi sen, että asiat pitäisi tehdä niin kuin ennenkin.

Minun on jonkin verran Facebookia ja kulttuurijournalismia ymmärtävänä vaikea nähdä näiden yhteisiä leikkauspintoja, enkä ainakaan ihan hahmota miten se, että Kantokorven mielestä työstä pitäisi saada palkkaa, johtuu Facebookin tai Googlen  kaltaisten instanssien toimista. Talousvaikeudet ohitetaan maininnoilla, mutta…

Katsotaanpa näitä talousvaikeuksia vähän tarkemmin. Totisesti ne ovat syviä, Hesarikin uutisoi Alman taloudellisen tilanteen heikentyneen. Heikentymistä onkin tapahtunut niin paljon, että Alma Median tilikauden tulos vuodelta 2011 oli säälittävät 40,9 miljoonaa euroa. Tämä siis puhdasta voittoa. Sanoma Magazines Finlandin kohdalla tilanne on vielä synkempi — liikevoitto oli säälittävät 232 miljoonaa euroa. Onhan se nyt selvä että näissä tilanteissa vaan pitää säästää, kyllä Kantokorven sekin pitäisi ymmärtää. Että vain kymmeniä miljoonia voittoa. Ennen ei ollut tällaisia voittoja kun kaikenmaailman hipeille maksettiin siitä että ne kirjoitteli lehtiin. Tilanne on parantunut!

Esalla on kuitenkin vielä huikeampi visio varastossa:

Kantokorpi voisi katsella ympärilleen. Se mitä mediassa tapahtuu, ei kosketa vain häntä, vaan kaikkia toimittajia. Se, että asioita ei tehdä samalla tavalla kuin 1990-luvulla, johtuu siitä että maailma on muuttunut.

No, Esa, minusta tuntuu että Kantokorpi katseli ympärilleen ja teki ns. johtopäätökset.  Noin yleisellä tasolla väitän, että maailma ei luonnonlakisesti muutu vaan sitä muutetaan. Siis joku tekee päätöksen että Sanoma alkaa hakata freelancereiden selkänahasta vielä enemmän voittoa. Ei se ole mikään vääjäämätön kehityskulku vaan tietoinen päätös.  No, Esa jatkaa.

Joillekin tiedotusvälineille juttujen paketoiminen moneen eri muotoon on olemassaolon elinehto. Minua ei häiritse, että juttuni monessa eri paikassa. Parempi se, kuin että niitä ei julkaistaisi ollenkaan. Maailma on muuttunut sellaiseksi, että korvaus monijulkaisusta ei ole enää järkevä vaatimus.

Esaa ei varmasti häiritse. Sen sijaan minä siirryin musiikin täyspäiväisestä tekemisestä sen liepeille aivan samasta syystä: kun kuukausipalkka koostuu ympäri Suomea ripostelluista satasista, saa olla aika sissi että näistä itselleen leivän raapii vuosi toisen perään. Toki ei Esan ylimielinen kuukausipalkkainen tuomiokaan vallan vailla sissimieltä ole.

Kantokorven mukaan monijulkaisu kaventaa oleellisesti suomalaista kulttuurijournalismia. Niin kaventaakin, mutta ilmiö ei liity pelkkään kulttuurijournalismiin. Ihmiset, lukijat eivät enää halua maksaa yhtä monelle medialle niiden tuottamasta sisällöstä. Kapenisiko kulttuurijournalismi vähemmän siitä, että juttuja ei julkaistaisi lainkaan?

Minuakaan ei varsinaisesti haittaa kulttuurijournalismin kaventuminen. En halua lukea tettiläisen kirjoittamaa arvostelua Persjärven kunnantalolla olleesta ite-taiteilijan näyttelystä, vaan laadukkaat kuvataidekritiikit  kuuluvat jopa eteläpohjalaisille (Ilkka). Minua, lukijaa, vituttaa että Esa väittää etten halua maksaa sisällöistä. Haluanpas! Maksan jopa pitkin hampain hesarista monta hunttia vuodessa, vaikka hesarin sisällöstäkin suurin osa on Reutresin ja STT:n uutisstrippejä.  Esa muuten hehkutti Twitterissä muutama kuukausi sitten, että hesarin maksumuurin myötä maksavien asiakkaiden määrä on räjähtänyt. Halua maksaa sisällöistä on. Onko Sanomalla varaa/halua maksaa vaatimattomasta 230 miljoonan euron liikevoitostaan rahaa sisällöntuottajille?

Tilattujen juttujen lyheneminen johtuu osittain siitä, että kaikki jutut ovat lyhentyneet, ainakin paperilla julkaistavat. Joutuu tiivistämään sanottavansa ja ajattelemaan paremmin. Ei kuulosta huonolta asialta.

Ei todellakaan. Varmasti 1500 merkkiä tarkoittaa että sanottavaa on kaksi kertaa enemmän kuin 3000 merkin jutussa. Vastaavasti 750 merkkiin saa mahtumaan 4 kertaa enemmän asiaa kuin 3000 merkkiin. Lopuksi tässä Esan dystopiassa päästään twitteratiaan, jossa 140 merkkiin mahtuu 12 kertaa enemmän asiaa kuin löysään 3000 merkin romaaniin. Ei kuulosta huonolta asialta! Journalismin kentälle on toki ilmestynyt Long Play, joka myy nimenomaan hesarin ohi löysiä, tiivistämättömiä ja huonosti ajateltuja juttuja. Hesarihan julkaisee kuukausittain myös kuukausiliitettä (ja verkossa HS hitaita) jotka ovat samaa, löysää huonosti ajateltua journalismia. Ehkäpä tästäkin pääsemme kehityksen kehittyessä eroon.

Etenkin kriitikoille tuntuu olevan kova paikka, että ei voi julkaista enää saman mittaisia ruodintoja kuin 1990-luvulla. Mutta ehkä kritiikin olisi aika muuttua maailman mukana. Usein valitetaan kritiikin ahdingosta, mutta aika vähän tehdään ahdingon lopettamiseksi. Miten olisi tällainen ohjenuora: sen minkä voi sanoa, voi sanoa kiinnostavasti, lyhyesti ja ymmärrettävästi?

Kun minua kiinnostaisi lukea ihan yleisesti hyvää journalismia. Haluan lukea lyhyitä juttuja, haluan lukea pitkiä juttuja. En halua lukea Ilkka Malmbergin jorinoita maailman menostaja ruisleivästä, mutta yhtäkaikki. Sovelletaampa samaa romanitaiteeseen. No, Jari Tervon novellit oli ehkä nippa nappa sopivan pituisia. Stig Larssonit on taatusti aivan liian pitkiä. Ennen ne olisivat menneet, mutta kehitys on kehittynyt niin että nykyään muutaman liuskan novelli on kiinnostava, lyhyt ja ymmärrettävä. Ei mikään romaani. Rosa Liksomin Hytti Nro 6 joutuu auttamatta leikkuriin: monta sataa sivua on vain kerta kaikkiaan liikaa. Kivi? Puolet pois. Juhani Aho? Rautatiet on nykyään sähköistetty, ja Matti heilahtaa juovuksissa ulos ravintolavaunusta alta kuuden sivun.

Vai voisiko olla, että Esa Mäkinen ei aivan tavoita journalismin useita eri muotoja? Ymmärrän että Mäkinen on itse HS-journalisti ja tietää asiasta vallan enemmän kuin minä, mutta siitä huolimatta ihmettelen pyrkyryyttä lyhyyteen. Esa, me lukijat emme ole kärsimättömiä tai tyhmiä. Reutersin stripeille on paikkansa, siinä missä Vesa Sirenin monen sivun keikkamatkaraporteille. Huono kritiikki on kertakäyttötavaraa, hyvä kritiikki on journalismia.

Kolmas kantokorven kritiikeistä on epämääräinen viittaus kapitalismiin. Kapitalistisessa yhteiskunnassa jonkun asian kritisoiminen kapitalistiseksi on aika tyhjää. Termin käytön kultaisina vuosina se ei vaatinut muuta perustetta tuekseen, mutta nyt Kantokorvelta toivoisi, että hän avaisi asiaa. Onko kritiikin ja kapitalismin suhde muuttunut  sitten 1990-luvun, kun tekstit olivat pitkiä ja ne julkaistiin vain yhdessä paikassa?

Minähän nyt en asiaa Kantokorven puolesta osaa vastata, mutta epäilisin tämän liittyvän juuri näihin rahailmiöihin. Että samaan aikaan kun Sanoma magazines on tehnyt 230 miljoonan euron liikevaihdon (joka oli muutama kymmenen miltsiä parempi kuin edeltävän vuonna), se riitelee muutaman satasen sopimuksista freelancereidensa kanssa.  No, mistä ne miljoonat tietysti tulisivat elleivät sieltä, kultaisia vuosia siteeratakseni, työläisen selkänahasta.

Kantokorven päätös lopettaa sanomalehtiin kirjoittaminen on toki kunnioitettava. Hän tekee niin kuin saarnaa. Mutta mitä jatkossa? Ehkä Kantokorpi voisi jatkossa tarjota Yleisradiolle kritiikkejään, niin ei tarvitsisi olla tekemisissä kaupallisen, kapitalisen median kanssa.

Näinhän se hesarin pomon pitääkin tehdä: yhtään tilaisuutta potkia Yleisradiota ei pidä jättää käyttämättä. Kyllä ei ole journalismi tai journalismi journalismista niinkuin ennen. Aiemmin sentään toimittajat joi viinaa keskenään ja kirjoitti siitä juttuja, nykyään ne riitelee siitä kuka saa journalismia kampitettua eniten.

Ehkä me joskus saamme aikaan mediayhtiön, joka ei tarvitse yhtä ainutta valokuvaajaa, kirjoittajaa, toimittajaa, kopistia, konttoristia, data-journalistia tai taittajaa. Se yhtiö tuottaisi satumaisia voittoja kaikkille vaatimatta mitään raaka-aineeksi. Rakentakaamme yhdessä parempi maailma!

Mainokset